tiistai 15. maaliskuuta 2016

Leivon leivon leipäsiä

Sunnuntaina oli omaan silmään ensimmäinen oikein viimeisen päälle kevätpäivä. Lunta nyt oli ja on vielä paljon, mutta aurinko ja sen tuoma lämpö on jo todella keväistä. Toi taas jotenkin lohtua tulevasta keväästä. Lapset on jo pitkään toivoneet, että leipoisin heidän kanssaan leipää. Jossain vaiheessa tehtiin erilaisia leipiä ja sämpylöitä useinkin. Onhan se ihan eri syödä itse tehtyä leipää. Viime aikoina on ollut vaan jotenkin niin poikki, ettei oo jaksanut ajatella näitä ihan tavallisia arkisia asioita. Se on se, minkä haluaisin tässä elämässä muuttaa. Oravanpyörästä en asuntolainan yms. yhteydessä pääse kokonaan pois, se on ihan selvä. Mutta miten saisi siitä elämästä näinä ruuhkavuosina mahdollisimman nautinnollista.

Aloitin siis elämänmuutoksen leivästä ;)


Tehtiin tämmöiset pikaleivät vähän omalla modifioinnilla. Lapset halusi mukaan ehdottomasti kauraa, joten tästä tuli sitten sellanen perus sekaleipä. Vuokaleipiä yms. oon myös tehnyt ja pitäis taas tehdä, mutta kun leipä haluttiin jo iltapalalle "pikana", niin näillä mentiin. Toinen menikin heittämällä parempiin suihin heti. Onhan se ihanaa laittaa vähän meijerivoita höyryävän leipäpalan päälle ja syödä sellaisenaan. Näitä nautintoja haluan taas alkaa elämässä vaalia. Uunituoretta, itsetehtyä leipää ja muita ihan pieniä juttuja. Eihän toi leivän tekeminen itsessään vie aikaa juurikaan. Taikinan kohotus ja uunitus vie leijonan osan. Ja sitähän ei tarvitse vierestä seurata :) Ja onhan se paras palkinto katsoa, kun yhdessä tehtyä leipää ahmitaan suuhun innolla ja väliin kuuluu, että "tää on niiiiin paljon parempaa, kun kaupan leipä".

Rairuoho onkin seuraava asia, joka pitäisi laittaa kasvamaan. Johan sunnuntaina on palmusunnuntai ja sitä seuraavalla viikolla pääsiäinen. Kasvaakohan pajunkissat vielä näillä keleillä? Rairuohot pitää ostaa ja etsiä jostain muutama pajun oksa. Mahdollisia pieniä virpojia ajatellen käytiin jo ostamassa namusia. Ja olin kerrankin ajoissa ja ostin pitkäperjantaita varten vähän munia lapsille etsittäväksi.

---------

Edit.

Pääsiäinen oli ihanan rentouttava! Pajunkissat löysyivät helposti, virvottiin ja virpojia kävi meilläkin, rairuohon kanssa oltiin kerrankin ajoissa ja lapset löysivät pienellä avustuksella kaikki piilotetut munat ;)

Tämänvuotiset vitsat


"Pääsiäispupu" odottelemassa pitkäperjantain aamuna kartan kanssa munan etsijöitä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti