maanantai 21. marraskuuta 2016

Testing, testing ja useampi klassikko

Viimeisten viikkojen aikana on tullut tehtyä pitkään unholassa olleita klassikkoruokia sekä muutama uusikin kokeilu. Lisäksi jostain syystä alkoi tekemään tänään ihan hirrrrveesti mieli kasvispihvejä. Ikinä en oo niitä aiemmin tehnyt, mutta ensi viikolla vois olla hyvä sauma testata :)


Vietimme lasten kanssa leffailtapäivää ja teimme välipalan olkkariin piknik -tyyliin. Lisänä oli voileipäkeksejä ja juustoa.

Jos jotain rakastan, niin ruokien värikkyyttä. Tästä lähtee valmistumaan kiinalainen hapanimeläpossu.

Wokkipannun väriloistoa

Ja tarjoillaan tietysti Jasmin -riisin kera, NAM!

Meillä oli ruoka loppu. Tai sanotaanko, että edellisen päivän jämiä riitti vain lapsille. Tein sitten itselleni kinkku-juusto -munakkaan. Itseasiassa ihan hyvä setti, kun heitti mausteiksi vähän suolaa, pippuria ja oreganoa.

Hapanimeläkanaa. Tämä ei ole ihan alusta asti itse marinoitu ja tehty hapanimeläkastike, kuten yllä. Tämän teen niin, että paistan ja maustan kanan ja lisään sekaan Sweet and sour sauce -kastikettä. Todella nopean päivän eväs.

Isänpäivää meillä juhlittiin perinteisesti aamiaisbrunssilla meillä. Kaikki olivat jo niin nälkäisiä, etten edes huomannut ottaa kuvaa pöydästä ja tarjoiluista. Mutta kaikkea löytyi, mitä hyvään aamupalaan kuuluukin ;) Iltapäivästä syötiin sitten oikein perinteinen nakkikastike perunoilla. En edes muista milloin viimeksi sitä on syöty. Siitä on varmasti 2-3 vuotta!

Kerrankin löytyi kaupasta sopivan kokoinen kaali, joten pitkästä aikaa päätin tehdä fetalla tuunatun kaalilaatikon. 

Juuri ennen sekoittamista ja uuniin laittoa!

Eilen testasin netistä löytämääni kanarisoton reseptiä. Kyllä maistui koko perheelle. Reseptin löysin Yhteishyvän sivuilta. Tätä tehdään varmasti uudestaan. Aiemmin ollaan tehty risottoa alusta asti parmankinkku/aurinkokuivattutomaatti -kombolla, mutta se on todella paljon työläämpi kuin tämä. Tämä onnistuu kohtuullisessa ajassa vaikka töiden jälkeen!

Seuraavaksi mielessä siis ne kasvispihvit. Josko sitä ajatusta hautoen uuteen viikkoon.... ;) 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Asioita, joita en koskaan kuvitellut sanovani

Muutama viikko takaperin nautimme lasten kanssa rauhasta ja kiireettömyydestä syyslomaviikon kunniaksi. Touhua ehti viikkoon mahtua oikein runsaasti, mutta niin myös rauhallisia hetkiä. Yhden yön muistan nukkuneeni vaihteeksi ihan äärettömän huonosti. Joku taisi istua rakon päällä ja vessassa sai juosta ja jokainen kyljenkääntö on tiedossa. Lopulta 5:30 heräsin enkä saanut enää unta. Lapset kipittivät vuorotellen sitten kainaloon puoli kahdeksan maissa. Makoiltiin siinä pimeässä huoneessa ja kuiskailtiin juttuja. Käytiin läpi tärkeitä asioita, kuten sen, että yön tunnistaa siitä, että katuvalot on vielä päällä. Lapset lähtivät siitä katsomaan pikkukakkosta ja sain torkahdettua vielä vajaaksi tunniksi ennenkuin lähdin laittamaan aamiaista.

Aamupala meni katsellessa ulos ikkunasta, sillä syyslomaviikolla satoi VIHDOIN se kauan odotettu ensilumi. Eihän se myöhässä missään nimessä ollut, mutta lasten kanssa sitä on odotettu jo pitkään. Aiemmin lokakuussa oltiin kaivamassa jo suksia kaapista ja poika halusi soittaa vaarille ja kysyä voisiko päästä pilkille. Vaari lupasi, että talvella mennään, mutta poika vähän ihmetteli miksi, kun talvihan oli jo ihan selkeästi tullut :) Lumisessa säässä kävelimme ensimmäisten hiutaleiden sataessa hakemaan tukivyötä. Nämä liitoskivut ovat menneet niin pahaksi, että ilman tukivyötä on ollut turha kuvitella kävelevänsä postilaatikkoa pidemmälle ja eipä se auta juuri enää edes sen pidemmillä matkoilla :( No, kotiin päästyämme lapset jäivät ulos, kun itse menin sisälle laittamaan lounasta.

