sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Rypytystalkoot

Aiaiaiai, kylläpä onnistui piirakat! Maku oli ihan loistava ja niin olivat pikkuapuritkin. Nuorempi apuri jaksoi maistella taikinaa ja olla nimenomaan taikinan tekemisessä mukana, mutta ensimmäisen rypytetyn piirakan jälkeen essu meni takaisin naulaan ja leikit voittivat. Eskarilainen puolestaan jaksoi tehdä kaiken ihan alusta loppuun ja rypytti tyytyväisenä :)

Ohjeena käytin Marttojen ohjetta ja tekemistä helpotti Youtuben video, joka opasti mm. rypytystä! Täytyy kyllä sanoa, että itse taisin tehdä piirakoita nyt kolmatta kertaa elämässäni ja siihen nähden kaikkien meidän rypyttämistä piirakoista tuli tosi upeen näkösiä!! Saatiin ohjeen mukaan tehtyä 21kpl eli 2 pellillistä piirakoita. Viimeiset meni tänään aamiaisella eli menekin perusteella maistui. Tänään välipalalla tuli kysymys, että koska tehdään uudestaan, kun maistuis lisää ;)

Osa aineksista jo valmiina!

Pohjien valmistusta - "kuin piparkakkuja tekisi!!"

Pohjia valmiina kaulimista varten


Vain rypytys puuttuu

Uunivalmiit piirakat 

NAM!!!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti