Päivitystä elämään

26.8.2016

Phuuh, viime viikot on olleet niin raskaita, ettei ole paljon voinut koneella istua. Päivät on menneet oksennellessa tai sitten jos on vähän helpottanut, niin nukkuessa. Kävin jopa uudestaan lääkärissä ja pyysin pääsyä tiputukseen, mutta lääkärin mielestä jos ruoka pysyy parikin tuntia sisällä, niin se riittää. "Juo apteekista saatavaa Osmosalia tai Floridalia jos tuntuu, että heikottaa". Jepujee. Välillä tuntuu, että onko nuo lääkärit edes omalla alallaan. Summa summarum, pari viimeistä päivää on taas olleet olon puolesta voitokkaita eli oon oksentanut enää 2-3krt/vrk ja väleissä on lyhyitä hetkiä, kun ei okseta lainkaan. Eli ehkä tää elämä tästä vielä lähtee! Sain jopa vihdoin uuden läppärin vanhan, vähän kulahtaneen tilalle eli nyt taas vihdoin toimii sekin puoli :)

Tänään kävin niskaturvotusultrassa. Olipa niin parasta nähdä pieni vipeltäjä ruudulla. Ja nimenomaan vipeltäjä. Meillä meni jonkin aikaa, että saatiin edes kunnon kuvaa, kun kaveri hyppi ja pomppi sitä tahtia :P Naureskeltiin vielä miehen kanssa kotiin lähtiessä, että pitäiskö tässä vähän huolestua, kun tää oli selkeesti vilkkain lapsi tähän mennessä ja kotona ei oo mitään hissukoita nytkään :D Noooo, pääasia, että kaikki on hyvin! Eiköhän sekin aikanaan selviä minkälainen kaveri siellä köllöttelee!

20.9.2016

Edellinen kerta jäi luonnokseksi, koska vointi ei ole ollut mitenkään hyvä. Pari viikkoa jopa sinnittelin töissä, kunnes tuli käsky kotiin lepäämään. Nyt sitten levätään taas. Pahoinvointi on pääosin rauhoittunut. Viimeiset päivät olen oksentanut enää aamuisin. Eilinen aamu oli poikkeus, jolloin heräämisestä meni kolme tuntia ja kolme laattaa ennenkuin sain aamiaisen pysymään sisällä. Edes vesi tai mehu ei pysynyt mahassa. Onneksi sitten helpotti. Päivä oli aivan mahtava ja pääsin pitkästä aikaa kotoakin pois! Menin aamusta äidin luokse katselemaan päiväksi toisenlaisia seiniä ja pääsin samalla vähän hoitelemaan asioita ja autolla katselemaan maisemia! Oli ihan mahtavaa!
..kunnes koitti ilta ja päivän "rasitukset" puski päälle. Sain kamalan migreenikohtauksen. Onneksi ei mennyt yhtä pahaksi, kun viime keväinen eli säästyin sairaalakäynniltä. Valmistauduin jo henkisesti, että kohta on lähdettävä hakemaan lääkkeet suoraan suoneen (ja toki huoli vauvan voinnistakin oli niissä kivuissa mielessä), mutta onneksi lopulta alkoi rauhoittua. Nyt enää vähän jomottelee ja otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja PÄÄTIN, että nyt päivitän tilannetta - oli olo mikä hyvänsä. On tää raskausaika niin ihanaa!! :)

Mitä muutakaan elämään kuuluisi kuin lepoa ja raskautta, joten siitä jatketaan :P Koin tänään aika hämmentävän hetken. Katselin ruutu.fi:stä eilistä Toisenlaiset äidit -jaksoa. Siinä kerrottiin yksinhuoltajaäidistä, joka odotti toista lastaan. Mitään kummempia tunteita jakso ei herättänyt, kunnes tuli hetki, kun lapsi oli syntynyt. Eikä se itse syntymäkään, vaan se hetki, kun lapsi tarvitsi lisähappea ja kätilö otti lapsen käteensä ja lähti ripein askelin viemään lasta pois salista. Kun kätilö avasi salin oven ja katosi siitä lapsen kanssa sain ihan hillittömän itkukohtauksen. Nousi niin elävästi mieleen se hetki, kun esikoinen syntyi ja hänet kiidätettiin kiireenvilkkaa lääkärille ja teholle. Kävin aikanaan toisen lapsen odotusaikana siitä keskustelemassa pelkopolilla ja sen jälkeen on ollut hyvä mieli asian suhteen. Toisen synnytyksen jälkeen en muista enää panikoineeni asiaa yhtään. Liekö hormoonit tai raskaus syynä tähän, mutta tuli ihan kamala muistikuva siitä, kun näkee, että nyt vauva ei todellakaan voi hyvin ja sitten jo mentiin. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja viikon tehohoitojakson jälkeen sain hakea tyytväisen tytön kotiin <3 Mutta ei sitä näemmä silti pääse kaikista pahoista tuntemuksista eroon, vaikka sen kuvittelee kuinka käyneensä läpi. Mitään muuta en tälläkään kerralla toivo kuin että saataisiin hyvävointinen vauva syliin ja päästäisiin koko perhe yhdessä sairaalasta :)

Me on tässä välissä myös ehditty tehdä hankintoja, joita en todellakaan ajatellut tehdä ennen rakenneultraa. Hankintojen tekemättä jättäminen jäi siis yritykseksi :D Yksi ystävä tarjosi sitteriä ja leikkimattoa (jotka tietysti otin ja noudankin heti, kun vointi sen sallii). Toinen ystävä laittoi viestiä, että ootteko miettineet vaunuja. Vaunut ovat tismalleen samanlaiset ja samoihin aikoihin ostettu, kun esikoisen yhdistelmät aikanaan ja tietysti hyväkuntoiset edelleen. Myytiin omat vastaavat pois vuosi sitten tarpeettomana. No heillä tietysti halu päästä vaunuista eroon, joten nekin saadaan sitten jo vähän etuajassa :) Onneks saatiin säilytyspaikka niille vanhempieni luota lämpimästä varastosta, niin ehditään kotona vähän järkkäillä paikkoja. Hassua, enää 4 viikkoa ja ollaan jo puolessa väissä. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa?? Päivisin täällä kotona maatessa tuntuu, ettei aika kulu mihinkään, mutta niin sitä taas huomaa, että eteenpäin on menty.

Nyt jomottelee taas päätä sen verran, että on pakko avata ikkuna ja mennä pimeään makaamaan. Mutta kyllä täältä vielä noustaan - takaan sen ;)

Pohdintaa

Kyllä sitä ihmismieli onkin sekava. En toivo mitään muuta niin paljon kuin että tää pahoinvointi ja oksentelu helpottaisi. Sitten tulee lyhyt hetki, jolloin olo ei ole enää ihan niiiin kamala, niin oon ihan varma, että tää oli tässä ja vauvalla ei oo kaikki hyvin :D Viime viikon lopulla oli lääkäri tähän pahoinvointiin liittyen. Neuvolasta pyydettiin varaamaan aikaa ja varautumaan tiputukseen. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että saisin siitä vain hetkellisen helpotuksen ja en ollut kuivumassa, niin passitti kotiin ja sairaslomalle. Oli aikamoinen pettymys, koska olin jo toivonut edes muutamien tuntien helpotusta oloon nesteytyksellä, mutta sitä ei tullutkaan. Hänen mukaansa asiani ovat hyvin, jos/kun ruoka pysyy parikin tuntia sisällä. "Tällaista se raskaus nyt on".

