Pakoa hetkestä

Oon löytänyt uusia iloja elämääni ja tässä niistä ensimmäinen: kirjat!

Huomasin ensimmäistä kertaa elämässäni istuvani takapihalla auringossa lukemassa kirjaa - miettimättä mitään muuta! Ei vitsi miten hyvältä se tuntui! Lapset leikkivät vieressä ja minä lueskelin rauhassa ja nautin keväästä! En ole koskaan ollut mikään innostunut lukija. Olen saattanut lukea kaksikin kirjaa putkeen ja sitten on saattanut mennä helposti 3 vuotta lukematta yhtään. Tai sitten yksi kirja on seissyt yöpöydällä parikin vuotta ja siitä on luettuna ehkä se 10 ensimmäistä sivua. Ei ole vaan jaksanut/ehtinyt rauhoittua lukemaan. Tänään tilanne on aivan toinen ja innostun hyvistä tarinoista - oli ne sitten todellisia tai fiktiivisiä. Ne tarjoavat pienen hetken vapautta jossain aivan muussa ympäristössä :) Kirjasto onkin tullut viimeisen vuoden aikana uudestaan takaisin elämään opiskeluaikojen jälkeen.

Seuraava teksti on ehkä enemmän muistilista itselleni kirjoista, joita olen viimeisen vuoden sisällä lukenut. Olen toki laittanut myös suosituksen perään, mikäli kirja kannattaa lukaista! Mutta, kuten alta pystyy lukemaan, niin mikään analyyttinen kirja-arvostelu tämä teksti ei ole enkä sitä sillä haekaan ;)

Viime kesänä päätin, että otan loman levon kannalta ja kävin hakemassa kirjastosta summamutikassa pari kirjaa. Luin lähes yhteen putkeen Eve Hietamiehen kirjat Yösyöttö ja Tarhapäivä (mielettömän hyviä, suosittelen!!!). Sitten tuli Jari Tervon Kallellaan (no, ihan ok. Vähän takkuista makuuni). Jonkin neljännenkin kirjan luin, mutta siitä on jo sen verran aikaa, etten muista millään mikä se oli. Muistaakseni Eve Hietamiestä sekin. Puolinainen (kiitos Google!). Ihan ok, mutta aika surullinen.

Luin myös Teräsmiehen morsiamen sekä Niin paljon kuuluu rakkauteen – nämä myöskin Eve Hietamieheltä (olin napannut ensimmäiset kaksi hänen kirjaansa summamutikassa kesälomalle ja uskoin, että muidenkin täytyy olla hyviä :D ). Niin paljon kuuluu rakkauteen oli kepeää luettavaa ja mukavaa, kun olin kirjaan liittyvää tv-sarjaa aikanaan seurannut (Sydän toivoa täynnä). Muistin henkilöiden kasvot ja äänet kirjaa lukiessani. En pitänyt yhtä paljon Teräsmiehen morsiamesta. Hyvä kirja sinällään aiheena, mutta jotenkin ahdistava. Pelkkää riitelyä alusta loppuun – jota en jotenkin jaksanut siinä mielentilassa lukea, kun mm. työpaikan ilmapiiri oli pelkkää riitaa. Kirjoissa olen yrittänyt päästä nimenomaan ”pakoon” ihan muuhun maailmaan ja unohtaa kaiken tuon. Kai siinä ihan onnellinen loppu oli, mutta tunnelma kirjassa ei ollut miellyttävä.

Sitten löysin suosituksesta Enni Mustosen kirjoja. En tiedä mikä Suomen lähihistoriassa kiehtoo, mutta jostain syystä se on aina kiinnostannut minua. Ensimmäisenä luin Koskivuori -sarjan. Aivan mieletöntä luettavaa, SUOSITTELEN lämpimästi!! Siihen kuuluu viisi kirjaa ja jokainen kirja menee saman kylän ja kahden suvun hirstoriaa eteenpäin. Kirjan kertojana toimii aina uudempi sukupolvi. Tästä innostuneena luin saman kirjailijan Pohjantuulen tarinoita -sarjan, joka koostuu kolmesta kirjasta. Vähän saman tyylinen kuin ensimmäinen kirjasarja, mutta kertoo Lapin sodasta ja saksalaisista sotilaista ja heidän suhteistaan suomalaisiin naisiin! Tästä innostuneena päätin vielä lukea Syrjästä katsojan tarinoita -sarjan. Tämä kertoo Suomen historiasta 1800-luvun lopulta aina 1900-luvun alkupuolelle asti. Kertojana on nuori piika, joka pikkuhiljaa etenee emännöitsijäksi asti ja työskentelee Suomen silmää tekevien henkilöiden palveluksessa (mm. Topelius ja Sibelius). Hän kertoo sekä omasta että isäntäperheen elämän menosta. Näitäkin kirjoja on kolme. Tässä kohtaa jotenkin väsähdin, koska kaikki kirjailijan kirjat ovat olleet hyvin samantyyppisiä. Taisin väliinkin lukea jotain muuta, mutta palasin lopulta viimeiseen kirjaan takaisin ja tykästyin todella. Nyt en malta odottaa, että tänä vuonna tähän sarjaan pitäisi tulla jatkoa. Neljättä kirjaa siis odotellessa ;)

Luin myös väliin muuta historiaa, kuten Mirjam Bollen ”Jotta saisit tietää”. Kirja kertoo juutalaisvainoista ja sisältää Mirjamin itsensä kirjoittamia kirjeitä miehelleen juutalaisvainojen alusta keskitysleirille saakka. Kirja kuvaa hyvin sen aikaista tilannetta, mutta oli välillä hieman vaikeaselkoinen vaikeiden termien (saksaksi) ja jatkuvasti lisääntyvien nimien vuoksi. Mutta tunnelmaan siinä pääsee. Jotenkin keskitysleirillä kuvatut tilanteet on ehkä helpompi kuvitella, kun olen vieraillut Auschwitzissä sekä Birkenaussa vuosia sitten ja nähnyt tilat, joissa juutalaisia pidettiin. Järkyttävää. Siitäkin voisin kirjoittaa vaikka ja mitä, mutta jätetään se nyt kuitenkin.

Hetki sitten luin myöskin suosituksesta Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää. Todella mahtava ja koskettava kirja, jonka suosittelen lukemaan. Melko paksu kirja, muttei tehnyt tiukkaakaan lukea :) Toinen minulle suositeltu kirja oli Maija Asunta-Johnstonin Punapukuisen naisen talo. Siinä jos missä käytiin läpi elämää, jotan minä haluaisin elää. Ostaa talo jostain pienestä kylästä, viljellä ja säilöä ja elää ihan tavallista elämää yhdessä luonnon kanssa. Ei siis mikään ekokirja, vaan todellinen hyvän mielen kirja. Kirjailija osti Unkarin syrjäkylästä itselleen ”kesämökin” ja alkaa laittamaan sitä sekä sen puutarhaa. Hän saa siitä itselleen ihanan pakopaikan elämän melskeen keskellä. Olen kuullut, että tähän kirjaa on jatkoakin ja sen jatkonkin haluan jossain vaiheessa etsiä käsiini.

Aloitin myös jossain välissä lukemaan mielenkiintoiselta kuulostanutta kirjaa Tappelija, jonka on kirjoittanut John Branch. Se kertoo nuoresta NHL -kiekkoilijasta, joka kuoli 28-vuotiaana. Se nosti esiin nimenomaan lajin väkivaltaisuuden ja sen vaietut ongelmat. Myönnän, en jaksanut lukea 60 sivua pidemmälle. Kirja oli niin täynnä outoja nimiä (en seuraa NHL:ää) ja tilastoja. Ehkä luen sen vielä joskus, mutta en tässä tilanteessa jaksanut keskittyä asiaan sen enempää.

Tällä hetkellä yöpöydälläni odottaa vielä kaksi kirjaa. Olen aloittanut lukemaan kirjaa Läsnäolon voima (Eckhart Tolle), jota kautta olen yrittänyt löytää uusia näkökulmia ajatteluuni. Olen yrittänyt sitä kautta myös löytää apuja siihen, että pystyisin paremmin sulkemaan mielestäni pois turhat asiat. Luen sitä hieman hitaamman puoleisesti, mutta eiköhän se siitä vielä suttaannu. Kevyempänä versiona tämän rinnalla olen aloittelemassa Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka -kirjaa. Siinä suunnataan Kiinaan ja sen historiaan. Uskoisin, että on ihan mielenkiintoinen luettava. Yritän muistaa kertoa fiilikset kirjasta, kunhan saan sen luettua.

Huh, kaikenkaikkiaan olen 10 kk aikana lukenut 20 kirjaa. Poislukuen kirjat, jotka olen mahdollisesti unohtanut. Jätin myös pois laskuista lasten pidempiä satukirjoja, kuten Onneli ja Anneli, Kolme iloista rosvoa ja Uppo Nalle, joita olen lukenut niitä ääneen lapseni kanssa. Aika hurja määrä ihmiselle, joka ei niin välitä lukemisesta ;) Kirjojen maailmaan on vaan niin helppo hukkua ja voi todella unohtaa kaiken ylimääräisen. Ja se on muuten rauhoittanut myös nukkumaan menoa, kun ei tule toljotettua tv:tä. 

Näitä listatessa tajusin, että kirjoilla ei ole juurikaan yhteistä (ellei näitä Suomen historiaa eri tavalla sivuavia Mustosia lasketa lukuun). Eli aika laidasta laitaan eri maailmoihin on tullut heittäydyttyä! Täytyy sanoa, että asiakirjoja jaksan lukea aika huonosti, mutta nyt kun lukemisen makuun on päässyt, niin pitää kokeilla jossain vaiheessa niitäkin!