tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kuumakesäkesäkuuma

Onpas ollu KUUMA! En valita, mutta sen vaan sanon, että mulle ihan liian kuuma :D Mulle vois riittää se, että muutamana päivänä on vähän kuumempi ja sitten pysyttäisiin siinä n. +22c kantturoissa. Odottelin kunnon ukkosta ja sadetta viikonloppuna, mutta eihän sieltä mitään tullut. Sen huomasikin sitten sunnuntaina pään kunnossa. Ihan JÄRKYTTÄVÄ hedari. Ehkä 5 tunnin ja lääkearsenaalin jälkeen makasin terassilla viltin alla (ainoa paikka, jossa kävi vähän tuulta ja oli suht viileää) ja sitten alkoi helpottaa. Onneksi eilen sitten satoi! Siitäkään en valita, mutta.... :D Eilen ei satanut koko päivänä. Olin sopinut lenkin heti töiden jälkeen. Koko päivänä ei ollut satanut, mutta kun pääsin postilaatikolta kadulle, niin vettä tuli kun esterin ahterista koko lenkin ajan. Mutta olipahan ihanan viileä lenkki!!

Mitäs muuta sitten on puuhattu! No tärkeimpänä varmaan se, että mä sain uuden lelun ;) Meillä on tontti todella luonnovarainen ja isommalta osalta mustikanvarpujen peitossa. Tehtiin muutamia vuosia sitten pientä karsintaa ja kaadettiin iso kasa puita. Sen jälkeen on alkanut pikkuhiljaa myös hiekkaiseen maahan alkanut kasvaa nurmikkoa. Aiempina vuosina oon ajellut sitä trimmerillä, mutta tänä vuonna oli jo pakko ostaa ruohonleikkuri. Tää on mun lelu, koska mä oon ottanut päävastuun pihanhoidosta. Mutta kyllä kuulema tämän kanssa vois mieskin välillä testailla pihanhoitoa.



Kävi meille pieni lapsus. Mehän katottiin, että ostetaan akkukäyttöinen kone. No, päästiin kotiin ja tajuttiin, että perhana, täähän toimii sähköllä eli joudutaan ajamaan leikkuri johdossa kiinni. Ei ihan sitä mitä haettiin. Onneksi meiltä löyty monikymmenmetrinen troikka ja se riittää hyvin sille alalle, jota haettiin. Ei ihme, että tämä oli hyvän hintainen kone. Mitä tästä opimme - tutki ennenkuin hutkit!! Mutta leikkausjälki oli hyvä ja päädyttiin pitämään kone!

Itseasiassa sunnuntain agendassa ei ollut pelkästään mun ruohonleikkuri, vaan lapsille oli pakko lähteä ostamaan uusia sandaaleita ja saappaita. Mikähän siinä muuten on, että jokaikinen kerta molemmilla jää kaikki pieneksi yhtä aikaa? No, toisaalta meneepähän ostokset sitten yhdellä käynnillä. Sandaaleita jouduttiin etsimään useammasta paikasta, kunnes löytyi a) sopiva koko, b) mieluisat  ja c) hinnaltaan järkevät. Meillä kävi vielä hyvin, koska mulla oli cittarin kenkäpassissa jäljellä vajaa viikko, joten se tuli täyteen ja saatiin yhdet kengät -50% :)




Ainiin, olihan siellä reissulla vielä yksi ostos, joka on ollut listalla jo pitkään. Oon ajatellut jo pitkään ostaa sellasia kumilenksuponnareita ja nyt vihdoin muistin. Kerroin jossain aiemmassa postauksessa, että tytär on toivonut Frozen -Elsan näköistä lettiä. Kotiin tultua (ja helteestä huolimatta!!) piti laittaa Elsa -mekko päälle ja laittaa hiukset kauniisti. Ihan kaunis siitä tuli, vaikka harjoittelua vaaatii vielä. Puolisen tuntia jaksoi pitkähihaisessa Elsa-mekossa, mutta sitten päätyi vaihtamaan hihattomaan vaaleanturkoosiin mekkoon ;)


No mutta entäs se ruoka sitten. Tässä taas vähän viimepäivien listaa. Yritin keksiä loppuviikollekin jo ruokalistaa, kun eilen tuli taas täytettyä jääkaappia, mutta tyhjää lyö. Niinpä sitten tämäkin lista jäi vain kolmen päivän mittaiseksi :(

Sunnuntai 
Lounas Grilliherkkuja (grillattua kanaa/possua), perunamuusia ja salaattia
Päivällinen Pitkästä aikaa perinteinen makaronilaatikko


Maanantai
Lounas Sunnuntaina lounaalta jääneet eväät
Päivällinen Muut söi makaroonilaatikon loput, mutta mulle ei siitä enää riittänyt. Niinpä tein lenkin jälkeen rahkaa, banaania ja tuoreita mustikoita. Kylkeen taisin syödä vielä näkkärin. Kompensoin sitten kevyttä päivällistä ihanilla grillileivillä iltapalalla sekä tuoreilla mansikoilla!!



Tiistai
Lounas kana-ruispastavuoka+salaatti
Päivällinen Luultavasti sama setti kuin lounaalla, koska sitä tehtiin eilen ämpärillinen ;)



lauantai 25. kesäkuuta 2016

Keskikesän juhla

No nyt on keskikesää juhlittu! Tärkeintä oli tietysti olla kaikkien rakkaiden ihmisten ympäröimänä, mutta mikäpä muu mulla tulisi heti hyvänä kakkosena kuin RUOKA! Meillä oli sellaset herkut tarjolla, että ähkyhän siinä ihan väkisin tuli!! Päivä oli kaikenkaikkiaan loistava - keliä myöten!

Aamu aloitettiin leivällä. Pistin heti aamiaisen jälkeen leivän tekeytymään (ohje). Sää näytti vielä aika harmahtavalta, joten päätettiin, että katetaan ruokailut sisään. Ehdin tehdä jo yhden kattauksen sisään, kunnes sää näytti lopulta selkenevän eikä minkään ennusteen mukaan pitäisi sataa. Kannettiin siis keittiönpöytä pihalle, jotta voitaisiin viettää koko päivä ulkosalla! Aamu menikin terassia siivoillessa ja kohentaessa juhlakuntoon.

Leipätaikina aluillaan
Sisään tehty kattaus, joka siirtyi onneksi ulos!
Meillä on vuosia käytetty grilli, mutta edelleen ihan loistava sellainen. Kesäisin käytetään sitä ruoanlaittoon vähintään 1-2 krt viikossa. Ruvettiin alkukesästä katsomaan, että se on siinä ja siinä kestääkö osat enää tätä kesää. Keksin tutkia nettiä ja sieltä sai tilattua ihan kaikki uudet osat kuluvien tilalle. Nyt meillä on sitten bränikkään tavaraa grillissä ;) Jännitettiin saadaanko uudet osat juhannukseksi ja kaikeksi onneksi mies pääsi juurikin juhannusaaton aamuna noutamaan osat postista!



Valmiit leivät uunista ulos!

Terassisomistus

Valmiina vastaanottamaan ruokaa ;)

Vieraiden tultua laitettiin heti grilli tulille ja uudet potut kiehumaan! Korkattiin heti juhlan kunniaksi maljat sekä keskikesällä että synttärisankarille. Lapset kävivät nälissään jo napsimassa vähän leipää ja mustikoita alkupaloiksi. Ruoka maistui ihan mielettömän hyvältä. Ja arvatenkin jälleen kerran ähkyksi saakka. Miksei sitä osaa vaan lopettaa siihen, kun maha on täynnä?? Ruoan jälkeen istuttiin, kuunneltiin musiikkia, juteltiin ja osa innostui ottamaan toisistaan mittaa mölkyssä. Lapset ottivat kisassa sijat 1.-2. :) Jälkkäriksi syötiin kesän ensimmäinen mansikkakakku ja järjestettiin juhannustanssit terassilla! Yötä vasten lapset halusivat lähteä "retkelle" ja retkeilivät sitten yön makuupusseissa sohvalla.