Terveydenhoitaja oli puhelimessa aivan ihana! Oli jotenkin vapauttava tunne, kun ohjeena oli, että unohda ruokaympyrät ja syö juuri sitä mikä maistuu (ellei se ole kiellettyjen listalla). Kehoitti syömään vaikka pellillisen ranskalaisia jos se vaan maistuisi. No ranskalaiset ei ole maistuneet, mutta tottahan se on, että kaikki raskaampi ruoka maistuu. Olin ajatellut pienessä mielessäni, että nyt syön oikein eriterveellisesti enkä anna pahoinvoinnille valtaa. Edelliset raskaudet meni myöskin oksentaessa ja varsinkin esikoisen raskausaika oli aivan järjetöntä oksentelua. Ostin töihinkin pöydälle cashew -pähkinöitä ja voileipäkeksejä, niin on sellasta järkevää ja pientä naposteltavaa, niin pysyy pahoinvointi kurissa. Kuinka tyhmä sitä olikaan :D Ei auta pienet ja tiheät syömiset, ei vitamiinilisät, ei mitkään. No, nythän ne pähkinät odottelee edelleen syöjäänsä siellä työpöydällä, koska tämä viikko menee vielä kotona oksentaessa. Sitten onkin jo ensimmäinen neuvola.

Sea band -rannekkeet yrittää olla apuna molemmissa ranteissa

Oon kuolannu vieressä muun perheen ruokailuja. Eilenkin mies kokeili uutta reseptiä, jonka löysin netistä. Khyyllä, oon tutkinu ihania reseptejä netistä. Mitä muutakaan tässä vois tehdä. Alkaa kaikki jo kyllästyttää. Katoin jopa Katsomosta Kaappaus keittiössä 3. tuotantokauden uusinnat. Ai että ois ihana päästä tekemään jotain oikeen sikaherkkua ruokaa ilman että se potkis heti vastaan. Mies ja lapset piti lettukestit. Oli mutkin kutsuttu. Sain ekaa lettua syötyä puoleen väliin, kunnes oli pakko lähteä pöydästä. Letut oli ihan huippuhyviä. Se tässä on se ärsyttävä piirre normaaliin vatsatautiin nähden, että nälkä ois oikeesti aika infernaalinen. Mutta heti jos alat syödä, niin se ei vaan onnistu. Pari suupalaa onnistuu kerrallaan jos haluaa pitää jotain sisällään. Tilattiin yks päivä kebabit, kun sitä teki mieli. Sain koko kebabin syötyä, 4-5 osassa tosin. No tulihan se sitten lopulta ulos, mutta vaikka ois tehny mieli ahmia koko annos kerralla alas,niin se ei vaan oo fyysisesti mahdollista.

Oonhan mä kuitenkin kuvannut niitä ruokia, joita oon yrittänyt syödä. Tein pari viikkoa sitten pannaria, sitä sain pari palaa syötyä. Letut, hillo ja kermavaahto ois ollu paljon kauniimpia kuvata, mutta tässä nyt kuitenkin pannaria ;)

Äitiltä saatuja eväitä muutama viikko takaperin. NAM!

Igorin kanapata

Igorin kanapata oli uus tuttavuus, johon törmäsin netissä. Useampi henkilö kehoitti kokeilemaan, kun oli pohdittu jotain arkiruokaa, joka ei oo perus makaroonilaatikkoa tai hernekeittoa. Kerroin ohjeesta miehelle, joka päätti kokeilla ruokaa. Aivan järrrjettömän hyvää! Oisin syönyt enemmänkin jos ei ruoka ois tullut ylös :D Lapsetkin söi ihan älyttömällä ruokahalulla ja ottivat vielä lisääkin.

Melko pieni sato, mutta oman maan perunaa :) 

Salaisuus

"Salaisuuden suuren, kuiskaan mukaan tuulen.

On masussa pienet sormet ja varpaat, nyt jo varmaan arvaat....."

Meille on siis tulossa pikkukolmonen. IHANAA :) Ajatus oli tälläkin kertaa pitää asia salaisuutena vielä pitkään, mutta se osoittautui jälleen mahdottomuudeksi. Syynä siis taas kerran järjetön pahoinvointi, joka on pitänyt mut poissa myös täältä blogista. Toki myös jo nyt ulos pullahtanut vatsa on mahdotonta enää piilottaa. Ylihuomenna alkaa 9. viikko, mutta pakko tästä on ollut kertoa jo eteenpäin. Ollaan jouduttu perumaan kaikki loppulomalle suunnitellut pidemmän matkan treffit ja muutkin kyläilyt. Toisaalta, jos jotain sattuisi, niin sitten surtaisiin yhdessä eikä tarvitsisi esittää pirteää. Musta ei ole kyllä ollut kun kävelemään vessan ja sängyn väliä. Turhauttaa. Ensimmäiset viikot meni ihan ok. Kävin vielä viikon verran töissä, vaikka oksensin. Mutta silloin pahoinvointi sijoittui lähinnä aamuihin. Oksensin herättyäni ja kunhan sain aamiaisen alas, niin olo helpotti ja pysyi tasaisena kunhan vaan söi.

