perjantai 17. kesäkuuta 2016

Uudet tuulet

Ihana, ihana, IHANA sadepäivä <3 Mä oon aina ollu tämmöisten semisti syksyisten sadepäivien ystävä. En tiiä mistä se voi johtua, mutta niin se on aina ollut! Meillä on ollut tosiaan vapaapäivä. Aamu aloitettiin rennosti tekemällä herkkuaaminen. Kiireettömät aamut ja pitkän kaavan aamiaiset on vapaapäivien kruunuja :)

Aamiainen
Syy vapaapäivään oli se, että lähdettiin tutustumaan tulevaan eskariin. Meillä on sinne mukavasti kävelymatka, joten lähdettiin uhmaamaan sadetta ja mentiin kävellen. Vaikka vettä tulikin välistä aika runsaalla kädellä, niin oli aivan mielettömän ihana keli kävellä. Tosi raikas, ku on 2 päivää satanut!


Menomatkalla jännitti!

Sovittiin, että kotimatkalla saa sitten hyppyiä kaikessa rauhassa lätäköissä. Silloin ei ollut enää niin väliä ollaanko kuraisia ja vähän märkiä. Kotimatkalla kaikkien mieli oli kepeä. Paikka vaikutti oikein kivalta ja nyt ei malteta enää odottaa, että päästään eskariin ja uuteen päiväkotiin! On aivan erilaista kuin aiemmin eli arki tulee muuttumaan. Nykyäänhän lapset ovat perhepäivähoitajalla, jossa ollaan viihdytty. Eskarin vuoksi jouduttiin vaan nyt miettimään uutta systeemiä :)




Selkeä saapaskeli!

Kotiin tultua tehtiin tortilloja perjantain kunniaksi. Jälkkäriksi raparperipiirakkaa ja teetä sekä kauden hittipeliä Arvaa Kukaa. Aika ihana päivä!



2 kommenttia:

  1. Ihana sadepäivä! Minäkin tykkään;)Mikä sen mukavampaa kun hyppiä lätäkössä... ja syödä raparperipiirakkaa!!!
    MUKAVAA viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sadepäivät on ihan parhaita! Ja kiitos, viikonloppua oli oikein onnistunut :)

      Poista