tiistai 28. kesäkuuta 2016

Kuumakesäkesäkuuma

Onpas ollu KUUMA! En valita, mutta sen vaan sanon, että mulle ihan liian kuuma :D Mulle vois riittää se, että muutamana päivänä on vähän kuumempi ja sitten pysyttäisiin siinä n. +22c kantturoissa. Odottelin kunnon ukkosta ja sadetta viikonloppuna, mutta eihän sieltä mitään tullut. Sen huomasikin sitten sunnuntaina pään kunnossa. Ihan JÄRKYTTÄVÄ hedari. Ehkä 5 tunnin ja lääkearsenaalin jälkeen makasin terassilla viltin alla (ainoa paikka, jossa kävi vähän tuulta ja oli suht viileää) ja sitten alkoi helpottaa. Onneksi eilen sitten satoi! Siitäkään en valita, mutta.... :D Eilen ei satanut koko päivänä. Olin sopinut lenkin heti töiden jälkeen. Koko päivänä ei ollut satanut, mutta kun pääsin postilaatikolta kadulle, niin vettä tuli kun esterin ahterista koko lenkin ajan. Mutta olipahan ihanan viileä lenkki!!

Mitäs muuta sitten on puuhattu! No tärkeimpänä varmaan se, että mä sain uuden lelun ;) Meillä on tontti todella luonnovarainen ja isommalta osalta mustikanvarpujen peitossa. Tehtiin muutamia vuosia sitten pientä karsintaa ja kaadettiin iso kasa puita. Sen jälkeen on alkanut pikkuhiljaa myös hiekkaiseen maahan alkanut kasvaa nurmikkoa. Aiempina vuosina oon ajellut sitä trimmerillä, mutta tänä vuonna oli jo pakko ostaa ruohonleikkuri. Tää on mun lelu, koska mä oon ottanut päävastuun pihanhoidosta. Mutta kyllä kuulema tämän kanssa vois mieskin välillä testailla pihanhoitoa.



Kävi meille pieni lapsus. Mehän katottiin, että ostetaan akkukäyttöinen kone. No, päästiin kotiin ja tajuttiin, että perhana, täähän toimii sähköllä eli joudutaan ajamaan leikkuri johdossa kiinni. Ei ihan sitä mitä haettiin. Onneksi meiltä löyty monikymmenmetrinen troikka ja se riittää hyvin sille alalle, jota haettiin. Ei ihme, että tämä oli hyvän hintainen kone. Mitä tästä opimme - tutki ennenkuin hutkit!! Mutta leikkausjälki oli hyvä ja päädyttiin pitämään kone!

Itseasiassa sunnuntain agendassa ei ollut pelkästään mun ruohonleikkuri, vaan lapsille oli pakko lähteä ostamaan uusia sandaaleita ja saappaita. Mikähän siinä muuten on, että jokaikinen kerta molemmilla jää kaikki pieneksi yhtä aikaa? No, toisaalta meneepähän ostokset sitten yhdellä käynnillä. Sandaaleita jouduttiin etsimään useammasta paikasta, kunnes löytyi a) sopiva koko, b) mieluisat  ja c) hinnaltaan järkevät. Meillä kävi vielä hyvin, koska mulla oli cittarin kenkäpassissa jäljellä vajaa viikko, joten se tuli täyteen ja saatiin yhdet kengät -50% :)




Ainiin, olihan siellä reissulla vielä yksi ostos, joka on ollut listalla jo pitkään. Oon ajatellut jo pitkään ostaa sellasia kumilenksuponnareita ja nyt vihdoin muistin. Kerroin jossain aiemmassa postauksessa, että tytär on toivonut Frozen -Elsan näköistä lettiä. Kotiin tultua (ja helteestä huolimatta!!) piti laittaa Elsa -mekko päälle ja laittaa hiukset kauniisti. Ihan kaunis siitä tuli, vaikka harjoittelua vaaatii vielä. Puolisen tuntia jaksoi pitkähihaisessa Elsa-mekossa, mutta sitten päätyi vaihtamaan hihattomaan vaaleanturkoosiin mekkoon ;)


No mutta entäs se ruoka sitten. Tässä taas vähän viimepäivien listaa. Yritin keksiä loppuviikollekin jo ruokalistaa, kun eilen tuli taas täytettyä jääkaappia, mutta tyhjää lyö. Niinpä sitten tämäkin lista jäi vain kolmen päivän mittaiseksi :(

Sunnuntai 
Lounas Grilliherkkuja (grillattua kanaa/possua), perunamuusia ja salaattia
Päivällinen Pitkästä aikaa perinteinen makaronilaatikko


Maanantai
Lounas Sunnuntaina lounaalta jääneet eväät
Päivällinen Muut söi makaroonilaatikon loput, mutta mulle ei siitä enää riittänyt. Niinpä tein lenkin jälkeen rahkaa, banaania ja tuoreita mustikoita. Kylkeen taisin syödä vielä näkkärin. Kompensoin sitten kevyttä päivällistä ihanilla grillileivillä iltapalalla sekä tuoreilla mansikoilla!!



Tiistai
Lounas kana-ruispastavuoka+salaatti
Päivällinen Luultavasti sama setti kuin lounaalla, koska sitä tehtiin eilen ämpärillinen ;)



1 kommentti:

  1. Kiva lellu sinulla ajeltavana, ja prinsessalla superkaunis letti! Katselin myös nuo juhannuksen eväät ja arvaa miltä tuntuu niitä nälissään katsella???

    VastaaPoista