Alkumaljat Fresitalla ja omppumehulla

Hyvää juhannusta!!

Kohta syödään!!


ÄHKY!

Jälkkäriksi herrrrrkullinen mansikkakakku

Kokko?

Tänään onkin sitten otettu rennosti. Mitä muuta sitä voisikaan tehdä yön jälkeen, kun on saanut ensin nukkua lähes 12h yöunet! Aamiaisen söin rauhassa sängyssä katsoen ohjelmaa läppäriltä. Lounaaksi syötiin kaikkea mitä kaapista löytyy, koska ei vaan jaksanut laittaa mitään kummempaa ruokaa. Viikolla tehtyä kinkkukiusausta riitti vielä ja parsakaalin, raejuuston ja jälkiuunileivän kanssa se maistui ihan parhaalta!


Ruoan jälkeen meinasin, että tänään vaan makoilen enkä nouse koko päivänä sängystä. Vaan kuinkas sitten kävikään. Tylsyys voitti ja päätin alkaa vaihtamaan lakanoita, koska se tuli askareista ensimmäisenä mieleen :D Sen verran hiki tuli hellepäivänä huhkiessa, että nappasin lapset autoon ja lähdettiin yhdessä rannalle. Jätettiin mies kotiin puurtamaan väliovirempan kanssa. Liekö syynä juhannus vai mikä, mutta saatiin olla rannalla aika rauhakseen. Ei ollut montakaan ihmistä meidän lisäksi. Muutamia perheitä tuli rantaan siinä ollessa, mutta silti tilaa riitti.

Vissiin on tällä viikolla aurinko paistanut



Suomen kesä <3


Auton mittari näytti +33c, kun lähdettiin ajelemaan kotiin syömään. Välioven maalaus oli hyvällä mallillaan, joten päästiin heti grillailemaan. Grillattiin lisää eiliseltä jääneitä herkkuja ja tehtiin kylkeen iso salaatti. Jälkkäriksi hellepäivänä tietysti jäätelöä - mitä muutakaan. 


Muut halusivat perinteisen suklaan, mutta tytölle maistui mansikka!

Me ei jaksattu eilen enää mennä saunaan, joten päätettiin laittaa juhannussauna päälle tänään. Siellä se nyt odottelee kylpijäänsä. Meillä on ollut tapana pestä sauna oikein viimisen päälle jouluna ja juhannuksena. Sillä välillä on pidetty puhtaana vain lasipintoja, yms. helpommin likaantuvia kohtia. Nyt on siis ihana mennä touhukkaan päivän jälkeen puhtaaseen saunaan nauttimaan löylyistä! Vain vasta puuttuu ;) 



Saunaan siis!

perjantai 24. kesäkuuta 2016

No nyt se hullu eukko ajaa nurtsia sateessa..

Phuuuuuh. Kyllä voi sanoa, että onpas ollut kiireinen viikko. Kivoja juttuja, mutta kiireisiä. On kahviteltu ystävän kanssa, oltu viettämässä vähän erilaista työpäivää ulkoaktiviteetein, yritetty ehtiä ennen juhannusruuhkia kauppaan (siinä onnistumatta), tehty vähän lisää töitä, hoidettu kotihommat, menty suuhygienistin tarkastukseen (kaikki kunnossa ja nyt on siistit hampaat!!), käyty lenkillä ja koti saatu siistiksi juhannusta varten!


Herkkuaamiainen työpaikan Tyky-päivillä

Lounaskaan ei aamiaiselle hävinnyt!!


Viimeisen silauksen tein eilen töistä kotiin tultua. Haettiin ensin grilliin uusi kaasupullo ja tehtiin jälkeen pikasiivous. Katselin sitten, että mä en kestä jos toi nurtsi ei tosta lyhene. Ulkona ripottelikin jo. Kävin äkkiä hakemassa välineet ja aloin lyhentämään etupihan viidakkoa. Päätin, että sato miten paljon tahansa, niin tän mission toteutan. Muu perhe katteli ikkunasta, ku meikäläinen heiluu pihalla sateessa. Naapuritkin varmaan kattoneet, että "nyt se hullu eukko ajaa nurtsia sateessa".. :D No, nyt on paljon siistimpää ja voin ilman ärsytystä alottaa juhannuksen vieton! Eli kaikki voitti! Sen jälkeen  itse tilattu ruoka eli kebab :D Mies kysyi jo työpaikan portilla, että oisko tänään vaan pizza/kebab -päivä eikä tehtäis yhtään ruokaa. Enpä ollut juuri sen innostuneempi ruoan laittaja, joten kyllä maistui.

Ei ehkä terveellisintä, mutta välillä niiiiiiin parasta!


Eilen vaihteeksi meni silmät väkisin kiinni jo puo kymmeneltä. Miten ihanaa onkaan saadat kunnon yöunet ilman herätyskelloon heräämistä! Kohta jos menis aamiaiselle ja vois vaikka alkaa leipomaan leipää juhannusruoan kylkeen! Meillä on niiiiiiin herkulliset juhannusruoat tänään luvassa, etten malttais millään odottaa.


Aurinkoista juhannusta Kesäillan valssin eli juhannusmusiikin kera :)

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Vanhemmat vapaalla

Voiko olla parempaa kuin se, että vanhemmat pääsee piiiiiitkästä aikaa kaksistaan vapaalle. Tätä viikonloppua on sekä pelätty että odotettu. Pelätty siksi, että tän vatsatautiepidemian vuoksi olin ihan varma, että joku pöpö meidät vielä kaataa ennenkun reissuun päästään. Mutta nyt reissuta palanneena voin huokaista tyytyväisenä, että olipa ihan maailman paras viikonloppua ja se onnistui - kukaan ei sairastunut! Ja entistä paremmaksi sen oman kokemuksen tekee se, että lapset oli myöskin viihtyneet paremmin kuin hyvin omassa vapaassaan ilman vanhempia! :) Kuviakin tuli otettua aikamoinen määrä, joten niiltä ei tässä postauksessa voi välttyä!

Lapset tultiin hakemaan ysin maissa lauantaiaamuna. Meillä oli vielä kotona vähän touhua, joten jäätiin hoitamaan niitä loppuun ennenkun alettiin valmistautua omaan lähtöön. Liekö pelko ollut melko vahvakin siitä vatsataudista, sillä alotettiin pakkaaminenkin vasta lasten lähdettyä :D Lähettiin siis jonkun ajan kuluttua ajamaan kohti Hämeenlinnaa, josta meillä oli hotelli varattuna. Mies toimi hyvän ystävänsä bestmaninä viime elokuussa ja siitä kiitoksenä hän oli saanut hotellilahjakortin. Meillä oli jo yksi hotellikerta varattuna samaan paikkaan lokakuussa, mutta päätettiinkin perua hotelli ja alkaa maalaamaan välikattoja. Mutta NYT vihdoin päästiin reissuun! Meillä oli alunperin ideana mennä kiertämään Aulangolle lenkkiä ja ulkoilemaan ja myöhemmin terassille, mutta alettiin muuttaa suunnitelmia, kun nähtiin säätiedotus: pelkkää vettä. Ja paljon.

Saatiin vinkki, että kauppakeskus Goodman on joku aika sitten avattu Hämeenlinnaan, niin ajettiin sitten suoraan sinne. Huoneenhan saisi hotellista vasta klo 15. Mitään erityistä ostettavaa ei ollut, mutta aateltiin syödä vähän lounasta ja ostaa ehkä jotain herkkuja hotellille. Ensimmäisenä suunnattiin Picniciin lounaalle. Olipa ihana syödä ihan vaan rauhassa ja jutella. Vaikka viikko oli ollut aika rankka, niin kaikki väsymykset haihtui, kun oli ihan muissa maisemissa.



Pyörähdettiin useemmassa kaupassa, mutta mitään kummempaa ei tarttunut mukaan. Punnitse&Säästä -puodista käytiin ostamassa maisteluun vähän erilaisia kotimaisia suklaita. Sen jälkeen huomattiin lastenvaateliike, jossa ei oltu ennen käyty. Tyttö itseasiassa tarvitsi uudet collarit ja kuratakin, jonka havaitsin eilen lätäkköleikeissä ja pojan kura-asu oli ihan loppuun ajattu ja vähän pieni. Me on kokeiltu useampia merkkejä kuravaatteita ja pojalla on tuntuneet kaikki kuluvan melko nopeeta puhki. Nyt löydettiin ihan uus merkki, joka on myyjän mukaan sellainen, että pitäisi todella kestää. Toivotaan parasta! Tytölle yleisen toiveen mukaan aina pinkkiä ;)

                                 

Sanoin jo lounaalla, että yks mitä oon vähän etsinyt jo pidempään on leipäkori. Nyt meillä on leivät rumasti pöydällä pusseissa ja olis kiva jos ne olis vähän siistimmin. Siis leipäkoria metsästämään. Myös paistinpannu meillä oli ihan loppuun ajettu, joten sekin päätettiin uusia samalla kertaa. No, löytyihän sieltä sitten saunaankin uusi laudelliina ja tyyny... Luhdan korit oli kaikki -70% alessa, joten se päätettiin ostaa leipäkoriksi. Jos ei istukaan siihen, niin menee käyttöön kylppärikoriksi ;) Jotenkin noita sisustusjuttuja teki mieli katsella, kun on hirvee sisustusinto päällä!




Sitten todettiin, että ennenkun keksitään vielä jotain muuta tarpeellista, niin taitaa olla parempi lähteä hotellille. Kello ei ollut siinä vaiheessa vielä kahtakaan, mutta päätettiin kokeilla onnea huoneen suhteen. Oltiin päätetty tällä kertaa panostaa ja varattiin astetta hienompi huone, kun kesähinnoin sen sai vähän edullisemmin. Meidän huoneeksi valikoitui siis parvekkeellinen huone :) Päästiin huoneeseenkin samoin tein eli sekin meni ihan nappiin!









Hotellilla oltiin päiväkahviaikaan, joten päätettiin keittää päiväkahvit partsille ja maistella ostettuja suklaita. Mukaan valikoitui vadelmasuklaata, salmiakki-valkosuklaata sekä kuningatarsuklaata. Mun ehdoton suosikki oli/on salmiakki-valkosuklaa.

Näkymä parvekkeelta


Kahvin jälkeen energiaa vielä riitti, joten päätettiin lähteä keliä uhmaten kävelemään keskustaan. Aateltiin ostaa vähän jotain pientä iltapalaa huoneeseen. Itseasiassa ilma oli tosi miellyttävä. Mennessä ripotteli jonkin verran, mutta oli mukavan lämmintä. Takasin tullessa ei tarvinnut enää ees sateenvarjoja.




Horisontissa komeili Hämeen linna
Reitti keskustaan ja takaisin kulki puiston läpi

Kävelyn jälkeen todettiin, että meillä on ihan mieletön nälkä! Oli siis aika laittautua vähän fiinimmin ja lähteä alakertaan päivälliselle. Otin vähän riskin ja tilasin pastaa. Pasta on mulle siinä mielessä riski, että jos se on tehty huonosti, niin siitä jää paha mieli. Ja siis pasta on sellanen annos, jonka oon todennu menevän helpoiten pieleen. Mutta tää ei ollut paha. Vaan todella hyvä! Yks parhaimmista ja maistuvimmista pasta-annoksista. Annoksessa oli kanafile, jonka päällä oli paahdettuja pinjansiemeniä sekä pinaattikastike. Ruokalistan mukaan annoksen piti tulla pennepastalla, mutta kyllä lautasella ollutkin maistui ;) Mieskin tilasi jotain kanaa. Ja jälkkäritkin jaksettiin vielä ahtaa päälle. Viinitkin otettiin suosituksen mukaan ja valkkari oli myös ihan pööfekt ruokaan!



Yksi parhaista syömistäni pasta-annoksista

Miehen annos ja alkupalaleivät
Marjaparfait

Perinteinen suklaajäätelöannos

Ruoan jälkeen rentouduttiin loppuilta huoneessa. Kävin vaahtokylvyssä (kera kylpyankan :D) ja sen jälkeen vaan nautittiin olosta. Oltaisiin kylvetty romanttisesti yhdessä, mutta ei siihen ammeeseen oikeesti mahtunut, joten se siitä. Voin kertoa, niillä on leffoissa sairaan isot ammeet tai pienet ihmiset. Me ei ainakaan mukavasti sinne mahduttu :P 

Huone oli aika lämmin, joten oli ihan mahtavaa, että partsin oven sai auki. Harmi, että se piti pitää yöllä kiinni, kun naapurihuoneiston pariskunta piti aikamoiset bileet omalla parvekkeellaan. En lähe mihinkään kotoota yöksi ilman korvatulppia ja varsinkin tällä reissulla ne osottautuivat kullan arvoisiksi ;) Läppärikin oli otettu mukaan ja tultiin siihen tulokseen, että tv-tarjonta on aivan olematonta. Tilattiin siis pitkästä aikaa Netflix ja valittiin elokuva sieltä. Mitä voi vanhempien vapaaillalta odottaa? Sen, että minä nukahdin puoli 9 jälkeen ja mies katseli sitten yksin läppäriltä leffoja :D

Leffaevästä

Aamulla katoin ensimmäisen kerran kello 6.50. Kannatti nukahtaa ajoissa, niin jaksaa sitten herätä ;) Annoin miehen vielä nukkua ja katselin sitten omia ohjelmia läppäriltä. Ennen kasia aloin vähän kysellä, että olisiko kellään muulla aamupalanälkä.. Ja onneksi oli! Aamiainen oli kyllä todella herkullinen. Puuroa marjoilla, pari palaa leipää loistavilla täytteillä, kananmunaa, kiwiä, karjalanpiirakka, raejuustoa, vettä, omenamehua ja haudutettua teetä. Voin kertoa, etten jäänyt enää nälkäseksi :P




Eipä meillä aamiaisen jälkeen enää mitään syytä ollut jäädä hotellille, joten kirjauduttiin ulos jo yheksän jälkeen. Päätettiin pyörähtää Hämeen linnassa. Eihän se vielä auki ollut, mutta tehtiin alueella pieni päiväkävely. Silloin ei juuri sadellutkaan, vaikka harmaata oli. Suunniteltiin jo, että lomalla voitaisiin tulla ihan rauhassa kiertämään linnaa jos sääkin sen silloin sallisi.








Hämeen linnasta päätettiin ottaa vielä yksi pysähdys ennen kotimatkaa. Ei olla moneen vuoteen käyty Iittalassa lasitehtaalla ja se oli lähestulkoon matkanvarrella, niin pistäydyttiin siellä. Ja onneks pistäydyttiinkin. Meillä on juomalasit alkaneet olla halkeamia täynnä, joten ajattelin vähän täyttää varastoa. Kakkoslaadusta löysin vastaavanlaisia laseja, mutta väri ei ollut enää ihan sama. Varmaan meijän vuosikausia käytössä olleet lasit on jo niin kulahtaneet, ettei niitä samanvärisiksi tunnista. Oisin varmaan tyytynyt kahteen varalasiin värierosta huolimatta ellen olisi huomannut viimeistä päivää voimassa ollutta tarjousta. Eli kyseiset lasit olivat joko 5€/kpl tai 10 lasia 20€!! Jee, päätin siis uusia samoin tein koko setin ja otin samat lasit kirkkaina. Nyt löytyy sitten vaihtoehtoja väreillekin :) Kannatti siis pysähtyä! Harmi vaan, että Kultasuklaa ei ollut vielä siihen aikaan auki. Mutta ehkä parempikin sekä vyötärön että lompakon kannalta!



Kotimatka

Sellainen ihanuus oli meidän omaloma. Nyt jaksaa taas hetken paremmin, kun on saanut ladata hetken akkuja! :)