Valot pimeyksien reunoilla

Onpa ollut ihana viikko. Jossain vaiheessa tuntu, ettei nää olot helpota ikinä. Tuli vaan aamuja ja taas uusia voimattomia ja huonoja päiviä. Nyt oon alkanut oikeasti herätä siihen, että musta on taas johonkin. Ei isoon, mutta johonkin. Tällä viikolla on ollut ohjelmaa oikein olan takaa. Käytiin vähän shoppailemassa äitin kanssa äitiysvaatteita (omat paidat ei enää oikein menneet vatsan alle asti), jotka sain sitten itselleni synttärilahjaksi :) On käyty hakemassa entiseltä työkaverilta vaunut, jotka ostettiin kun jäi heiltä tarpeettomiksi. Kävin työpaikalla tyhjäämässä pöytäni, koska päätin määräaikaisen sopimuksen päättyessä ns. irtisanoa itseni eli nyt voin taas pitkästä aikaa hengähtää hetken ja nauttia kotona olosta lasten kanssa ennen äitiyslomaa ja uusia tuulia :) Olo oli yhtenä päivänä niin hyvä, että jaksoin kotona pestä pyykkiä ja lakaista etupihaa, laittaa ruokaa ja mitä sitä nyt tavallisesti kotona tekee. Jopa nämä askareet tuntui parhaalta pitkään aikaan, koska MÄ JAKSOIN!!!! Olin ihminen, joka teki hommia. En oksentanut kesken kaiken, päänsärky ei ajanut sänkyyn eikä edes supistanut!! Okei, nyt vähän narrrrasin, koska sen jälkeen ilta meni suppareita sängyssä rauhoitellessa. Seuraavana aamuna tuntui kun joku olis hakannut koko kropan. Mutta parasta oli, että pystyin siihen.

Oon tässä pikkuhiljaa oppinut siihen, että ei kannata tehdä liikoja. Vaikka olo sillä hetkellä sallisi ja tekis ihan sairaasti mieli tehä rästiin jääneitä kotijuttuja, niin ei kannata. Yhen tai kahen jutun tekemisen jälkeen on pakotettava itsensä hetkeksi katsomaan telkkaa tai lukemaan kirjaa - ylipäätään lepäämään. Niin pysyn suurinpiirtein järkevässä kunnossa :) Eilen vähän napsahti, kun tuntuu, että tää koti on aivan kamala kaaos. Kolmisen kuukautta on mennyt aikalailla vaan päivästä toiseen selviytyessä, joten voi vaan kuvitella mitä se tarkottaa kodin järjestykselle. Totta kai perussiivouksesta, puhtaista vaatteista yms. pakollisesta on huolehdittu, mutta nää vähemmän pakolliset on sitten jääneet vähän oman onnensa nojaan. Ikkunat, lattianpesu, tavaroiden järjestäminen, pihan syyskuntoon laittaminen ja kaikki ei-niin-jokapäiväinen homma on kokonaan odottamassa tekijäänsä. Varsinkin nyt kun on tässä kotona taas enemmänkin, niin näkee jokaikisen ongelmakohdan ja ne oikein viiltää pään sisällä ja osoittaa, että etkö ole laiskimus saanut tätäkään aikaiseksi. Samalla toisaalta taputan itseäni lohduttavasti olkapäälle ja selitän, että tiedät missä kunnossa olet ollut viimeiset kuukaudet - anna itsellesi armoa, nyt Sinulla on aikaa tehdä näitä asioita ihan rauhassa. Enkä usko, että meillä silloin tällöin piipahtaneet vieraatkaan ovat pistäneet merkille tämän emännän (ennemmän omien korvien välissä loistavaa sotkua) tekemättä jääneitä töitä.

Tänään on tarkoitus aloittaa projekti "jälleen kiinni elämään" :D Sovittiin lasten kanssa, että leivotaan tänään itse Karjanapiirakoita. Olen kerran aiemmin leiponut niitä itse, mutta siitä on about 17 vuotta, joten opetellaan lasten kanssa yhdessä. Meinattiin saada piirakat valmiiksi iltapalalle, niin sitten voidaan istahtaa sohvalle herkuttelemaan ja katsomaan porukalla Haluatko miljonääriksi :)

Kuviakin lupaan aivan varmasti pian. En ole yksinkertaisesti jaksanut kaivaa kameraa esille, mutta pian sen teen ja sitten annan kuvien kertoa niistä ihanista jutuista, joita olen jo vauvaa varten saanut tai hankkinut. Ja pitäähän sitä tietysti vähän päästä esittelemään myös mun uutta äitiysmuotia. En oo kyllä kummankaan aiemman raskauden aikana tuntenut itseäni yhtä tyylikkääksi, joten kiitos äiti :) <3

Yhden päivän herkkulounaasta sain kuitenkin kuvan. Pahoittelut kuvan huonosta laadusta. Kamera ei ollut saatavilla ja hyvin muutamia kuukausia palvellut puhelinkin prakasi ja on nyt huollossa. Niinpä kuvan laatu on vanhan Lumian veroinen ;) Mutta tämä jos mikä on HERRRRKULLINEN lounas!