Pysäyttävä uutinen

Kuukausi takaperin heräsin järjettömään huimaukseen. Kaikki pyöri silmissä kuin karusellissa ja seinistä piti pidellä kiinni, jotta pysyisin pystyssä. Varasin heti aamusta ajan lääkärille. Hän teki tarvittavat tutkimukset ja ilmoitti, että kyseessä on hyvänlaatuinen asentohuimaus. Sain lähetteen fysioterapeutille, joka opastaisi asentohoidon teossa ja asia helpottuisi sillä. Teimme manööverit ja homma tasoittui. Sekä lääkärin että fysioterapeutin näkökulmasta kyseessä oli oikein klassinen asentohuimaus. Huimaus ei kuitenkaan poistunut. Päätin tuskastuneena varata ajan korvalääkärille, joka on asiantuntijana näissä tasapainoasioissa. Hän teki tarvittavia testejä ja oli sitä mieltä, että kyseessä ei ole tyypillinen asentohuimaus. Hän laittoi lähetteen neurologille, joka sitten tutkisi vielä omalta osaltaan. Sanoi, että jos neurologi ei löydä mitään, niin katsotaan lähetettä tasapainoklinikalle (tai mikä nyt ikinä olikaan).

Pääsin neurologille. Hän teki paljon testejä ja päätti vielä varmuudeksi otattaa magneettikuvan. Sain kuvien tulokset. Ei olleetkaan ihan poikkeavat. Pikkuaivot ovatkin "laskeutuneet" alemmas kuin missä niiden pitäis olla ja aivonestettä tms. pääsee vuotamaan väärään paikkaan. Kyseessä on "Chiari ja syringomyelia" -niminen harvinainen neurologinen sairaus/tila. Tai näin ainakin neuroliiton sivut tiesivät kertoa :( Sain kiireellisen lähetteen neurokirurgille sairaalaan. Pelottaa ja huolettaa mitä sieltä selviää. Ei niinkään itseni takia, vaan lasten ja miehen puolesta.

Tämä aamupäivä on mennyt lähinnä sängynpohjalla googlaillessa aihetta. Ja ei, yhdellekään keskustelupalstalle en ole eksynyt, mutta asiaan liittyviä mm. neuroliiton sivuja olen koittanut lukea. Ymmärtääkseni tämä vaiva on hoidettavissa leikkauksella niin, ettei siitä koidu hengenvaaraa. Kuitenkin kyseessä on parantumaton sairaus, joka tulee olemaan läsnä loppuelämän.

Illalla on aivan käsittämätön olo. Voimaton ja väsynyt.. Tätä ei tänään tapahtunut mulle. Aamun on ollut pakko olla vain pahaa unta.  Lohtua tuo ihana mies, perhe ja ystävät. Ystävän kanssa yhdessä itketty puhelu, veljen huolenpito ja vanhempien tsempit sekä erityisesti miehen tuki on ollut korvaamatonta. En ainakaan ole yksin <3

------
Toinen päivä uutisen jälkeen.
Aamu oli aika raskas. Yön sain nukuttua hyvin. Veikkaan, että kaikkein suurin syy suht hyvin nukkumiseen oli edellisen päivän henkisesti raskas uutinen. Aamupäivällä aloin heti itkeä, kun mies kyseli fiiliksiä. Sain onneksi päivällä tunniksi torkahdettua ja sen jälkeen vointi on ollut ihan hyvä. Mitä nyt flunssainen. On saanut jo jotenkin järjellä tätä ajateltua ja olen ehtinyt jo saada myös netin kautta vertaistukea. Tuntuu, että iso kivi on tipahtanut sydämeltä. Olen huomannut, että tämän uutisen jälkeen on myös elämää ja kaikki ei päätykään tähän.

klo 15
Olen pystynyt puhumaan asiasta jo oikeastaan itkemättä. Mieskin sanoi, että olet elänyt tämän asian kanssa jo tietämättäsi koko elämäsi ajan. Nyt ainoa ero on, että tiedät missä mennään. Näinhän se on. Toki sanoi myös, että nyt tämä asia vaan pitää sulatella ja surra läpi ja sitten vaan jatkaa elämää. Tämän kanssa on kuitenkin loppu elämä elettävänä. Nyt odotellaan pääsyä neurokirurgille ja sitten tiedetään leikataanko vai miten jatketaan. On ollut hienoa lukea asiasta enemmän tietäviltä, että leikkaukset punnitaan tarkoin ja tehdään usein elektiivisinä helpottamaan oireita. Jos oireet ovat lieviä eikä kuvista löydy syytä tehdä leikkausta, niin oireen mukainen hoito riittää. Kunpa tämä "järkifiilis" säilyisi myös itsellä mahdollisimman pitkään. Mutta eiköhän tässä mennä vielä vuoristorataa näiden fiilisten kanssa.


klo 20
Olen selvinnyt diagnoosin jälkeen nyt toisen päivän iltaan. Jos jotain hyvää etsii, niin tänään oli jo muutaman tunnin selkeästi parempi olla. Ei normaali, mutta parempi. Sain vähän syötyäkin. Ruoka kun ei maistu oikein vieläkään. Laitoin iltapäivällä siis jopa ruokaa ja siivosin. Sen jälkeen tuli "romahdus". Tuntuu, ettei jaksa kättä eikä jalkaa nostaa ja ihankun mun rinnan päällä ois iso kivi. Hirveä ahdistus päällä. Veikkaan, että nyt ois vaan viisainta käydä yöunille ja kohti uutta päivää. Epätietoisuus on ehkä edelleen se pahin. Oon jo asennoitunut niin, että leikataan - jos ei tarvitse, niin se on vaan plussaa. Tää päivä antaa kuitenkin toivoa siitä, että elämä tulee henkisesti helpottamaan. Jos reilun vuorokauden sisään shokin jälkeen on jo parempi olla, niin tuskin se ainakaan vaikeammaksi menee. Jos vielä hetken katsois miehen kainalossa elokuvaa ja koittaisi sitten nukkua. Huomasin jo päivällä, että uni auttoi. Aamupäivällä tuli kamala ahdistus. Hengitin vähän aikaa syvään ja laitoin silmät kiinni. Torkahdin ilmeisesti reiluksi tunniksi. Sen jälkeen heräsin lähestulkoon eri ihmisenä.
Edes kaikille läheisille en ole vielä jaksanut asiasta kertoa. Ei siksi etten tästä haluaisi puhua - päinvastoin - vaan siksi etten ole jaksanut tai osannut asiaa kertoa. Kun en oikeastaan itsekään tiedä tästä vielä mitään. Tavallaan haluan hirveästi puhua aiheesta, mutta vielä ei ole voimia ihan koko maailmalle asiaa kuuluttaa. Salailemaan en kuitenkaan tätä ala, vaan kerron suoraan ja rehellisesti missä mennään.
Huomaan seurailevani oireita ja fiiliksiä ihan koko ajan. Tuntuu, että iso osa niisä on ihan henkistä laatua. Välillä tuntuu, että on vaikea saada happea, mutta kun rauhotun, niin huomaan, että se oli vaan paniikki, joka meinasi iskeä. Yllättävän hyvin oon tän kanssa kuitenkin mennyt eteenpäin siihen nähden, että normaalisti itken pelkästään lehtiartikkeleissa olevien ihmisten lyhyitä kertomuksia niihin eläytyen. Uskon edelleen vahvasti, että kun pääsen juttelemaan (toivottavasti asiantuntevan!!!) lääkärin kanssa, niin moni asia selkenee eikä ole enää niin epäselvää!

Neuloosi

Tässä kaiken unettomuuden ja lapsiperhearjen keskellä löysin itselleni henkireijän: neulomisen. Tai ei enää edes neulominen vaan ns. alan termein kuvattuna neuloosi. Ihan kiva harrastus, mutta vie välillä myös yöunia, kun on ihan pakko suunnitella mitä sitä seuraavaksi tekisi. Laskin, että viime lokakuun jälkeen eli viimeisen 6kk aikana oon neulonut 18 sukkaparia ja yhdet lapaset!! On siinä tullu neulottua kolmet sukat kuukaudessa. Alkuun oli ehkä vähän hitaampaa, mutta jos on kyse perussukista, niin ne valmistuu kyllä tosi nopeasti!

Huomasin, että siitä tuli mun aivojumppaa ja tapa päästä käyttämään päätä oikein tosissaan. Pitää laskea silmukoita, rivimääriä, senttejä, langanmenekkiä yms. Ja vielä enemmän joutuu olemaan tarkkana, mikäli tekee kirjoneuletta. Siinä ei parane keskittymisen harhailla. Toinen tapa saada harjoitusta korvien väliin on kaikki uudet tekniikat. Vaikka oon aiemminkin neulonut sukkia ja lapasia, niin viimeisen puolen vuoden aikana oon opetellut uusia tekniikoita. Kirjoneuletta (lankadominanssi, langanjuoksujen sidonta), tikapuutekniikkaa, erilaisia kantapäitä yms. Huomasin, että se on ollut ihan mahtava tapa paeta kaikkea hässäkkää. Siinä ei ehdi ajatella mitään, vaan voi vaan nauttia valmistuvasta lopputuloksesta.

Mistä tämä kaikki innostunus neulomiseen on lähtöisin? Näistä:

 

 

Seiskaluokalla valmistuneet ensimmäiset villasukkani joskus 90-luvun loppupuolella

Jouduin vihdoin ja viimein luopumaan näistä sukista, mutta kuva oli pakko napata talteen. Väittäisin, että näistä on pikkasen tullut kehitystä ;) Silloin varsi oli tylsää ja tein minimi -pituuden. Kantapää oli vähän mitä oli ja valepalmikkoneuleesta puuttui osa palmikosta :D Mutta nostalgiset sukat muuten kertakaikkiaan!

Moni on kavereista on kysellyt, että miten ikinä ehdin neuloa pienten lasten kanssa. En ehdikään, ellen ota aikaa. Päiväuniaikana en enää tee kotitöitä. Tai toki jotain pientä, mutta sen ajan pyrin ottamaan itselle. Kuppi teetä, hyvä sarja ja puikot käteen - aiaiai! Ison osan sukista olen tehnyt lahjaksi tai lasten toiveesta! Joululahjapaketeista taisi löytyä neljät sukat eri saajille! Myös tälle keväälle olen jo neulonut sukkia lahjaksi mm. anopin syntymäpäiville, ystävän synttärilahjaksi ja eläkelahjaksi! Suunnitelmissa on vielä ainakin kaksi isompaa projektia! Kahmin mm. netistä eri blogeista ja fb:n sukkaryhmistä ideoita ja vinkkejä uusiin malleihin. Novitan sukkalehteäkin aloin kahlata ja oon sieltäkin tainnut neuloa jo kolmet vai neljät eri sukat... Nythän sitä voi alkaa jo tekemään ensi joulun lahjojakin - vai mitä? ;)

Kuvissa viimeisimpiä töitä. Jostain syystä en löytänyt edes kaikista kuvaa.....

Batmania fanittavan kummitytön joululahja

Ensimmäiset kirjoneulesukat, Anelmaiset. Nyt osaan jo monta asiaa paremmin :)

Marimekko -sukat äidille joululahjaksi

Piti tulla jotain muuta, mutta tulikin uudet unisukat itselle.

Sinapinkeltaiset Piirakka -sukat

Ystävälle synttärilahjaksi.

Novitan sukkalehti 2015: Saimaa sukat kanervan värisellä langalla.

Tyttären toive paperilla, äidin toteutus sukkina.

Anopille synttärilahja

Pojan toiveena oli saada NHL/Kanada -sukat. Tämä oli äidin näkemys ;) 

Unikoulu

Hyvää vuotta 2018!!

Täytyy sanoa, että viimeinen syksy ja talvi on olleet melkoisen haipakkaa menoa. Ja rankkaa. Totesimme kesällä, että meillä on ensimmäistä kertaa lapsi, joka ei nukukaan kun nukutetaan... Herätyksiä oli yöstä riippuen 6-10kertaa. Joskus harvinaisina kertoina saatettiin nukkua yhdellä herätyksellä aamuun. Yritettiin kaikki kikat, mutta tyttöä ei vaan nukuttanut. Aloin vuoden vaihteessa tutkimaan netistä unikoulua. Puhuttiin miehen kanssa, että hiihtolomalla aletaan toteuttaa sitä järjestelmällisesti. Päästiin tammikuun loppuun ja yhden jälleen valvotun yön jälkeen päätettiin miehen kanssa, että eiköhän tämä riitä meille. Jotain on tehtävä, jotta tilanne alkaa helpottaa. Tultiin siihen tulokseen, että se on ihan sama valvotaanko me joka yö ihan muuten vaan vai jo suoraan unikoulua pitäen. Aloin sinä sunnuntai aamuna tutkia netistä kaikki vinkit, jotka voisivat vähänkään auttaa. Paras vinkki, jonka jostain artikkelista löysin oli suklaa. Asiantuntija oli kirjoittanut, että kun yöllä väsyttää niin kannattaa syödä suklaata. Se auttaa aina! Mun korviin se kuulosti selkeältä reseptiltä :D Kävin alkuillasta vielä kaupasta hakemassa meille muutaman levyn suklaata ja vähän sipsiä kylkee. Etittiin kaapista Peltorit ja varustauduttiin oikein kunnon ryöpytykseen.

Sovittiin, että otetaan nyt alkuun niin, että joka toinen yö on toisen. Ensimmäisenä yönä päätettiin vielä niin, että vauvaa (sillon 11kk) ei siirretä pois meidän huoneesta. Mehän siirrettiin hänet veljensä kanssa samaan huoneeseen jo elokuussa, mutta muutaman viikon jälkeen oli pakko siirtää takaisin, kun pitihän edes lasten saada nukkua! Unikoulu järjestettiin myös niin, että isommat lapset siirrettiin samaan huoneeseen väliaikaisesti nukkumaan. Eli mahdollisimman kauas huutopesäkkeestä. Otin ensimmäisen yön. Jännästi kun oli erikseen varautunut valvottuun yöhön, niin ei kertaakaan edes harmittanut, että huutoa tuli ja sitä kesti. Meidän "metodit" unikouluun oli lempeät. En ikimaailmassa olisi halunnut jättää lasta yksin huutamaan tyhjään huoneeseen. Niinpä itkun alkaessa ensin tassuteltiin (=pidettiin kättä vauvan päällä ja hyssyteltiin hiljaa). Kun itku ei rauhoittunut tai vaan paheni, niin sitten rauhoituttiin syliin. Ei kuitenkaan annettu nukahtaa syliin, vaan vielä valvoessa siirrettiin takaisin omaan sänkyynsä. Ensimmäisenä yönä kello taisi olla siinä puoli neljän maissa, kun otettiin ensimmäinen pidempi uni pätkä.

Toisena yönä jokaisen heräämisen jälkeen huudettiin, mutta heräämisiä oli ehkä himpun verran vähemmän. Kolmantenä yönä valvoin minä. Vauva heräsi kaksi (SIIS KAKSI!!!!) kertaa ja nukahti heti kun kävin peittelemässä uudestaan. En ollut tottunut moiseen, joten valvoin lähes koko yön ja odotin, että kohta mennään taas. Ei menty. Neljäs ja viides yö nukuttiin koko perhe ilman YHTÄÄN HERÄTYSTÄ!!!! Oltiin aivan ällikällä lyötyjä! Aivan uskomatonta, että unikoulusta oli apua. Ei uskallettu toivoa oikeastaan mitään, mutta näin vaan kävi. Siitä lähtien eli nyt melkein 2kk ajan herätyksiä on ollut yöstä riippuen 0-2!!!!! Aivan uskomattoman upeeta! Yleensä herätyksiä on siis ehkä se yksi aamuyöstä. Pelkkä peittely on riittänyt unien jatkumiseen! Ei voi kun sanoa, että kyllä on oma jaksaminen muuttunut. Taas jaksaa touhuta lasten kanssa ja tehdä päivisin asioita. Kyllä uni on ihan mielettömän tärkeää!! Lisäksi huomasimme, että aiemmin nukkumaan meno oli kestänyt aina 30-60min. Nyt nukkumaan yöunille meno kestää enää pauttiarallaa sen 5-15min!

Meillä on ollut jokaisen lapsen kanssa selkeät ruoka- ja päivärytmit. Myös päiväunet pyrin aina pitämään samaan aikaan. Näihin en siis juurikaan voinut vaikuttaa unikoulun alkaessa.

Alle olen listannut muutokset aiempaan ja asiat, joita pystyimme vielä "parantamaan":

-Annoimme aiemmin iltamaidon ennen nukkumaan menoa makuuhuoneessa. Iltamaito siirrettiin iltapalan jälkeen olohuoneeseen eli siihen ei liittynyt enää mitään assosiaatiota nukkumaan menosta.
-Vieroitimme samalla yösyötöistä. Aiemmin herätyksiä oli monta ja maitoa maisteltiin ehkä 30-50ml. Taas nukuttiin hetki ja sitten herättiin taas. Nyt ei annettu kuin syliä. Huomattiin, että kyseessä oli vain tapa eikä oikeasti nälkä.
-Saimme kaverilta vinkin, että huoneen valaistus voi myös häiritä vauvaa. Kokeilimme kahta eri vaihtoehtoa. Täysin pimeää huonetta sekä varovasti valaistua huonetta. Täysin pimeä huone auttoi nukkumaan heti levollisemmin.
-Neuvolasta sain vinkin, että jos vain mahdollista, niin kannattaa siirtää vauva pois vanhempien makuuhuoneesta. Tätä oltiin yritetty jo aiemmin. Olen jo itse niin herkkäuninen, että herään jokaiseen pieneenkin ääneen sängyssä. Nyt siirsimme toisena yönä sängyn viereiseen makuuhuoneeseen. Eroa entiseen oli käytännössä vain seinä välissä eli pari metriä. Helpotti heti unia!
-Jos/kun yö oli ollut vaikea, niin annoin vauvan nukkua aamusta pidempään kun hoidin isompien kanssa aamuhommia ja kouluun lähtöä. Nyt herätys oli aamulla klo 7.45 - oli yö mennyt miten vain. Se rauhoitti päivärytmiä ja iltaunille menoa paljon!

Suosittelen siis ehdottomasti unikoulun pitämistä! Koko perhe voi niiiiiiiin paljon paremmin, kun saa nukkua <3 Erityisesti kun olen itse äärettömän herkkäuninen, kun kuulen lasten ääni. Oli sitten kyseessä puhuminen unissaan, yskäisy tai mitä vaan. Olen kärppänä hereillä ja kun pääsen sängyn viereen, niin tajuan lapsen nukkuvan tyytyväisenä.

Meidän päivärytmimme on suurinpiirtein tällainen (ikää nyt 1v ja vajaa 1kk):

7.45 herätys (tyttö herää nykyään tähän aikaan ihan itsekseen!)
8.00 aamiainen
11.15 lounas
11.45 päiväunille (herätys päivästä riippuen 14-15 välillä)
15.00 välipala
17.00 päivällinen
19.30 yökkärin vaihto ja iltapala
20.20 hammaspesu ja rauhoittuminen nukkumaan
20.30 sänkyyn

Mitä saisi olla?

Kuten jo aiemmin totesin, niin voi elämä, että voi olla mahtavaa, kun jaksaa taas laittaa ruokaa ja siihen on (ainakin välillä) aikaa. Tulee leivottua ja tehtyä ruokaa ihan rauhassa. On jaksanut ja ehtinyt kokeilla vaikka mitä uuttakin. Kuten aiemmin mainitsin, niin Italianpata on nyt palannut takaisin ohjelmistoon, mutta ensimmäistä kertaa tein sen itse. Eli hyvin tavallisia kotiruokia on tarjolla. Ne on vaan tehty ruoanlaitosta nauttien eikä (kuten vielä vuosi takaperin) äkkiä sutaistu työpäivän jälkeen.

Viimeisen viikon ruokalista:

Maanantai: Yrttikanaa ja riisiä

Tiistai: Jauhelihakeitto

Keskiviikko: Makkarakastike ja keitetyt perunat

Torstai: Grillikanaa ja muusia

Perjantai: Makaronilaatikko

Lauantai: Nakkipataa ja salaattia

Sunnuntai: Lohta ja muusia

Lounaaksi söin aina edellisen päivän jämiä.

Yrttikanaa, Jasmin -riisiä ja salaatti

Aamiainen: Itsetehdyt sämpylät ja kaurapuuro voisilmällä (tietysti).

Kokeilin tehdä kinkkuhyrriä. Unohdin vaan totaalisesti ottaa kuvia valmiista versioista. Täytteinä paprikaa, palvikinkkua ja savuporotuorejuustoa. Toimii!

Ruoan lisukkeet

Jauhelihakeitto

Makkarakastike

Grillattu kanapihvi lisukkeineen

Perintenen makaronilaatikko

Uunilohta ja muusia

Mikä kesä?

Kesä ja LOMA! Vihdoin on lasten eskari- ja hoitovuosi takana ja pääsimme aloittamaan kauan odotetun kesäloman! Miten muutenkaan kesäloma aloitettaisiin ellei kunnon lumi-/raesateella!!

Lapset muistivat viimeisenä päivänä molempien ryhmien hoitajia pienellä lahjalla. Kortti on esikoisen itse suunnittelema ja askartelema! En tajua mistä se nuo ideat ja luovuuden on perinyt - ei nimittäin ainakaan äidiltään ;)

Kesäloman alkua käytiin "juhlistamassa" Kansainvälisillä markkinoilla. Aika samanlaista oli kuin viime vuonna, paitsi että hyvä ettei keli ollut pakkasen puolella!!

Lasten toiveesta tänäkin vuonna muikkuja!

Tunnelmia siltä yhdeltä ainoalta hetkeltä kun vihdoin paistoi!

Jälkkäriksi suklaamansikoita!!

---ja tietty lettua!

Lasten toiveena ensimmäiselle osin sateiselle lomapäivälle oli palapelit! Saimme jokin aika sitten 1000 palan palapelin, jota ei ole ollut aikaa aloittaa. Nyt sitten rykäisimme sen loman aloittajaisiksi muutamassa päivässä valmiiksi :) 

Valmis!

Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää ja toivottavasti lämmintä sellaista!

Tiimi toimii

Onpahan ollut taas viikko! Taas tehtiin se virhe, mitä lapsiperheessä ei pitäisi koskaan tehdä. Me suunniteltiin! Mulla piti olla lasten kanssa neljän päivän ihanat vapaat Helatorstaista eteenpäin ja miehen piti liittyä vapaisiin mukaan perjantaista lähtien. Olin suunnitellut torstaille ihanaa ulkoilua ja pihahommia lasten kanssa. Perjantaille kyläilyä lasten kanssa entisen työkaverin ja hänen lapsensa kanssa. Lauantaina lasten oli tarkoitus lähteä viettämään synttärilahjaksi saatua viikonloppua veljen ja hänen avovaimonsa kanssa. Olivat viemässä lapsia tramppapuistoon ja sitten yökyläilemään heille. Mutta niinkuin yleensäkin lapsiperheessä, niin hyvin suunniteltu ei ole puoliksi tehty :D 

Keskiviikkona uimakoulun jälkeen esikoinen tuli iltakymmeneltä makkariin ja sanoi, että maha on kipee. Aateltiin eka, että on vaan väsyny tai jotain, mutta kun alkoi puhua, että oksettaa, niin alettiinkin sitten tekemään olkkariin petiä. Pyyhkein tietysti sohvan vuoraten. Mies sanoi siirtyvänsä sohvalle seuraksi, koska vauva ois joka tapauksessa mun hoidossa yön. Kauaa siinä ei mennytkään. Yhen maissa alkoi oksentaminen. Puoli seiskalta oksensi toistamiseen. Kun mies lähti töihin, niin hän herätti mut sohvalle. Yheksän maissa taisi tulla viimeisen kerran kaikki ylös. Kevyt juttu - ajattelin. Ehkä se kuitenkin oli jotain muuta. Päivä meni levätessä ja seuraavana yönä lähti vielä uudestaan. Onneksi tyttö on jo niin iso ja fiksu, että ymmärtää ämpäristä. Keskimmäinen versio ei ainakaan viime vuonna tehnyt muuta kuin työsi ämpäriä pois... 

Lauantaina oltiin jo koko perhe istutuspuuhissa takapihalla ja vointi oli hyvä. Ainoastaan mulla oli vatsa tosi kipeä. Sain vinkin, että kun joku perheestä sairastuu tai on riski saada vatsatauti, niin kannattaa syödä kokonaisia valkopippureita. Tuottavat kuulema vatsassa limaa, joka poistaa pöpöjä? Oli totta tai ei, niin kävin perjantaina niitä ostamassa ja olen niitä siitä asti vedellyt n. 10kpl/pv. Ainakin toistaiseksi olen vielä pystyssä! Niinhän siinä kävi, että sunnuntaina varmistui, ettei kyse ollut mistään uimahallin kloorista tai ruoasta tullut juttu, vaan keskimmäinen aloitti sunnuntaina oman osuutensa. Onneksi oli vielä hereillä. Oli itse tullut pois sängystä, kun on outo olo ja laattasikin sitten mukavasti pitkin olkkarin lattiaa. MUTTA, me selvittiin vain ja ainoastaan lattian pesulla! Ensimmäistä kertaa ei ollut koko sänky pyykissä. Tätä kesti yhden yön. Ja nyt sitten pidetään peukkuja, että oltaisiin terveisiä. On nimittäin nyt menossa toinen terve päivä! Toki, vasta 2/5 on sairastunut ja kokemuksesta tiedän, että se harvoin jää vain siihen kahteen. Mutta onnea on, jos lapset olisi nyt oman osuutensa hoitaneet.

Lasten nukahdettua oltiin moderni pariskunta ja laiteltiin wa-viestejä pitki iltaa. "Mikä siellä on vointi?" "Onko levotonta?" "Toivotaan, että saatte siellä nukkua." Puhuttiin miehen kanssa, että meidän vahvuus on kriisinhallinta. Eli lapsiperheessä se tarkoittaa näitä poikkeustilanteita, kun joku sairastaa oikein kunnolla tai on jotain muuta akuuttia. Kesällä, syksyllä ja talvella se oli mun raskausaika. Keväällä se oli pojan sairaalareissut, kun vauva oli vasta kahden viikon ikäinen. Nyt se oli vatsatauti. Jostain syystä me toimitaan lähes saumattomasti yhteen. Työnjako on nopeasti jaettu ja molemmat hoitaa oman tonttinsa luotettavasti. Tiimi toimii siis hyvin! Vaikka kukaan ei toivo näitä poikkeustilanteita, niin ne on kuitenkin väistämätön osa jokaista taloutta - oli lapsia tai ei. Ehkä siihen saumattomuuteen vaikuttaa myös rutiini. Ei ole yks eikä kaks tautia, joka me on porukalla selätetty. Toisaalta - meijän tiimi toimii myös muissa ns. erikoistilanteissa. Jos on tulossa juhlat tai jotain muuta, johon tarvitsee käyttää enemmän aikaa. Työnjako on selkeä eikä kumpikaan jää liiallisen työtaakan alle. Arvostan sitä piirrettä tässä parisuhteessa todella paljon!! 

Aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille! Se on enää kolmea päivää vaille kesäLOMA :)

Kuva lenkiltä viikko sitten! Mitä mahtavin keli!

Aamuteehetki, ku vauva nukahti ja lapset olivat eskarissa/hoidossa

Poika kävi poimimassa äidille kukkia <3 

Aurinko aurinko lettuja paistaa....

KESÄ on täällä!!! :) Aivan ihana ilma ulkona! Vuoden ensimmäinen hellepäivä, takapihan varjossa +26c!! Tuntuu, että koko perhe herää taas eloon kuin kevään kukkaset! Ollaan vietetty lasten kanssa lähestulkoon koko päivä enemmän ja vähemmän pihalla. Lapset käytännössä koko ajan ja minä (nuorimmaisen niin salliessa) siellä mukana. Heti teki mieli laittaa terassi oikein viimisen päälle kesäkuntoon! Mutta, keskenhän se homma jäi, kun vauva. Mutta me sitten touhuttiin täällä sisällä.

On ollut ihana taas palata vanhan harrastuksen eli ruoanlaiton pariin! Raskausaikana laitoin vain pakolliset ruoat ja mielummin en niitäkään. Nyt taas kokkailen joka päivä ja vähintään kerran viikossa olen tehnyt itse leipää tai sämpylöitä. Toki kokkailen joka päivä taas siksikin, että olen päivisin kotona ja mies töissä, mutta nyt ihan oikeasti nautin siitä! Taidan olla jokseenkin vanhanaikainen siinä, että koen olevani hyvä äiti ja vaimo, kun laitan hyvää ruokaa ja leivon. Tunnen suurta onnistumisen tunnetta ja tyydytystä siitä, kun pelliltä katoavat sämpylät parempiin suihin ja uusi ruokakokeilu menee kuin kuumille kiville ja sitä pyydetään tekemään pian uudestaan. Tokikaan kaikki kokeilut ei aina mene nappiin, mutta suurin osa onneksi onnistuu :) Taisi olla viime viikolla, kun kokeilin päästä kanareseptiä. Ei vaan toiminut. Tytär yritti vielä viimeiseen asti sanoa, että äiti tää on tosi hyvää, mutta kun se vaan oli mautonta kuin mikä. Ei sitä saanut maukkaaksi edes puhumalla :D

Tänään testasin opiskeluaikoina paljon tehtyä Italianpataa. Sitä syötiin vielä työelämään siirryttyäkin aika-ajoin. Miten helppoa oli koulu- tai työpäivän jälkeen laittaa Italianpatapussi jauhelihan sekaan ja syödä. Nopeaa ja helppoa. Juttelimme aiheesta yksi päivä ystäväni kanssa samalla kun molemmat nukuttelivat vauvojaan. Hän kertoi, että oli löytänyt hyvän reseptin italianpadalle ja oli tehnyt sen alusta asti itse. Kerroin, etten ole vuosiin syönyt kyseistä ruokaa ja nousee karvatkin pystyyn, kun ajattelen, että sitä pitäisi tehdä. Kuitenkin alusta asti itse tehty pata kuulosti houkuttelevammalta kuin puolivalmis einespussi. Sitä tehtiin siis tänään ja täytyy sanoa, että kyllä oli makua ihan eri tavalla kuin einesversiossa. Ei maistu esanssi ;)

Alkuviikosta nautittiin myös kauniista kelistä, mutta oli paaaaaljon kylmempi, vaan +10c. Käytiin lasten kanssa eskarin jälkeen satamassa jätskillä ja teellä. Oli kiva pieni breikki normaaliin arkipäivään!

Iltapalaksi tehtiin lämpimiä voileipä tonnikalalla, kinkulla ja juustolla ja kylkeen vesimelonia.

Tosiaan, yksi päivä tuli netissä vastaan riisimurosuklaat. Heti päätettiin, että niitä on tällä viikolla saatava. Oon viimeks syönyt niitä joskus lapsuudessa jollain synttäreillä. Tehtiin vähän vasemmalla kädellä perusversio Fazerin sinisestä, voista ja riisimuroista. Kohta pitäis olla tarpeeksi jämäkkää tavaraa syötäväksi! En malta odottaa.

Iltapalaksi sitten tuoreita sämpylöitä! 

Maukasta viikonloppua!!