torstai 26. toukokuuta 2016

Mitä tänään syötäisiin?

Olen jo pitkään seurannut mediassa käytävää kohua ruoasta. Mikä ruokavalio laihduttaa eniten ja mikä on terveellistä ja mikä ei. Mikä ruoka-aine aiheuttaa syöpää ja missä on vähiten E-koodeja. Tappaako sokeri koko maailman ja onko kuluttajat vain johdettu harhaan. Missä on maalaisjärki? Jokainen varmasti ymmärtää, että aito, puhtaista raaka-aineista tehty ruoka on terveellistä ja kun syöt terveellisesti ja liikut, niin voit hyvin. Asia ei tietenkään ole noin mustavalkoinen enkä voi myöskään itse väittää keittäväni lihalientä luista tai syöväni ainoastaan prosessoimatonta ruokaa. Kyllä meilläkin käytetään esim. pakasteparsakaalia ja -karjalanpiirakoita ja joskus myös pyttipannu lähtee mukaan pakasteesta tai esim. lasagneen olen käyttänyt valmiskastikeseosta nopeuttaakseni tekemistä. Samoin käymme myös silloin tällöin mäkkärissä tms. syömässä. En siis todellakaan ole ehdoton. Perusarkiruoan pyrin tekemään kuitenkin puhtaista raaka-aineista, alusta asti itse ja lähitilojen tarjontaa hyväksi käyttäen. Kesäisin pyrin hyödyntämään kasvimaanantimet viimeiseen pisaraan asti.

Olen myös seurannut aktiivista keskustelua siitä, onko parempi syödä täysrasvaista ruokaa vai low-fat -tuotteita. Syön itse vähärasvaisempaa juustoa, mutta muutoin olen jättänyt vähärasvaiset tuotteet pois ruokavaliosta kokonaan. Tein pienimuotoisen ruokaremontin vuonna 2013 ja sen jälkeen olen opetellut syömään maustamattomia tuotteita ja katsomaan pakkausten tuoteselosteita. Jouduin opettelemaan paljon uusia makuja, mutta nykyään en vaihtaisi niitä pois millään. Esimerkiksi tavallisen metsämarjajogurtin vaihdoin maustamattomaan jogurttiin ja lisäsin itse sekaan mustikoita ja mansikoita pakkasesta. Jossain vaiheessa vaihdoin vielä maustamattoman jogurtin maustamattomaan maitorahkaan. Parasta on, että voin varioida makua tasan sen päivän fiiliksen mukaan (jos vaan kaapissa on oikeita aineksia). Smoothiesta saa myös ruokaisamman, kun lisää vaikka vähän kaurahiutaleita sekaan. Nykyään, kun maistan metsämarjajogurttia, niin maistuuhan se todella makealta - hyvältä, mutta makealta. Maku ei kuitenkaan ole ihan aito. Siihen olenkin pyrkinyt. Aitoihin makuihin ja puhtaisiin raaka-aineisiin.

Taloussanomien artikkeli herätti jälleen kerran tähän ruokateollisuuden mielettömyyteen. Mitä kaikkea moskaa meille syötetään. Harva edes ymmärtää (mukaanluen tähän joukkoon myös itseni!!) kaikkia tuoteselosteen termejä. Sokeristakin käytetään mitä erilaisimpia muotoja, jotta voisi kuvitella, että tuote ei sisällä ainakaan sokeria. Ja jos ei ole lisättyä sokeria, niin jotain muuta vastaavaa yleensä löytyy. Ja mitä ravintosisältö sitten todella on. Tuotteiden nimistä ei voi juurikaan päätellä onko tuote sitä itseään 100% varmasti tai onko tuote edes kotimaassa valmistettu, vaikka pakkaus antaisi niin ymmärtää....
Ainoa mikä maahantuojille tai isoille ketjuille merkitsee ruoassa on sen tuottama kate eli raha. Olen monta kertaa haaveillut, että muuttaisin johonkin vähän syrjempään ja viljelisin itse osan ruoastani. Tai olisin ainakin isoksi osaksi omavarainen. En usko, että minusta olisi karjatilalliseksi, vaikka kanoista haaveilenkin ;) Se ei valitettavasti taida vaan tällä hetkellä olla se realistisin vaihtoehto.

Artikkelissa mainittiin myös se, että suomalaiset arvostavat eniten makua ja edullisuutta. Ymmärrän rahakysymyksen, sillä elintarvikkeet eivät ole Suomessa edullisimmalla tasolla. Talous on monissa perheissä tiukilla eikä ole mahdollisuutta valita tuotteita laadusta tinkimättä. Mutta ihmettelen, että lisäaineettomuus ei ole tärkeimpien kriteerien joukossa. Itselläni tilanne on siitä suotuisa, että minulla on mahdollisuus valita. Toki seuraan tarkasti kilohintoja ja valitsen tietysti edullisemman tuotteen, mutta onneksi on mahdollisuus valita vaikka se hieman kalliimpi tuote jos se on laadultaan kotimaista ja lähellä tuotettua. Koen henkilökohtaisesti, että ruoan puhtaus ja laatu on ensisijainen prioriteetti. Sen verran täytyy kyllä puoltaa, että edullisemmaksi tulee ostaa lähiruokaa ja kotimaisia tuotteita ja tehdä ruoka alusta asti itse kuin että ostaisin koko viikon ruoat eineksinä. Toki ajallisestihan se vie aikaa. Mutta jos/kun ruoan laittoon on aikaa, niin se on oikeesti tosi kivaa. Me tykätään miehen kanssa laittaa yhessä ruokaa ja viikonloppuisin kun on aikaa, niin tehdään usein pidempää valmistusaikaa vaativia ruokia. Jossain vaiheessa pyrimme siihen, että viikonloppuna kokeilimme aina jotain ihan uutta ruokaa. Pitäisikin ottaa se takaisin "ohjelmistoon".

Tästä tulikin mieleeni taas vähän kirjata ylös näitä perinteisiä arki-ruokia, joita meillä syödään. Yksinkertaista ja helppoa. Erityisesti kesäisin grilli on päällä viikoittain ;) Tältä näyttää kuluva viikko:

Maanantai 
Lounas: Salaatti ja proteiinijuoma
Päivällinen: Lihapullat, täysjyväspagetti ja vihersalaatti

Tiistai
Lounas: Maanantain päivällisen ylijäämät
Päivällinen: Grillikanasalaatti (salaattia, kurkkua, viinirypäleitä, punaista paprikaa, raejuustoa, kananmunaa sekä grillattua kanaa)



Keskiviikko
Lounas: Edellisen päivän ylijäänyt kanapihvi täysjyväspagetin kera
Päivällinen: Uunimakkara, perunamuusi ja vihersalaatti

Torstai
Lounas: Vielä viimeinen kanapihvi, riisiä ja vihanneksia
Päivällinen: Palermon pasta, vihersalaatti

Perjantai
Lounas: Edellisen päivän ylijäämä jälleen.
Päivällinen: Lihakastike, perunat ja salaatti (kuva muutaman viikon takaa)




Lauantai
Tarkempaa suunnitelmaa päivälle ei ole muuten kuin, että vietämme hampparikekkerit. Eli grillataan ja tehdään itse hamppareita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti