Kansainväliset markkinat

...no eihän sinne voinut olla menemättä tänäkään vuonna ;) Tällä kertaa päästiin sinne vielä miehen kanssa ihan kaksistaan. Isommat lapset lomailee edelleen ilman meitä ja nuorimmaiselle tuli tarjottimella tarjous lapsenvahdista, joten pari tuntia aikaa vain meille! Aiempina vuosina lapset on pysäyttäneet matkan aina muikkukojulla, joten tänä vuonna haluttiin lähteä vähän maistelemaan eri ruokia. Käytiin ensin italialaisessa syömässä piadinot parman kinkulla, tuorejuustolla ja rucolalla (harmi, että siitä ei kuvaa tullut). Ihan ok makuelämys, mutta en välttämättä söisi toiste. Sen jälkeen palloiltiin pitkään aussikojun, thai -kojun sekä gambialaisen kojun luona. Kaikissa oli pitkät jonot ja ruoka-annokset aika isoja. Siitä pieni parannusehdotus: puolittakaa annoskoot ja hinnat, niin voi maistella useammasta kojusta enemmän ;) Ei nimittäin meinannut piadinon jälkeen jaksaa enää mitään normiannosta. Siellä olisi voinut käydä useampana päivänä peräkkäin eri kojuilla syömässä. Lopulta päädyttiin Leenan Lettuun jälkkärille.. Tai mulle se oli jälkkäri ja isännälle pääruoka :)

Herkkulihis, lettu lisukkeilla ja kahvi

Kansainvälisiltä markkinoilta ei voi poistua ilman suklaamansikoita! Eli kävin syömässä vielä jälkiruoan jälkiruoan.... Otettiin kaksi eri versiota, eikä ollut kyllä huono kumpikaan! Toinen oli pelkällä mansikalla ja toinen oli mansikka-banaani mix tummalla suklaalla. Taivaallista....

Jälkiruoan jälkiruoka ;)

Ilma oli tänäkin vuonna viileä ja sateinen, mutta selvittiin kuivina kotiin! Suosittelen käymään! Hyvä tunnelma ja ihania erilaisia makuelämyksiä!

Kesä ja loma

Kyllä voi viikossa tapahtua. En oi kun sanoa, että voi olla ihminen poikki!!! Silloin viikko sitten perjantaina aloitettiin remontti huoneiden vaihtamiseksi päikseen...Phuuh, olihan homma. Vedettiin ihan täysillä koko viikonloppu ja sunnuntaina illasta tyttö pääsi jo muuttamaan uuteen huoneeseensa. Kaikki muut saatiin valmiiksi, paitsi kattolistat. Nekin menivät paikalleen eilen, joten nyt huone on oikeasti valmis! Viime viikko oli pullollaan kevätjuhlia, matkavalmisteluja (lapset lähtivät reissuun mummon ja vaarin kanssa) ja pihahommia, joten hengähtää ei ehtinyt. Mutta huone saatiin valmiiksi :)

Tapetti on vaan niiiiiin makee!

Poika jäi lomalle jo tiistaina, joten keskiviikkoaamuna lähdettiin porukalla sitä juhlistamaan aamiaisen merkeissä. Ei olla koskaan aiemmin käyty tuolla aamiaisella, mutta suosittelen! Ihana miljöö ja herkullinen aamiainen! Tutustu tästä!

Kahvila löytyy suoraan Lahden matkakeskuksen ja rautatieaseman yhteydestä!

Aamiaisen jälkeen ei millään malttanut lähteä kotiin, kun ilmakin oli niin mahtava! Ajoimme vielä satamaan korkkaamaan kesän jäätelökausi ja nauttimaan ihanista maisemista.

Sorsaherra rannalla

Pikkuvesijärvi

Viikkoon mahtui tietysti kevätjuhlat ja Suvivirsi! Ei kauniimmissa maisemissa ja paremmalla ilmalla olisi voinut kevätjuhlia viettää. Äitikin selvisi lähes kyynelittä, kun juhlat oli ulkona ja pystyin kävelyttämään kuopusta sivummalla tarpeen tullen ;) 

Suomen luonto ja kesä on niiiiin kaunis!

Kyllä kelpasi seurata kevätjuhlia!

 Lauantaina sitten todistustenjaon jälkeen lapset lähtivät kesälomalle ja reissuun! Me päätettiin sitten juhlia taaperon kanssa kotona. Mentiin heti terassille ja nautittiin ihanasta kesäpäivästä! Kyllä oli valkolakeilla ja muilla valmistuneilla aivan mielettömän upee keli juhlia! Puhuttiin myös sitä, että miten voi olla mahdollista, että on sellanen olo kuin ois lomalla kun kaksi kolmesta on poissa? Koti pysyy siistinä taaperosta huolimatta ja kukaan ei keskeytä keskusteluja. Ihanan lauantaipäivän päätteeksi kuopuskin oppi vihdoin kävelemään 1v3kk iässä :) Sitä taitoa on nyt sitten treenattu pikkuhiljaa paremmaksi <3

Kotiterassi!

Päivällinen

 Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti teen kera takapihalla. Vaikka tehtiin vaikka ja mitä, niin silti tuntui, että ollaan vaan lorvailtu, kun ei tarvinnut pitää huolta kun yhdestä pienestä :)

Viikonloppuun kuului vielä ampiaispesän häätäminen meidän kulmasohvasta terassilta! Pitänee jatkossakin vähän tarkemmin tsekkailla tuota sohvaa! Jonkin aikaa on nimittäin ehtinyt jo pesä olla valmistuksen alla! Onneksi mies huomasi missä mennään!

Tässä meidän ensimmäinen kesäviikko tiivistettynä :D 

Nyt se alkaa!

Tänään se sitten vihdoin alkaa, se kauan odotettu remontti! Meillä oli tänään miehen kanssa (ja taaperon!) lounastreffit Askoon. Lähdettiin ostamaan meille uutta sänkyä uuteen huoneeseen. Nyt on sitten uusi kokonaisuus tilattu, joten remontti ois paree saada pikkuhiljaa käyntiin ;) Niinpä kotiin tultuani tein suojauksia ja merkkailin listoja irrotusta varten. Huonekin saatiin iltaa myöden tyhjäksi! JES!

Tavallaan tuntuu, että mihin hittoon sitä on taas päänsä pistänyt, mutta toisaalta en malta oottaa sitä lopputulosta! Mikä mahtavuus saada uusi sänky sitten uuteen huoneeseen. Haikeelta tuntuu muuttaa. Johan me on tässä huoneessa yli 7v asuttu ja muutetaan ihan tuohon 5m päähän :D Jos en aiemmin ole kertonut, niin remonttisuunnitelma on seuraava. Esikoinen muuttaa meidän huoneeseen ja me hieman pienempään esikoisen huoneeseen. Meidän vanhaan huoneeseen tulee uusi tapetti, josta kerroin unelmia tovi sitten Remonttiunelmia -postauksessa. Vanhat kattolistat ja verhokotelo sekä vanha tapetti poistetaan. Katto maalataan ja kaikki muut paitsi tapetoitava seinä maalataan. Tapetoitava seinä on jo pohjamaalattu. Uudet kattolistat laitetaan ja vanhat lattialistat asennetaan takaisin.

Meidän uuteen huoneeseen tehdään sama vähän pienemmässä mittakaavassa. Tapetti on edelleen hyvä eli siihen ei puututa. Kattolistat ja verhokotelo poistetaan. Katto maalataan ja samoin ikkunaseinä. Uudet kattolistat asennetaan. Ja sitten koitetaan mahtua pienempään tilaan :)

Tästä se lähtee!

Dynamiitille töitä

En ees tiedä mitä sanoa. Joskus iskee epätoivo tän kaiken romun keskellä. Suurin osa niistä on lasten pieneksi jääneitä vaatteita. Ja osa niistä menee säilöön (joko seuraavaa varten tai sitten ihan pari mieluisinta muistoksi) ja suurin osa lahjoitukseen tai myyntiin. Oon ennenkin halunnut hyviä lasten ja aikuisten vaatteita lahjoittaa Hope yhdistykselle, koska sieltä ne menee oikeasti tarpeeseen. Mietinkin, että oisin käynyt kaikki vaatteet ja kengät läpi ja vienyt ne suoraan sinne. Sitten toisaalta taas kotihoidontuella ei kauheesti shoppailla eli siinä mielessä vois yrittää ensin saada edes jotain itselle, jotta vois sitten syksyllä ostaa taas pieneksijääneiden tilalle uusia. Oon tässä vuosien varrella oppinut aika hyvin ostamaan itsekin kirppareilta. Aiemmin en oikein sitä osannut, mutta nyt oon huomannu sen olevan tosi järkevää. Aina ei tietty löydy sitä mitä etsii, mutta aina sieltä jotain tarttuu mukaan.
Mutta niin, tää romu. Meijän vaatehuoneeseen ei mahtunut ees astumaan. Siellä oli pari jalalle sopivaa aukkoa, josta pääs pakollisille hyllyille. Viikonloppuna mulla napsahti ja kävin läpi KAIKKI mitä sieltä löytyi.

Aivan painajaista. Ja kuten huoneen tyylistä näkee, niin se on edelleen siinä samassa jamassa kuin mitä se oli silloin 7v sitten kun muutettiin. Tässä on ollut niin paljon projekteja ja remontteja vuosien varrella, että tää huone on jäänyt vähän unholaan. Jostain syystä meijän huone ei ole ollut prioriteettilistan kärjessä... Siististi laitettuhan se on ei siinä mitään, mutta ei se mikään sisustuksen ilotulittelu ole ollut... Mutta NYT ensimmäistä kertaa täällä talossa ois tarkotus saada meille mieluisa huone!! Tytön huoneen tapetitkin tulivat eilen postissa eli siitä myös tämä järjetön "into" siivota vaatehuone. Nyt nimittäin on se tilanne, että meijän on saatava tavaraa vähenemään tavalla tai toisella tai sitten meidän viisihenkinen perhe ei enää mahdu tänne asumaan.

Mieskin huomasi viikonloppuna mun tuskan tän kaiken keskellä ja kesken siivouksen ilmestyi kahvikupin ja mansikoiden ja kermavaahdon kera! Sai ylipuhutuksi pieneen taukoon. Pari säkkiä lähti tavaraa ihan roskiin. Kävin siis läpi myös mun KAIKKI vanhat kortit, kirjeet ja muut mielenkiintoiset laatikot, joita oli neljä. Tulin siihen tulokseen, että kaikkia kortteja ei voi säilyttää ja lukiessani jotain lapsuudenaikaisia kirjeita, niin en tosiaan jaksanut niitä säilyttää - saati edes kaikkia lukea :D Mulla on ollut jo ala-asteelta lähtien kirjekaveri Unkarista ja hänen kanssaan oon tekemisissä edelleenkin. Toki tällaiset ja vastaavat kirjeet ja kortit säilytin. Luin myös liikuttuneena kaikki ylioppilaskortit ja muistamiset. Paljon säästin, mutta paljon lähti myös roskiin. Tietty joulukorteistakin säästin kaikki kauneimmat askartelut ja valokuvilla varustetut. Tää oli siis useamman päivän "aamusta iltaan" -projekti, joten antaa ehkä viitettä siitä, että nyt se vaatehuone on oikeasti aivan TIPTOP! Kuvailin samalla äitiyskamoja ja muita lasten juttuja myyntiin. Josko niistä jotain irtoaisi. Huonosti tuntuu vaan tavara liikkuvan, liekö helle syynä?

Vaan ei tää pelkästään yhtä siivoomista oo ollut. Toki remppaan liittyy yleensä pieniä uusia hankintojakin. Ja vähän isompiakin... Löysin vihdoin mieluisat verhot lastenhuoneeseen. Lastenhuone on siis odottanut verhoja viime elokuusta asti. En oo löytänyt sopivia, kunnes pongasin Eurokankaan sivuilta kettuverhot. Jotenkin nää sitten iski. Ne tilasin sieltä, mutta toki edelleen nyt mietin, että onkohan nää nyt just eikä melkein sitä mitä haen. Mut ne on nyt tilattu ja saa kelvata. Ennen ostin aika hövelisti ja saatoin jälkikäteen katuakin ostoksia. Nykyään taas mulla on tiukka linja, että mitään ei osteta ennenkun löytyy presis semmonen, jota ollaan ajateltu. Ja mitä se sitten tarkoittaa...no se tarkottaa sitä, että harkitsen ja harkitsen ja harkitsen ja vielä kerran harkitsen. Teen valinnan ja harkitsen vielä vähän lisää ja sitten melkein jo kadun ostoksen jälkeen. Uskon kuitenkin, että kun nään nää tulevien viikkojen aikana paikoillaan, niin oon tyytyväinen!

Kettumetsä. Kuva: www.eurokangas.fi

Nyt on sitten tosiaan tällä viikolla remppa laitettu aluilleen. Verhokotelon rippeet on saatu meijän huoneesta poistettua ja suuri osa kaapeista tyhjättyä. Mietin asiaa jo vaatehuoneen kohdalla ja nyt oon ollu siitä täysin varma: paras tapa hoitaa tää koko homma ois dynamiitilla. En oikeesti tajua miten tätä kamaa voi riittää. Oonki tosi ronskilla kädellä pistäny kamaa roskiin. Nyt mietin vielä, että kauanko odotan mahdollisen myymisen kanssa, koska jos jään taas odottelemaan vuoden verran, ni tää tavaramäärä ei vähene ikinä. Vähän meinattiin aikarajaa laittaa miehen kanssa, että ne mitä ei oo juhannukseen mennessä saatu kaupaksi, niin lähtee suoraan. Toivotaan, että siihen mennessä ois hommat pulkassa.

Oma hetki

Vaikka lasten kanssa on ihana touhuta, niin täytyy sanoa, että viikon ehkä ihanimpia hetkiä on maanantaisin ja tiistaisin päiväuniaikaan. Silloin vanhin on koulussa, keskimmäinen hoidossa ja kuopus nukkuu. Ja siis toki kuopus nukkuu JOS ei tee hampaita tai kiukkua tai muuten vaan kieltäydy unista ;) Jos kaikki taivaan kappaleet on kohdillaan, niin ne kaksi keskipäivää on mun omaa aikaa! Tasan klo 12 laitan teen tulille enkä tee mitään. Silloin kun kaikki on ideaalisti, niin unet kestää suurinpiirtein sen 2,5h. Tällä hetkellä on hieman haastavampaa, kun oon joutunut nukuttamaan tytön sisään helteiden vuoksi. Mutta nyt vihdoin on alettu oppia siihen, että myös päiväunet voi nukkua sisällä.

Jos meillä ei ole erityistä ohjelmaa, niin yritän hoitaa kaikki kotihommat muulloin kun tuon 2,5h aikana. Eihän se koskaan täysin onnistu, mutta yritän. Tänään se onnistui melkein. Teen jälkeen kuorin perunat ja laitoin päivällisen jo tulille. Sen on oltava valmis tiettyyn aikaan, koska kun esikoinen tulee koulusta, niin hänellä on melkein heti lähtö synttäreille. Eli on ehdittävä syömään kunnon ruoka ennen sitä. Sitten oli vähän pakko laittaa pyykkejä, koska unien jälkeen en sitä ehdi.  ....jajaja, mutta siis melkein sain rauhotettua tuon 2,5h ihan vaan itselleni.

Teetä ja uusi Lego Harry Potter

Mikä onkaan sen parempaa kun täysin hiljainen talo, aamupäivän akuutit hommat pulkassa, lapsi unessa, kuppi teetä ja pelihetki itselle. Aivot narikkaan ja game on! Tänään se onnistui! En lähtenyt pihahommiin enkä laittanut uutta koneellista pyykkiä pyörimään. En tehnyt mitään muuta kuin pelasin! Aika mahtavaa! Ehkä senkin takia nautin näistä nyt erityisen paljon, kun tää ylellisyys tulee muuttumaan parin viikon päästä.. Lapset jää silloin 10 viikon kesälomalle. Sitten tulee pieni muutos näihin arkihetkiin. Lisäksi syksyllä keskimmäinen aloittaa eskarin eli juuri päiväuniaikaan pitää sitten sumplia hakuja yms. eli tää vauva-ajan nautinto oli nyt sitten aikalailla tässä. Seuraavat 17 vuotta taitaa sitten olla tauotonta menoa :D

Aurinkoista alkanutta viikkoa!

 

Aurinkoista äitienpäivää

💕ILOISTA ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE💕

Tänään olen taas saanut kokea sen ihanan onnen. Kuiskauksia ja pientä kolinaa keittiössä. Lisää supinaa. Pidän silmiä kiinni ja nukun. Hetken päästä ovi aukeaa ja elämäni tärkeimmät avaavat oven laulaen. Paitsi pienin, joka oli kaikista väsynein ja nukkui yhä :D Tosin hänkin heräsi lauluun ja tuli mukaan juhlimaan. Sain isot halaukset kaikilta ja toki pojalta kaikkein tärkeimmän toivotuksen eli "hyvää joulua äiti" :P Rakastan niitä itse tehtyjä kortteja ja pieniä paketteja. Vaikka lapset kyllä osoittavat rakkauttaan muutenkin kuin äitienpäivinä, niin aina nämä aamut on niitä parhaita. Saa nauttia rauhassa aamiaista sängyssä ja kuunnella hauskoja juttuja. Ja yleensä saa vielä löhöillä sängyssä ihan omassa rauhassaan ;) 

Tästä ei aamiainen paljon parannu! Tee puuttuu vielä kuvasta.

Tyttären itse askartelema lahjapaperi

 

Eipä paljon onnekkaampi voi olla <3 

Poika oli omin pikku kätösin istuttanut kukan taimen hoidossa. Istutin sen tänään pihalle. Lisäksi oli tehnyt itse liitutaulun. Tytär oli itse askarrellut kukkasen ja kortin sekä pienen "karkkirasian", jonka voi sitten ottaa sairaalaan mukaan. Mies muisti ehkä mulle sopivimmalla lahjalla eli uudella xbox pelillä :P Tämä olikin ollut pienoisena toiveena. En ollut kuitenkaan arvannut, että saisin sitä äitienpäivänä!

 

 Varsinaisen äitienpäivälahjan lisäksi sain vielä uuden Nintendon :o Olin ihan ällikällä lyöty. Tämä oli kuulema ollut lasten ehdotus. Olivat sanoneet, että äidin sairaalareissusta pitää tehdä mahdollisimman kiva, joten olivat yhdessä suunnitelleet, että joku kiva peli olisi kiva. Saattaa olla, että oon aika paljon tänään treenannut, jotta osaan sitten sairaalassa :D Oon joskus aiemmin pelannut Zeldan Link to the past -peliä Snessillä (=Super Ninterndo), mutta siitä oli nyt jatko-osa tälle Nintendo 2DSxl:lle. Kyllä nyt tämän äidin kelpaa toipua kesällä :)

Pääskysestä ei päivääkään....

No pääskystä en väitä nähneeni, mutta onhan nää kelit jo niin kesäkelejä ;) Mies on joka vuosi ollut töissä aina helatorstain ja pitänyt sitten perjantain vapaana. Päästiin siis tänään viettämään vapaapäivää osan perheen kesken. Koululainen lähti toki aamusta kouluun. Sain inspiraation, että nyt laitetaan piha kuntoon huomisia äitienpäivägrillauksia varten. Meillähän on takapihalla meidän oma hyötypuutarha, mutta se vaan on. Siinä ei ole mitään tyyliä, vaan istutuslaatikot on isketty sopivaan paikkaan auringon ja käytännöllisyyden osalta. Sain parilta kaverilta inspiraatiota, kun olivat tehneet kuorikatteen avulla siistejä istutuksia ja näyttivät siitä mulle kuvia. Niinpä rupesin aamulla googlailemaan ja jo ennen puolta päivää meillä oli projekti hyvällä mallilla. Varmaan saadaan tänään valmiiksikin. Kuorikatetta pitää käydä hakemassa vielä vähän lisää, mutta väittäisin, että tästä tulee tosi tosi siisti :)

Kuvien ottoa häiritsi hieman auringon sijainti, mutta ainakin suurinpiirtein näkee mikä tässä ois ideana ;) 

Tästä "tylsyydestä" lähdettiin liikkeelle

Apulainen

Päiväunien jälkeen jatketaan

Remonttiunelmia

Huhhei, kevät on tullut heittämällä! Oltiin ihan varmoja, että takapihalta ei sula lumet ennen juhannusta, mutta niin ne vaan katos! Nyt pitäs jaksaa laittaa pihaa taas kesäkuntoon. Ai että mua harmittaa vaan toi alkava siitepöly. Sitä ennen ei oikein viitsi paljon terassia laitella.. Tai voi laittaa, mutta saakin sitten päivittäin sen siivota :/ Kevät on tuonut taas myös valon myötä energiaa elämään. Vaikka päivät menee päänsäryistä kärsien ja vähän nuutuneena, niin silti tuntuu, että intoa ois tehdä vaikka mitä! Eilen tein pikavisiitin Ikeaan. Ei huvin vuoksi vaan oikeasti tarpeeseen!

Me on jo jonkin aikaa suunniteltu pientä pintaremppaa kahteen makkariin. Viime vuonna loppukesästä tehtiin takkahuoneesta makkari. Takka poistettiin ja muurattiin umpeen ja siitä saatiin kahdelle nuorimmaiselle makkari. Takkaa ei tosiaan lähdetty poistamaan ite, vaan sen teki kyllä ihan ammattimiehet. Meillä siis oli siinä avotakka ja sitä on tän reilun 7v aikana joka tässä on asuttu, niin poltettu muistaakseni kerran!! Eli se ei tosiaan ollut kuin iso tilasyöppö. Pitääkin joku kerta laitella vähän ennen ja jälkeen kuvia siitä urakasta! Meijän makkarihan on jäänyt kaiken rempan jalkoihin. Oikeastaan kaikki mitä täällä talossa on tehty on aina mennyt meijän makkarin ohi. Oli kyseessä sitten kylppäri, katto, lastenhuone tai mikä vaan. Mutta joka tapauksessa ne on listattu korkeemmalle kuin meijän makkari. Niinpä se on ollut muutosta asti keskeneräinen. Nyt onkin sitten totuuden hetki, kun me saatais makkari, joka ois valmis! Oon jo haaveillut uudesta sängystä (meijän vanha sänky on jo 13v vanha) ja sovittiin, että tän rempan yhteydessä se hankitaan. Meillä on 180cm leveä sänky eli kaks 90cm runkopatjaa ja yks leveä petari. Suunniteltiin, että meijän koululainen saa toisen noista 90cm leveistä sängyistä ja ostetaan siihen uus petari. Pääsee sitten isojen tyttöjen sänkyyn. Toinen joko myydään tai mahdollisesti säästetään vielä tovi.

Mä oon aina pitänyt Iittalan Origo -sarjasta. Meillä ei yhtään siihen liittyvää astiaa ole, mutta sain siitä ja Remonttipainajainen ohjelmasta inspiraation toisen lasten huoneen tapettiin! Oon ihan täpinöissäni. Nyt vaan haluaisin saman tapetin myös meijän makkariin.

Kuva lainattu netistä: www.aveo.fi

Tilasin Aveon nettikaupasta tän tapetin yhelle seinälle tehosteeksi. Oon ihan rakastunu siihen! Tytär tykkää älyttömästi väreistä, joten tykkäs hirveesti, kun tuli vähän erilainen tapetti! Tää on onneks myös ihan perus non-woven tapetti eli helppo laittaa seinään. Ei kohdistuksia eikä mitään! Nyt vaan odotellaan koska tää ihanuus saapuu. Ei ollut suoraan varastossa, joten joudutaan tovi odottelemaan! Ikeasta löysin tytön huoneeseen ihanan lampun. Eli alla oleva Ikean Kristaller kattokruunu odottaa kattoon pääsemistä.

Kuva lainattu netistä: www.ikea.fi

Melkein voisin kyllä tähän huoneeseen muuttaa itsekin...Tää remontti tehdään siis meijän nykyiseen makkariin. Tällöin molemmat lastenhuoneet on vierekkäin ja me taas vaihdetaan tytön entiseen huoneeseen. Se on pari neliötä pienempi, mutta riittää kyllä meille ihan mainiosti! Sieltä ois tarkotus myös poistaa verhokotelo ja maalata katto.

Suunnitelma:
Meijän entinen huone: tapettien poisto, kolmen seinän maalaus, yhden seinän tapetointi, katon maalaus ja vanhan verhokotelon jäänyt lauta poistetaan katosta
Tyttären entinen huone: verhokotelon poisto, katon maalaus ja ikkunaseinän maalaus. Siellä on niin kivat ja neutraalit tapetit edelleen, että saavat jäädä.

Lisäksi meille tosiaan ois tarkotus tässä samalla ostaa uusi sänky. Meillä on ollut tarkotus tehä tää remontti kesällä, mutta kävin tällä viikolla kirurgin juttusilla ja sain vähän lisätietoa kuvista. Olen kuulema kuviin nähden hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Ilmeisesti sairaus on edennyt niin hitaasti, että oon ehtinyt mukautua kaikkiin tapahtumiin tuolla rangassa. Kuvien perusteella oli jo päätetty, että mut leikataan. Sen verran tiedän, että leikkauspäivä on "kesän alussa". Toiveissa siis olis saada uusi ja hyvä sänky ennen sitä. Pääsisin sitten rauhassa toipumaan paremmassa sängyssä. Samoin haaveena ois, että saatais nää rempat tehtyä ennen kesää. Se voi kyllä tehä aika tiukkaa. Ja toki, voihan kesän alussa olla myös toukokuun puolella vielä, jolloin tää remontti on ihan turha toteuttaa ennen kesää! Katsotaan mitä ehditään. Nyt on ajatuksena nauttia elämästä sen minkä oloiltaan pystyy. Oon pessy ikkunoita ja tehny kaikkea vähän sieltä sun täältä, jotta ois sitten helpompi olla tekemättä mitään.
Eniten tietysti jännitin, että miten lapset tän ottaa ja miten ne tän kanssa pärjää. Oon pitäny toki heitä ajan tasalla kaikesta koko ajan ja vähän etukäteen valmistellut heitä, että äiti saattaa joutua leikkaukseen. Lapset otti sen tosi hyvin. Kuulema ainostaan riittää, että äiti toipuu <3 Ja niin oon päättänyt tehdä! Äiti oli jo luvannut olla apuna sitten, kun pääsen sairaalasta ja toki jo sinä aikana lasten kanssa. Mähän en saa kuukauteen nostella mitään enkä varmaan juuri mitään jaksa enkä pystykään tekemään. Tuntuu hirveeltä, että mun takia joutuu nyt niin moni venymään ja tekemään muutoksia omiin suunnitelmiinsa ja olemaan jatkuvasti passissa. Mut yritän olla sitä miettimättä. Harmitti miehen puolesta, kun tiesin, että se hoitaa ensin työpäivät ja sitten tulee jatkamaan seuraavan työpäivän kotiin. MUTTA, siihen keksin aivan nerokkaan ratkaisun. Ja toki siihen vaikutti myös se, että miehen työnantaja oli ymmärtäväinen. Eli miehellä on vielä isyysvapaita käyttämättä reilusti ja sai luvan jäädä kotiin niitä pitämään näinkin lyhyellä varoitusajalla. On siis kotona ensin mun leikkaus ja toipumisajan ja siitä sitten jatkaa kesälomalle. Eli ei tarvi huolehtia ihan yhtä paljon hänen jaksamisestaan, kun edes työhuolet on pois! Tässä kotona on niin paljon hommaa, kun pitää huolehtia musta ja tietysti myös lapsista, niin hyvä että edes vähän helpottaa. Ja äitikin on ihanasti luvannut olla lastenhoito yms. apuna jos tarvitaan! Eli eiköhän me tästä selvitä. Toki jännittää vähän, mutta näiden päivittäisten päänsärkyjen ja huimausten kanssa kun joutuu olemaan, niin oikeastaan odotan ihan hirveesti sitä leikkausta. Toivon ihan älyttömästi, että kaikki menee hyvin ja saan siitä toivottua apua oireisiin. Tiedän, ettei kaikki häviä, mutta jos edes vähän helpottaa, niin ois mahtavaa!

Kardemummakirous

 Tulin tänä aamuna siihen tulokseen, että meijän perhettä kiusaa "kardemummakirous". Tai voi se toki olla jotain muutakin, mutta kutsuttakoon sitä nyt kiroukseksi! Edellisen kerran kun aloin leipomaan pullaa, niin totta kai kauppalapussa oli kardemumma. Ostin kardemummaa ja kun seuraavana päivänä aloin sitä leipomaan, niin tultiin siihen tulokseen, että se perhanan pötkö oli jäänyt ilmeisesti kassahihnan reunan alle piiloon. Maustetta ei löytynyt mistään. Käytiin kauppakassitkin uusiksi läpi, mutta ei. Lähdin kesken taikinanteon (ei, mähän en sitä kardemummaa voi etsiä ennen leivontaa!) äkkiä autolla lähikauppaan. Ostinkin samoin tein 2 pötköä.

Eilen mies kävi kaupassa. Pyysin ostamaan kardemummaa vappumunkkeja ja ihan vaan pullia varten. Ne oli ostettu kyllä joo. Aloin jälleen leipomaan. Sain oikein kivasti kaikki aineet laitettua taikinaan. Enää puuttui kardemumma ennen jauhoja. Ding, ding, ding...kardemummaa ei löyty mistään. Miksi, oi MIKSI en voi tarkistaa sitä etukäteen. Soitin miehelle töihin, että mihin laitoit kardemumman. Hetki oli hiljaista, kunnes hän sanoi, että hei se varmaan jäi kauppakassin pohjalle, koska nyt hän tarkasti, että se tuli mukaan. Jepjep, ihan kiva. Mä laitoin kauppakassit takaisin autoon miehen mukana ennen kun hän lähti aamulla töihin. Ihan vaan ettei ne nyt jää tuohon eteiseen nököttämään. Mulla siis jälleen kerran edessä puolivalmis taikina eikä yhtään kardemummaa. Ei kait siinä, ipana rattaisiin ja juosten lähikauppaan. Oli hiiva ehtinyt jo vähän matkan aikana alkaa tekemään toimiaan, mutta enköhän saanut kaiken pelastettua. Illallahan sen sitten maistaa, kun tulee vieraat. Nyt ostin sitten kaapin täyteen kardemummaa. Tai siis kolme pötköä :P Josko ens kerralla mulla oikeasti ois oikeat aineet oikeassa paikassa ja saisin taikinan kerralla kuntoon. Illalla mun vanhemmat tulee juhlimaan vappua meijän kanssa. Syödään hyvin ja ollaan vaan!

Tällä kertaa en jättänyt mitään sattuman varaan. Ostin kolme pötköä!

Pullat kohoomassa.

Valmista!

Munkit paistumassa

Loppu hyvin, kaikki hyvin! ;)

ILOISTA VAPPUA!!!

Kevät!!

Kevät on vihdoin kunnolla täällä! Lunta on enää muutamissa paikoissa ja ulkona on välillä tarennut pitkähihaisella paidalla..tai ainakin auringossa. Varjossa on vielä viileää. Takapihalla oli niin isot kinokset terassilla, että olin melkein 100% varma, että ne ei sula ennen juhannusta. Vaan niinpä nekin on sulaneet. Tosin, mies on kyllä ahkerasti käynyt niitä lapiolla levittelemässä.. Lapset nauttii, kun pääsevät taas ulkona touhuilemaan muita juttuja. Vihdoin ovat myös tutustuneet naapuruston lapsiin koulun kautta. On ollut ihana ja hauska seurata kuinka samat tutut pihaleikit ovat lasten suosikkeja edelleen. On kirkkista, twistaamista, naruhyppelyä ja vaikka mitä! Melkein heti kotiutumisen jälkeen soi ovikello ja taas mentiin. Niin se tosiaan menee, että jossain vaiheessa huomaa, ettei lapset olekaan enää niin paljon kotona. Hassua. Jotenkin se pikkulapsiaika tuntui olevan pitkä kuin nälkävuosi eikä omaa vapaahetkeä koskaan. Nyt kuitenkin ison osan päivästä lapset touhuavat omiaan ja ovat ulkona keskenään pitkiä aikoja. Tai noh, onhan mulla tuo "apaattinen" yksvuotias, joka pitää huolen ettei tarvitse tylsistyä! ;)  Kuitenkin näin jälkikäteen voi todeta, että se aika on mennyt ihan siivillä!

Ihan älyttömästi tullut uusia taitoja ihan kuukauden aikana. Meijän lapset on oppineet kävelemään aika myöhään. Esikoinen oli reilut 1v 3kk, kakkonen 1v 1kk ja tämä kuopus odotuttaa vielä itseään. Ensi viikon lopulla tulee ikää 1v 2kk. Viimeisen kuukauden aikana hän on oppinut juomaan itse, nousemaan sohvalle ja laskeutumaan sieltä jopa turvallisesti alas, nousemaan itse seisomaan lattialta, ottamaan 1-2 askelta, sanomaan "kakka" ihan sen oikeassa merkityksessä (helpottaa hirveesti, kun ilmoittaa koska vaippa täytyy vaihtaa!!) ja onhan sitä tullut neljä hammastakin tuona aikana :) Mulla on sellainen kutina, että se kävely on ihan tuossa nurkan takana! Käytiin tällä viikolla ottamassa tehosterokotteet, jotka jäi 1v tarkastuksessa ottamatta. Meille sattui tosi huonosti 1v kuvaus (jouduttiin siirtämään influenssan takia myöhemmäksi) ja neuvola peräkkäisille päiville. Näissä tehosterokotteissa oli pelko, että oltaisiin seuraavan päivän kuvauksessa kuumeessa, joten otettiin vain yksi rokote ja tehosteet jätettiin myöhemmäksi. Onneksi niin, päivä rokotteesta tytölle nousi nimittäin kuumetta. Selkeästi rokotteesta, koska mitään muuta oiretta ei ollut ja meni tosiaan siinä yhdessä päivässä ohitsekin.

Musta tuntuu muutenkin, että oon päässyt tosi hyvin elämässä eteenpäin diagnoosin jälkeen. Jatkuvasti ja päivittäin se on mielessä, tottakai. Mutta oon saanu jotenkin käännettyä pelot ja ahdistukset toivoon. Tällä viikolla kävin selkärangan magneettikuvassa, josta saan tulokset ensi viikon lopulla. Silloin tapaan ensimmäistä kertaa kirurgin ja on ns. totuuden hetki. Jännittää toki ja pelottaakin. Ensimmäistä kertaa kuulen ihan oikeasti missä mennään ja mikä mun tilanne on. Sitä ei osannut edellinen neurologi kertoa. Sanoi vain, ettei kannata alkaa pelätä.....JEP! Mutta enemmän on sellanen fiilis, että leikataan vaan, niin jos nää oireet sais pois päiväjärjestyksestä. Tiedän myös, että asia ei oo ihan noin yksinkertainen, mutta en voi lähteä myöskään leikkaukseen ajatuksella, että tää menee ihan perseelleen. Jännitän toki, että sieltä selkärangan kuvista näkyy jotain oikeasti pahaa ja että mun tilanne on tosi huono. Mut sitäkään en aio oikeasti murehtia ennen kuin siihen on ihan oikeasti aihetta!!! Päivisin oon pystyny elämään jo ihan normaalia elämää. Ruoka maistuu, ulkoilu virkistää ja lasten kanssa jaksaa touhuta. Viime viikonloppuna saatiin miehen kanssa hengähdystauko, kun lapset olivat mummolassa yötä. Käytiin keilaamassa ja syömässä ja ajelemassa. Kotona vielä saunottiin ja vedettiin peitto korviin ja nukuttiin. Ja tietty, pelattiin x-boxia ;) Teki tosi hyvää. Tällä viikolla onkin jaksanut jo paremmin. Ollaan leivottu lasten kanssa sämpylöitä, käyty ulkoilemassa ja laittelemassa pihaa kevätkuntoon yms. Ja pakko sanoa, että tuntuupa normielämä aika nannalta! Arki on kyllä näiden lasten kanssa parasta <3

Vaikka lasten kanssa on ihan parasta, niin ei sille minkään tee, että tää alla oleva klippi jaksaa naurattaa vedet silmissä ihan joka kerta! Ollaan oltu miehen kanssa katsomassa Marko Kämäräistä livenä joskus aikoinaan, kun lapset oli pieniä. Me on käyty vuosia katsomassa erilaisia Stand Up -keikkoja ja täytyy sanoa, että tää mies on saanut nauramaan joka kerta kaikista eniten. Ehkä se huumori uppoo just meidän elämäntilanteeseen. Muistan, kun lapset oli pieniä - poika taisi olla jopa vasta muutaman kuukauden ikäinen - päästiin muutamaksi tunniksi katsomaan Stand Upia. En meinannut pysyä tuolissa, kun olin kuolla nauruun tän miehen setistä. Sama tilanne kävi, kun katsottiin hänen settinsä Stand Up -ohjelmassa Neloselta. Muut ei niinkään uponneet (paitsi tietysti Ismo Leikola), mutta tää jaksaa naurattaa edelleen:
Ruutu.fi: Marko Kämäräinen Stand Up

Iloista alkavaa viikonloppua!

Eteenpäin

Diagnoosista on vajaa kaksi viikkoa. Viime viikonloppu oli jo selkeästi parempi. Aloin saada ruokahalua takaisin ja jaksoin jopa lähteä hetkeksi ulkoilemaan. Nauroin ja tein mukavia juttuja. Edelleen tunteet menevät kuitenkin vuoristorataa. Maanantaina aamulla oli taas jotenkin niin musta aamu - ihan kirjaimellisesti. Onneksi äiti oli tuli käymään ja tunnin rauhallisen ulkoilun ja levon jälkeen alkoi elämä taas voittamaan. Eilen olin ensimmäistä kertaa yksin taaperon kanssa kotona koko päivän. Vähän jännitti aamusta, mutta päätin etten anna ahdistukselle valtaa. Vaihdoin kevät- ja talvivaatteiden paikkaa ja pesin pyykkiä. Oli ihana saada kaappiin tilaa, kun nyt siellä on ollut sekaisin sekä kevät että talvivarusteita. Sain imuroitua kaikki roskat kenkätelineen alta ja muutenkin tuli hyvä fiilis, kun sai asioita hoidettua. Kävin vielä iltapäivästä kävelyllä ja hakemassa keskimmäistä päiväkodista. Illalla olikin sitten aika väsyny olo eikä jaksanut paljon sängystä nousta.

Päätin viikonloppuna, kun fiilis alkoi ensimmäistä kertaa helpottamaan, että en aio jäädä tuleen makaamaan. Nyt on elettävä sen kanssa, että mulla on sairaus, jota ei voi parantaa. Se kulkee rinnalla koko elämän ajan, mutta en voi alkaa sairastamaan. Jos edessä on leikkaus, niin sitten se hoidetaan pois alta ja jatketaan elämää sen jälkeen. Jos se ei auta ja edessä on toinen leikkaus, niin sitten käydään siinä ja jatketaan eteenpäin. En voi enkä halua antaa tän nujertaa! Eilen taisi olla ensimmäinen päivä, kun en kertaakaan itkenyt tämän asian takia. Ahdistavia hetkiä tulee jatkuvasti pitkin päivää, mutta pyrin siirtämään ne taka-alalle. Niiden miettiminen ei auta mitään. Tää on mielessä joka tapauksessa koko ajan - annoin sen ahdistuksen tulla tai en. Toki se välillä tuleekin, mutta sitten yritän miettiä jotain muuta. Haluaisin elää niin normaalia arkea kuin mahdollista nyt sinne kirurgin tapaamiseen asti. Toivon, että siellä saan oikeasti jotain konkreettista tietoa siitä mikä nimenomaan mun oma tilanne on tällä hetkellä!

Liityin myös netissä vertaistukiryhmään. Sain sieltä alkuun tosi lohduttavia sanoja ja fiiliksiä. Sitten huomasin, että tällä hetkellä en pysty enkä halua lukea muiden tilanteista. Varsinkaan kun en tiedä mikä oma tilanne on tällä hetkellä. Varsinkin jos jollain meni huonosti, niin se ahdisti entistä enemmän. Ehkä jossain vaiheessa pääsen tästäkin ylitse, mutta nyt en vaan pysty. Kun sieltä voisi poimia vaan ne positiivisimmat ja voimaa antavimmat tekstit ja jättää ne pelottavammat lukematta. Just nyt tuntuu siltä, että kaikkein parasta on kun en lue enkä selvitä tätä asiaa mihinkään suuntaan kenellekään, vaan yritän elää päivä kerrallaan tän uutisen kanssa. Siinäkin on jo tekemistä kerrakseen!

Tunteiden vuoristorataa

Eilinen eli kolmas päivä uutisesta oli tosi vaikea. Melkein vaikeampi kuin aiemmat päivät. Ehkä se alkaa valjeta, että tää nyt vaan on tässä eikä ole menossa mihinkään. Yritin tehdä jotain pakollisia hommia, mutta ei siitä mitään tullut. Tuntuu että ajatukset kiertää yhtä ja samaa kehää eikä mistään tule mitään. Kädet ja jalat painaa tuhat tonnia eikä energianpuutokseen auttanut puoliksi valvottu yö ja se ettei ruoka maistu. Oon kolmen päivän aikana syönyt ehkä yhtä paljon kuin yhden kokonaisen päivän aikana normaalisti :/ Huomaa, että koko kroppa on ihan järkyttävässä stressitilassa. Onneksi mies taas potki eilen ylös sängystä. Illasta oli taas muutama tunti melkein normaali olo. Iltapalaksikin sain jopa yhden maitorahka-mustikka-banaani -pirtelön menemään alas jotenkuten.

Tää on siitä järjetöntä, että järjellä tiedän ettei mulla ole mitään hätää. Oon eläny tän kanssa luultavasti koko elämäni tietämättäni eli mikään ei ole muuttunut. Paitsi tieto siitä, että mulla on tämä sairaus! Kun vois nää tunteet ja paniikit sysätä syrjään ja elää sen järjen mukaan. Jos pitää leikata, niin sitten leikataan ja jos/kun leikkaus onnistuu, niin sitten voi taas elää hieman vapaammin. Ajattelin soittaa tänään neurolle ja kysellä, että missä vaiheessa tää mun lähete on menossa. Sekin pelottaa niin sairaasti. Mietin, että jos joudun leikkaukseen ja oon sairaalassa vaikka pari viikkoa. Miten kotona pärjätään? Ja ei, mulla ei oo MITÄÄN pelkoa ollut koskaan, että pärjääkö mies lasten kanssa. On vähintään yhtä pätevä kun minä. Mutta nyt yhtäkkiä tää perhe ei pärjää hetkeäkään ilman mua (ainakaan mun mielen mukaan!). Mieskin ihmettelee jatkuvasti, että minkä takia oon koko ajan peloissani lapsista ja hänestä. Heillä kun ei ole mitään hätää. Enkä osaa selittää sitä itsekään. Ehkä mun pitää johonkin kanavoida tää pelko. Kuitenkin sen mitä oon saanu selville, niin tää ei oo tosiaan mikään pelottava asia. Tää vaan on. Millä sen vaan sais ilmotettua tälle päänupille, että stressi pois ja jännitetään sitten jos/kun on jännittämistä.

-----
Neljäs, viides ja kuudeskin päivä menevät ihan jossain sumussa. Sängystä olen päässyt ylös ja koska olen lasten kanssa yksin päivät, niin tehdä täytyy. Mutta pakkollisten töiden lisäksi energiaa ei riitä mihinkään muuhun. Kun hetkeksi istahtaa, niin meinaa iskeä paniikki. Paniikki mistä? Siihen en osaa vastata. Viime päivät oon stressannut melkein enemmän syömisestä (tai siitä etten syö) kuin itse sairaudesta. Viimeisen viikon aikana paino on tippunut neljä kiloa, kun ruoka ei vaan yksinkertaisesti maistu. Tarkkailen tuntemuksia ja oireita väistämättä. Tänään jopa soitin päivystykseen, kun tuntui ettei happi kulje normaalisti. Kyllähän se kulkee, mutta kun se paniikki iskee, niin sille ei voi mitään. Seuraavaksi odotellaan reilun viikon kuluttua olevaa selkärankan magneettikuvausta. Sitten siitä reilun viikon päästä kuullaan kirurgin mietteet sekä kuvista että oireista.

Nyt on kulunut viikko diagnoosista. Kulunut viikko on edelleen aivan sumun peitossa. Tiedän, että osalle pitäisi vielä tästä kertoa, mutta en jaksa. En jaksa oikein puhua aiheesta ja tavallaan siitä on hirveä tarve puhua. En kuitenkaan osaa vastata kysymyksiin, kun en tiedä niihin vastauksia itsekään. En salaile tätä, mutta en kyllä jaksa tästä yleisesti vielä jutella. Väsymys on jotain aivan järjetöntä. Voisin nukkua ihan koko ajan. On tainnut uutinen olla sen verran kova kolaus henkisesti, että vetää fyysisen voinninkin aivan pohjamutiin. Pitäisi varmaan koittaa vähän käydä ulkona haukkaamassa raitista ilmaa. Ja eipä tämä vähäinen ravintokaan sitä vointia juuri piristä. Pitää vaan uskoa, että kyllä tää tästä pikkuhiljaa helpottaa. Ja onhan se jo helpottanutkin viikon takaisesta...

Pysäyttävä uutinen

Kuukausi takaperin heräsin järjettömään huimaukseen. Kaikki pyöri silmissä kuin karusellissa ja seinistä piti pidellä kiinni, jotta pysyisin pystyssä. Varasin heti aamusta ajan lääkärille. Hän teki tarvittavat tutkimukset ja ilmoitti, että kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Sain lähetteen fysioterapeutille, joka opastaisi asentohoidon teossa ja asia helpottuisi sillä. Teimme manööverit ja homma tasoittui. Sekä lääkärin että fysioterapeutin näkökulmasta kyseessä oli oikein klassinen asentohuimaus. Huimaus ei kuitenkaan poistunut. Päätin tuskastuneena varata ajan korvalääkärille, joka on asiantuntijana näissä tasapainoasioissa. Hän teki tarvittavia testejä ja oli sitä mieltä, että kyseessä ei ole tyypillinen asentohuimaus. Hän laittoi lähetteen neurologille, joka sitten tutkisi vielä omalta osaltaan. Sanoi, että jos neurologi ei löydä mitään, niin katsotaan lähetettä tasapainoklinikalle (tai mikä nyt ikinä olikaan).

Pääsin neurologille. Hän teki paljon testejä ja päätti vielä varmuudeksi otattaa magneettikuvan. Sain kuvien tulokset. Ei olleetkaan ihan poikkeavat. Pikkuaivot ovatkin "laskeutuneet" alemmas kuin missä niiden pitäis olla ja aivonestettä tms. pääsee vuotamaan väärään paikkaan. Kyseessä on "Chiari ja syringomyelia" -niminen harvinainen neurologinen sairaus/tila. Tai näin ainakin neuroliiton sivut tiesivät kertoa :( Sain kiireellisen lähetteen neurokirurgille sairaalaan. Pelottaa ja huolettaa mitä sieltä selviää. Ei niinkään itseni takia, vaan lasten ja miehen puolesta.

Tämä aamupäivä on mennyt lähinnä sängynpohjalla googlaillessa aihetta. Ja ei, yhdellekään keskustelupalstalle en ole eksynyt, mutta asiaan liittyviä mm. neuroliiton sivuja olen koittanut lukea. Ymmärtääkseni tämä vaiva on hoidettavissa leikkauksella niin, ettei siitä koidu hengenvaaraa. Kuitenkin kyseessä on parantumaton sairaus, joka tulee olemaan läsnä loppuelämän.

Illalla on aivan käsittämätön olo. Voimaton ja väsynyt.. Tätä ei tänään tapahtunut mulle. Aamun on ollut pakko olla vain pahaa unta.  Lohtua tuo ihana mies, perhe ja ystävät. Ystävän kanssa yhdessä itketty puhelu, veljen huolenpito ja vanhempien tsempit sekä erityisesti miehen tuki on ollut korvaamatonta. En ainakaan ole yksin <3

------
Toinen päivä uutisen jälkeen.
Aamu oli aika raskas. Yön sain nukuttua hyvin. Veikkaan, että kaikkein suurin syy suht hyvin nukkumiseen oli edellisen päivän henkisesti raskas uutinen. Aamupäivällä aloin heti itkeä, kun mies kyseli fiiliksiä. Sain onneksi päivällä tunniksi torkahdettua ja sen jälkeen vointi on ollut ihan hyvä. Mitä nyt flunssainen. On saanut jo jotenkin järjellä tätä ajateltua ja olen ehtinyt jo saada myös netin kautta vertaistukea. Tuntuu, että iso kivi on tipahtanut sydämeltä. Olen huomannut, että tämän uutisen jälkeen on myös elämää ja kaikki ei päätykään tähän.

klo 15
Olen pystynyt puhumaan asiasta jo oikeastaan itkemättä. Mieskin sanoi, että olet elänyt tämän asian kanssa jo tietämättäsi koko elämäsi ajan. Nyt ainoa ero on, että tiedät missä mennään. Näinhän se on. Toki sanoi myös, että nyt tämä asia vaan pitää sulatella ja surra läpi ja sitten vaan jatkaa elämää. Tämän kanssa on kuitenkin loppu elämä elettävänä. Nyt odotellaan pääsyä neurokirurgille ja sitten tiedetään leikataanko vai miten jatketaan. On ollut hienoa lukea asiasta enemmän tietäviltä, että leikkaukset punnitaan tarkoin ja tehdään usein elektiivisinä helpottamaan oireita. Jos oireet ovat lieviä eikä kuvista löydy syytä tehdä leikkausta, niin oireen mukainen hoito riittää. Kunpa tämä "järkifiilis" säilyisi myös itsellä mahdollisimman pitkään. Mutta eiköhän tässä mennä vielä vuoristorataa näiden fiilisten kanssa.


klo 20
Olen selvinnyt diagnoosin jälkeen nyt toisen päivän iltaan. Jos jotain hyvää etsii, niin tänään oli jo muutaman tunnin selkeästi parempi olla. Ei normaali, mutta parempi. Sain vähän syötyäkin. Ruoka kun ei maistu oikein vieläkään. Laitoin iltapäivällä siis jopa ruokaa ja siivosin. Sen jälkeen tuli "romahdus". Tuntuu, ettei jaksa kättä eikä jalkaa nostaa ja ihankun mun rinnan päällä ois iso kivi. Hirveä ahdistus päällä. Veikkaan, että nyt ois vaan viisainta käydä yöunille ja kohti uutta päivää. Epätietoisuus on ehkä edelleen se pahin. Oon jo asennoitunut niin, että leikataan - jos ei tarvitse, niin se on vaan plussaa. Tää päivä antaa kuitenkin toivoa siitä, että elämä tulee henkisesti helpottamaan. Jos reilun vuorokauden sisään shokin jälkeen on jo parempi olla, niin tuskin se ainakaan vaikeammaksi menee. Jos vielä hetken katsois miehen kainalossa elokuvaa ja koittaisi sitten nukkua. Huomasin jo päivällä, että uni auttoi. Aamupäivällä tuli kamala ahdistus. Hengitin vähän aikaa syvään ja laitoin silmät kiinni. Torkahdin ilmeisesti reiluksi tunniksi. Sen jälkeen heräsin lähestulkoon eri ihmisenä.
Edes kaikille läheisille en ole vielä jaksanut asiasta kertoa. Ei siksi etten tästä haluaisi puhua - päinvastoin - vaan siksi etten ole jaksanut tai osannut asiaa kertoa. Kun en oikeastaan itsekään tiedä tästä vielä mitään. Tavallaan haluan hirveästi puhua aiheesta, mutta vielä ei ole voimia ihan koko maailmalle asiaa kuuluttaa. Salailemaan en kuitenkaan tätä ala, vaan kerron suoraan ja rehellisesti missä mennään.
Huomaan seurailevani oireita ja fiiliksiä ihan koko ajan. Tuntuu, että iso osa niisä on ihan henkistä laatua. Välillä tuntuu, että on vaikea saada happea, mutta kun rauhotun, niin huomaan, että se oli vaan paniikki, joka meinasi iskeä. Yllättävän hyvin oon tän kanssa kuitenkin mennyt eteenpäin siihen nähden, että normaalisti itken pelkästään lehtiartikkeleissa olevien ihmisten lyhyitä kertomuksia niihin eläytyen. Uskon edelleen vahvasti, että kun pääsen juttelemaan (toivottavasti asiantuntevan!!!) lääkärin kanssa, niin moni asia selkenee eikä ole enää niin epäselvää!

Neuloosi

Tässä kaiken unettomuuden ja lapsiperhearjen keskellä löysin itselleni henkireijän: neulomisen. Tai ei enää edes neulominen vaan ns. alan termein kuvattuna neuloosi. Ihan kiva harrastus, mutta vie välillä myös yöunia, kun on ihan pakko suunnitella mitä sitä seuraavaksi tekisi. Laskin, että viime lokakuun jälkeen eli viimeisen 6kk aikana oon neulonut 18 sukkaparia ja yhdet lapaset!! On siinä tullu neulottua kolmet sukat kuukaudessa. Alkuun oli ehkä vähän hitaampaa, mutta jos on kyse perussukista, niin ne valmistuu kyllä tosi nopeasti!

Huomasin, että siitä tuli mun aivojumppaa ja tapa päästä käyttämään päätä oikein tosissaan. Pitää laskea silmukoita, rivimääriä, senttejä, langanmenekkiä yms. Ja vielä enemmän joutuu olemaan tarkkana, mikäli tekee kirjoneuletta. Siinä ei parane keskittymisen harhailla. Toinen tapa saada harjoitusta korvien väliin on kaikki uudet tekniikat. Vaikka oon aiemminkin neulonut sukkia ja lapasia, niin viimeisen puolen vuoden aikana oon opetellut uusia tekniikoita. Kirjoneuletta (lankadominanssi, langanjuoksujen sidonta), tikapuutekniikkaa, erilaisia kantapäitä yms. Huomasin, että se on ollut ihan mahtava tapa paeta kaikkea hässäkkää. Siinä ei ehdi ajatella mitään, vaan voi vaan nauttia valmistuvasta lopputuloksesta.

Mistä tämä kaikki innostunus neulomiseen on lähtöisin? Näistä:

 

 

Seiskaluokalla valmistuneet ensimmäiset villasukkani joskus 90-luvun loppupuolella

Jouduin vihdoin ja viimein luopumaan näistä sukista, mutta kuva oli pakko napata talteen. Väittäisin, että näistä on pikkasen tullut kehitystä ;) Silloin varsi oli tylsää ja tein minimi -pituuden. Kantapää oli vähän mitä oli ja valepalmikkoneuleesta puuttui osa palmikosta :D Mutta nostalgiset sukat muuten kertakaikkiaan!

Moni on kavereista on kysellyt, että miten ikinä ehdin neuloa pienten lasten kanssa. En ehdikään, ellen ota aikaa. Päiväuniaikana en enää tee kotitöitä. Tai toki jotain pientä, mutta sen ajan pyrin ottamaan itselle. Kuppi teetä, hyvä sarja ja puikot käteen - aiaiai! Ison osan sukista olen tehnyt lahjaksi tai lasten toiveesta! Joululahjapaketeista taisi löytyä neljät sukat eri saajille! Myös tälle keväälle olen jo neulonut sukkia lahjaksi mm. anopin syntymäpäiville, ystävän synttärilahjaksi ja eläkelahjaksi! Suunnitelmissa on vielä ainakin kaksi isompaa projektia! Kahmin mm. netistä eri blogeista ja fb:n sukkaryhmistä ideoita ja vinkkejä uusiin malleihin. Novitan sukkalehteäkin aloin kahlata ja oon sieltäkin tainnut neuloa jo kolmet vai neljät eri sukat... Nythän sitä voi alkaa jo tekemään ensi joulun lahjojakin - vai mitä? ;)

Kuvissa viimeisimpiä töitä. Jostain syystä en löytänyt edes kaikista kuvaa.....

Batmania fanittavan kummitytön joululahja

Ensimmäiset kirjoneulesukat, Anelmaiset. Nyt osaan jo monta asiaa paremmin :)

Marimekko -sukat äidille joululahjaksi

Piti tulla jotain muuta, mutta tulikin uudet unisukat itselle.

Sinapinkeltaiset Piirakka -sukat

Ystävälle synttärilahjaksi.

Novitan sukkalehti 2015: Saimaa sukat kanervan värisellä langalla.

Tyttären toive paperilla, äidin toteutus sukkina.

Anopille synttärilahja

Pojan toiveena oli saada NHL/Kanada -sukat. Tämä oli äidin näkemys ;) 

Unikoulu

Hyvää vuotta 2018!!

Täytyy sanoa, että viimeinen syksy ja talvi on olleet melkoisen haipakkaa menoa. Ja rankkaa. Totesimme kesällä, että meillä on ensimmäistä kertaa lapsi, joka ei nukukaan kun nukutetaan... Herätyksiä oli yöstä riippuen 6-10kertaa. Joskus harvinaisina kertoina saatettiin nukkua yhdellä herätyksellä aamuun. Yritettiin kaikki kikat, mutta tyttöä ei vaan nukuttanut. Aloin vuoden vaihteessa tutkimaan netistä unikoulua. Puhuttiin miehen kanssa, että hiihtolomalla aletaan toteuttaa sitä järjestelmällisesti. Päästiin tammikuun loppuun ja yhden jälleen valvotun yön jälkeen päätettiin miehen kanssa, että eiköhän tämä riitä meille. Jotain on tehtävä, jotta tilanne alkaa helpottaa. Tultiin siihen tulokseen, että se on ihan sama valvotaanko me joka yö ihan muuten vaan vai jo suoraan unikoulua pitäen. Aloin sinä sunnuntai aamuna tutkia netistä kaikki vinkit, jotka voisivat vähänkään auttaa. Paras vinkki, jonka jostain artikkelista löysin oli suklaa. Asiantuntija oli kirjoittanut, että kun yöllä väsyttää niin kannattaa syödä suklaata. Se auttaa aina! Mun korviin se kuulosti selkeältä reseptiltä :D Kävin alkuillasta vielä kaupasta hakemassa meille muutaman levyn suklaata ja vähän sipsiä kylkee. Etittiin kaapista Peltorit ja varustauduttiin oikein kunnon ryöpytykseen.

Sovittiin, että otetaan nyt alkuun niin, että joka toinen yö on toisen. Ensimmäisenä yönä päätettiin vielä niin, että vauvaa (sillon 11kk) ei siirretä pois meidän huoneesta. Mehän siirrettiin hänet veljensä kanssa samaan huoneeseen jo elokuussa, mutta muutaman viikon jälkeen oli pakko siirtää takaisin, kun pitihän edes lasten saada nukkua! Unikoulu järjestettiin myös niin, että isommat lapset siirrettiin samaan huoneeseen väliaikaisesti nukkumaan. Eli mahdollisimman kauas huutopesäkkeestä. Otin ensimmäisen yön. Jännästi kun oli erikseen varautunut valvottuun yöhön, niin ei kertaakaan edes harmittanut, että huutoa tuli ja sitä kesti. Meidän "metodit" unikouluun oli lempeät. En ikimaailmassa olisi halunnut jättää lasta yksin huutamaan tyhjään huoneeseen. Niinpä itkun alkaessa ensin tassuteltiin (=pidettiin kättä vauvan päällä ja hyssyteltiin hiljaa). Kun itku ei rauhoittunut tai vaan paheni, niin sitten rauhoituttiin syliin. Ei kuitenkaan annettu nukahtaa syliin, vaan vielä valvoessa siirrettiin takaisin omaan sänkyynsä. Ensimmäisenä yönä kello taisi olla siinä puoli neljän maissa, kun otettiin ensimmäinen pidempi uni pätkä.

Toisena yönä jokaisen heräämisen jälkeen huudettiin, mutta heräämisiä oli ehkä himpun verran vähemmän. Kolmantenä yönä valvoin minä. Vauva heräsi kaksi (SIIS KAKSI!!!!) kertaa ja nukahti heti kun kävin peittelemässä uudestaan. En ollut tottunut moiseen, joten valvoin lähes koko yön ja odotin, että kohta mennään taas. Ei menty. Neljäs ja viides yö nukuttiin koko perhe ilman YHTÄÄN HERÄTYSTÄ!!!! Oltiin aivan ällikällä lyötyjä! Aivan uskomatonta, että unikoulusta oli apua. Ei uskallettu toivoa oikeastaan mitään, mutta näin vaan kävi. Siitä lähtien eli nyt melkein 2kk ajan herätyksiä on ollut yöstä riippuen 0-2!!!!! Aivan uskomattoman upeeta! Yleensä herätyksiä on siis ehkä se yksi aamuyöstä. Pelkkä peittely on riittänyt unien jatkumiseen! Ei voi kun sanoa, että kyllä on oma jaksaminen muuttunut. Taas jaksaa touhuta lasten kanssa ja tehdä päivisin asioita. Kyllä uni on ihan mielettömän tärkeää!! Lisäksi huomasimme, että aiemmin nukkumaan meno oli kestänyt aina 30-60min. Nyt nukkumaan yöunille meno kestää enää pauttiarallaa sen 5-15min!

Meillä on ollut jokaisen lapsen kanssa selkeät ruoka- ja päivärytmit. Myös päiväunet pyrin aina pitämään samaan aikaan. Näihin en siis juurikaan voinut vaikuttaa unikoulun alkaessa.

Alle olen listannut muutokset aiempaan ja asiat, joita pystyimme vielä "parantamaan":

-Annoimme aiemmin iltamaidon ennen nukkumaan menoa makuuhuoneessa. Iltamaito siirrettiin iltapalan jälkeen olohuoneeseen eli siihen ei liittynyt enää mitään assosiaatiota nukkumaan menosta.
-Vieroitimme samalla yösyötöistä. Aiemmin herätyksiä oli monta ja maitoa maisteltiin ehkä 30-50ml. Taas nukuttiin hetki ja sitten herättiin taas. Nyt ei annettu kuin syliä. Huomattiin, että kyseessä oli vain tapa eikä oikeasti nälkä.
-Saimme kaverilta vinkin, että huoneen valaistus voi myös häiritä vauvaa. Kokeilimme kahta eri vaihtoehtoa. Täysin pimeää huonetta sekä varovasti valaistua huonetta. Täysin pimeä huone auttoi nukkumaan heti levollisemmin.
-Neuvolasta sain vinkin, että jos vain mahdollista, niin kannattaa siirtää vauva pois vanhempien makuuhuoneesta. Tätä oltiin yritetty jo aiemmin. Olen jo itse niin herkkäuninen, että herään jokaiseen pieneenkin ääneen sängyssä. Nyt siirsimme toisena yönä sängyn viereiseen makuuhuoneeseen. Eroa entiseen oli käytännössä vain seinä välissä eli pari metriä. Helpotti heti unia!
-Jos/kun yö oli ollut vaikea, niin annoin vauvan nukkua aamusta pidempään kun hoidin isompien kanssa aamuhommia ja kouluun lähtöä. Nyt herätys oli aamulla klo 7.45 - oli yö mennyt miten vain. Se rauhoitti päivärytmiä ja iltaunille menoa paljon!

Suosittelen siis ehdottomasti unikoulun pitämistä! Koko perhe voi niiiiiiiin paljon paremmin, kun saa nukkua <3 Erityisesti kun olen itse äärettömän herkkäuninen, kun kuulen lasten ääni. Oli sitten kyseessä puhuminen unissaan, yskäisy tai mitä vaan. Olen kärppänä hereillä ja kun pääsen sängyn viereen, niin tajuan lapsen nukkuvan tyytyväisenä.

Meidän päivärytmimme on suurinpiirtein tällainen (ikää nyt 1v ja vajaa 1kk):

7.45 herätys (tyttö herää nykyään tähän aikaan ihan itsekseen!)
8.00 aamiainen
11.15 lounas
11.45 päiväunille (herätys päivästä riippuen 14-15 välillä)
15.00 välipala
17.00 päivällinen
19.30 yökkärin vaihto ja iltapala
20.20 hammaspesu ja rauhoittuminen nukkumaan
20.30 sänkyyn