tiistai 24. toukokuuta 2016

Pääskysestä ei päivääkään.....

Viime viikonloppu vietettiin perheen kanssa appivanhempien mökillä. Täytyy sanoa, että siellä keskellä ei mitään sielu kyllä lepää. On niin rauhallista ja hiljaista. Vaikka ilma oli viileä, niin silti todella kaunis - paitsi lauantaina, kun satoi koko päivän :D Päätin sitten rantasaunasta poiketa uimaan. Mentiin miehen kanssa vilvoittelemaan saunasta laiturille, kun tytär tuli siihen viereen, että onko äiti vähän nynny, kun ei mene uimaan. Mitä siinä voi tehä?! Tämmöinen helposti yllytettävä. Pitäähän se lapsille näyttää, että kyllä äiti uskaltaa ;) Jäät oli lähteneet vasta vajaata kahta viikkoa aiemmin, mutta sinne pulahdin. Nyt on sitten talviturkkikin heitettynä!!

Voiko enää suomalaisempaa kesämaisemaa olla? Oli ihana istua rannassa, kuunnella lasten leikkiä ja laineiden liplatusta. Ja mikä kruunasikaan idyllin - kahden joutsenen uintiretki!



Näimme reissulla myös pääskysen eli kesä on taas täällä! Ja mitäs sitä muuta tekisikään hellepäivänä, kun laittaisi pihan kesäkuntoon. Kävin hakemassa lähipuutarhalta kesäkukat ja istuttelin ne paikoilleen. Olen ehkä semitylsä, koska otin jälleen samat kukat kuin monena aiempana vuonnakin. Kauniita ne ovat kaikki, Dahliakin lempparini, mutta myönnettäköön, että ostan ne kukat, jotka pystyn säilyttämään hengissä kesän läpi :) Otin trimmerin talvisäilöstä ja siistin sillä pihan samaan hengenvetoon. Ai että on ihanan kesäinen piha. Juuri sopivasti, koska auton mittari näytti tänään 24,5c! IHANAA!


Eikö olekin herkullisen väriset taimet?

Radio Suomipop ikkunalaudalle soimaan ja istutuspuuhiin ;) 


Dahliat ja hopeakäpälät saivat paraatipaikan etupihalta.




Raparperiakin pääsee jo kohta keräämään. Taitaa tänäkin kesänä tulla kaksi satoa!! Kuva ennen nurmikon ajoa, joten ei kannata hämääntyä takaa puskevista voikukista ;) Tytär toivoi, että tänä kesänä järjestettäisiin raparperikekkerit. Puhuttiin, että tehtäisiin raparperimehua, -kiisseliä ja -piirakkaa. Saa nähdä toteutuuko kekkerit...


Takapihan puolelle lisäsin pitkiin istutuslaatikoihin Samettikukkia. Sain myös vihiä, että ne toimivat hyötypuutarhassa tuholaisentorjujina. Se vinkki pitää tutkia tarkemmin ;)




Lapsille laitettiin vielä pari omaa kukkaa. Kuvaa on nyt vain tästä Pelargoniasta. Lisäksi istutettiin muutama iso Orvokki leikkimökin terassille.



Nyt on kaikki istutettu ja tässä lämmössä sai mukavat hikikarpalot otsalle touhutessa. Huomenna voi olla nenäkin jokseenkin tukossa, kun siitepöly on jonkun verran pöllynnyt! Ihanaa tämä kesäkukkien loisto! Unohdin, että vielä löytyy yksi ihana sinkkiämpäri, johon olen yleensä laittanut Petunioita, joten niitä voisi vielä jossain vaiheessa ajella puutarhalle hakemaan.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!!



1 kommentti:

  1. Tuosta se kesä lähtee:)Kivan värikkäitä kukkasia.
    Se tuo raparperi pukkaa vuodesta toiseen;)Raparperikekkerit kuulostaa ihanalta!!!

    VastaaPoista