Pahoinvointi alkoi ympärivuorokautisena reissun kahtena viimeisenä päivänä. Täytyy sanoa, että ei ollut kovinkaan nannaa istua autossa pahoinvoivana. Onneksi olin kaukaa viisas ja olin soittanut neuvolaan ennen reissuun lähtöä. Sain neuvolalääkäriltä reseptin pahoinvointilääkkeisiin varmuuden vuoksi. Ne pelastivat kaksi viimeistä ajopäivää! Nyt kotona en oo niitä ottanut ja sen on kyllä huomannut. Oon testannut JÄLLEEN KERRAN kaiken avun mitä voin saada. On seaband -rannekkeet, jotain syömistä yöpöydällä ennen nousua, B6 -vitamiinilisää (alkuraskauden ultrassa suositeltiin kokeilemaan), tasaista syömistä (enää ei onnistu sekään) jne jne. Ihan turhaa. Ensimmäisellä kerralla tää tais kyllä olla himpun verran rankempaa kuin nyt. Ainakin oksennuskertoja tuli päivää kohden enemmän. Väittäisin, että toinen raskaus oli taasen kevyempi kuin tämä, vaikka siinäkin oli kovaa pahoinvointia. Nyt pelkkä kävely saa sykkeet ylös ja koko kropan tärisemään. Onneksi on vielä lomaa tämä viikko. Vähän huolestuttavalta näyttää ensi viikon töihin paluu :( 

Pientä vitamiininpuutosta alkaa jo olla havaittavissa, koska kävellessä tulee jatkuvia suonenvetoja. Siitäkin syystä täytyy varmaan olla yhteyksissä neuvolaan. Ruokaa ei meinaa saada alas ja jos sen saa alas, niin se meinaa kyllä tulla ylös samaa reittiä. Ensimmäisessä raskaudessa en oikein ollut samalla aaltopituudella virkaintoisen terveydenhoitajan kanssa ja vaikka oksensin ympäri vuorokauden, niin sanoi vaan, että sellasta se on. Jos olisin silloin ymmärtänyt vaatia, niin olisin vaatinut pääsyä tiputukseen. Jos tämä jatkuu tällaisenaan, niin sitä aion kyllä vaatia. Tämä nykyinen terveydenhoitaja oli ihana jo toisessa raskaudessa. Ja vielä ihanampaa on oma mies. En olis selvinnyt viimeisistä parista viikosta ilman häntä!!! Olen saanut ruokaa sänkyyn ja hän on hoitanut lapset ja huushollin. Oon toki auttanut parhaani mukaan jos olo on sitä yhtään sallinut, mutta kyllä päävastuu on ollut miehen harteilla. En kyllä parempaa tukea voisi saada. On niin huono omatunto tästä makaamisesta ja seinät kaatuu päälle, mutta minkäs teet. Sain jo ensimmäisessä raskaudessa kommentteja siitä, että "raskaus ei ole sairaus". Jep, ei ole ei. Mutta olepa itse vatsataudissa tai krapulassa (joka ei myöskään ole sairaus) useampi viikko putkeen. Alkaa se jonkin verran muistuttaa sairastamista... 

Sitten tulee lisää katkeran naisen puhetta.. Eihän näistä oloista juurikaan puhuta. Oon miettiny monesti, että oonko vaan tositosi laiska ja että otan kaiken "hyödyn" tästä irti, että voin vaan maata. Mutta ei hemmetti, vaikka sitä kuinka vääntää, niin ei se vaan valitettavasti niin ole. Kun voiskin vaan ottaa itseänsä niskasta kiinni ja mennä ulos. Jos on paikallaan, niin olo on jokseenkin siedettävä, mutta jos lähtee kävelemään, niin heti meinaa lentää laatta. Sanoin viikonloppuna miehelle, että unelmoisin semmosesta pienestä kävelylenkistä korttelin ympäri. Vastapuolen tarjous oli, että käydäänkö yhdessä postilaatikolla ja katotaan pystytkö olemaan oksentamatta sinne ja takaisin. Jep, ehkä tää ei ole vaan omien korvien välissä. Mutta entäs nää ihanat lehtijutut näistä ihanista raskauksista. Pakko myöntää, että mä vihaan olla raskaana. Vahvasti sanottu, mutta tällä hetkellä tuntuu taas siltä. Tää on pakollinen paha siihen, että saa vauvan syliinsä. On tosi motivoivaa lukea näistä hyvinvointiraskauksista, joissa pelkästään liikunnan ja terveellisen ruokavalion avulla voitiin alusta loppuun hyvin ja on oltu vielä tunti ennen synnytystä kuntosalilla. Pahoinvointiikin auttoi pieni syöminen ennen ylösnousua ja sitten tahdon voimalla eteenpäin. ARGH!!!! Saattaa olla pieni punainen vaate ja jätän lukematta. No joo, se katkeruudesta :D Onhan raskaudessa ihaniakin asioita. Ensimmäiset liikkeet ja sitten se sopivankokoinen (ei-vielä-jättiläinen) maha on aika suloinen :)

Äh, kiukuttaa silti. Toivoin, että tämä olisi ollut ehkä himpun verran helpompaa tällä kertaa. Oon monesti miettinyt niitä, jotka ovat oikeasti vakavasti sairaita ja kärsivät lääkkeiden tai sairauden vuoksi jatkuvasta pahoinvoinnista ja huonosta olosta. Kaikki sympatia heille. Omasta kokemuksesta tiedän, että viimeistään maaliskuussa mun olo alkaa helpottaa ja voin pikkuhiljaa taas päästä omaksi itsekseni fyysisesti. 

Tässä makoillessa sain yks päivä sen verran aikaseksi, että neuloin tulokkaalle tossut <3 Ohjeena käytin Nemiran nurkkauksen ohjetta. Lisäksi oon voinnin mukaan pelaillut lasten kanssa pelejä sängyssä ja pohtinut sisustusta ja miten me tullaan jatkossa mahtumaan meille, kun talo ei ole järin suuri. Lapsetkin on olleet aivan ihania. Pakkohan heillekin oli kertoa, kun alkoivat ihmettelemään miksi äiti oksentaa joka aamu. No tänäkin aamuna kuulin vessan oven taakse kertyvän pienen jonon ja kuiskauksen: "Kohta on meijän vuoro. Äiti oksentaa eka". Lapset on olleet aivan ihania. Tytär on mm. tehnyt välillä iltapalaleivät sänkyyn ja pitänyt seuraa. Tiedettiin, että riski asian leviämisestä otettiin, kun lapsille kerrottiin. Mutta ei me voitu tätä salaillakaan. Sanoin, että toivotaan, että pidetään tää vielä meidän yhteisenä salaisuutena ja kysyin, että osaatteko pitää salaisuuden. Poika vastasi suoraan, että: "En osaa" ;D No, julkista tää on väkisinkin töissä ensi viikosta lähtien, kun töissä tämä ei pysy salassa enää missään tapauksessa. Joko siksi, että olen sairaslomalla tai sitten harvinaisen huonokuntoinen töissä. Esikoisesta jouduin kertomaan töissä jo muistaakseni 7. viikolla, koska oksensin ympäri vuorokauden ja oli pakko jäädä sairaslomalle. Nyt ollaan päästy jo suht pitkälle, kun sattui tämä 3 viikon kesäloma väliin. Pitää toivoa, että kaikki menee hyvin loppuun asti ja että vointikin paranee pikkuhiljaa. Ei tätä jaksaisi ellei tietäisi lopussa odottavan maailman parhaan palkinnon <3