Ennenkuin sain lapsia, en tiedostanut, että tiettyjä asioita pystyisi tapahtumaan - ja yleensä vielä usein. Näitä ovat mm. jatkuvasti keittiönlattialta sukkaan liimaantunut riisi, oman vessarauhan menetys, legopalikan päälle astuminen (ei yhden eikä kaksi kertaa) ja muita vastaavia klassikoita. Kyseisen ensilumipäivän aikana päästin myös suustani lausahduksen: "Älä nuole sitä terassia", kun poika yritti nuolla terassilta ensilunta suuhunsa. Niin, ei todellakaan lause, jota ylipäätään päästäisi suustaan. Kerroin huvittuneena asiaa myös miehelleni ja sain vastauksen, että menee toissakesäiseen kategoriaan "älä nuole kiveä" kanssa :D

Vauvaa odotetaan jo innolla. Vaikka olo on mitä on, niin vauvasta on selkeästi alkanut tulla jo osa päivittäisiä juttuja. Tyttö käy halimassa ja suukottamassa iltaisin mahaa ja päivittäin lapset sivuavat, että mitä sitten touhutaan, kun vauva tulee. Ollaan jo kasattu sänky ja ehkä tärkeimpänä on tällä viikolla tullut äitiyspakkaus <3 Voi sitä onnea, kun pääsi availemaan ja tutkimaan pakkausta. Erityisen ihanaa oli seurata tulevan isosiskon reaktioita. Hän kävi jokaisen tavaran pakkauksesta läpi ja ihmetteli miten pieniä ne kaikki vaatteet ja tavarat olivatkaan :) Ihana päästä sitten jossain vaiheessa oikein tosissaan pesemään ja laittamaan kaikkea valmiiksi.

Vuodena 2016 pakkaus kokonaisuudessaan Kelan sivuilta.

Ihanaa, kun laatikossakin on vähän kuvaa. Esikoisen laatikossa taisi lukea isolla KELA :D

Ihania värejä ja kuoseja!

Kyllä näillä taas pääsee hyvin alkuun!

sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Tortilla, tortilla, tortilla

Meillä oli tortillapäivä. Se on aina koko perheen herkkuhetki ja kaikkien suosikkiruoka. Meillä on erilaisia variaatioita letun sisällöstä ja tällä kertaa päädyttiin perinteiseen. Ollaan myös paistettu väliin mm. sipulia ja paprikaa ja se on aivan taivaallinen makuelämys. Meillä oli nyt ensimmäisen kerran kokeilussa ns. tortillaveneet. Mies toi niitä testiin ja meinattiin, että jos se olis ollut helpompi nuoremmalle kuin letun taittelu.


Valitettavasti tortillavene ei ollut kovinkaan käytännöllinen. Lapset sanoivat heti ensimmäisten haukkausten jälkeen, että voiko seuraavaks olla vaan lettuja. Tultiin myös aikuisten kesken siihen tulokseen, että kyllä tavallinen lettu on helpompi. Makueroa näillä ei tietenkään ollut, kun molemmat olivat saman valmistajan täysjyvätortillalettuja. Tuntui, että jokaisella haukkauksella karkasi jauhelihaa tai kasviksia kyydistä pois. Tortillan sisään laitoin salsakastiketta, ranskankermaa, jauhelihaa (myös kanaa oli tarjolla), salaattia, kurkkua ja ananasta. 

Me syötiin sitten miehen kanssa veneet loppuun ja lapset saivat sitten syödä lisää lettujen muodossa. Tyttärellä on mieletön taiteellinen ja luova tyyli, jota hän käytti myös tortillan täytössä. Ensimmäinen versio letusta oli nimeltään "Kevään alku". Maassa on kuulema vielä lunta, mutta ruoho alkaa jo puskea näkyviin :) Alemmassa kuvassa kevät oli jo edennyt, kun lumen seassa näkyi jo maata (multaa) ja punaisia kukkia. Ihanaa, että joku voi nähdä noin kauniita asioita myös ruoan muodossa! Ja siis hauskintahan on, että salaatti kelpaa parhaiten tortillan sisällä. Kyllä ns. tavallinen salaatti on alkanut maistua jotenkin ruoan kyljessä, mutta tortillaan sitä mätetään ihan reilulla kädellä. Koska se kuuluu siihen! :D





Ja kun ruoasta puhutaan niin mun on jo pitkään tehnyt mieli kinkku-parsakaalipiirakkaa. Siis varmaan useamman viikon. Löysin reseptin joskus vuosia sitten jostain ruokaohjelmasta ja varioin siitä itselle sopivan version. Pohjaan tulee voita, vehnäjauhoja, perunajauhoja ja loraus kylmää vettä. Täytteeksi kananmunaa, juustoraastetta, kinkkusuikaleita ja parsakaalia (tai mitä sitten haluaakaan), mausteita mielen mukaan (oregano sopii hyvin!) sekä tietysti juustoraastetta myös pinnalle. Sitten uuniin n. 45min. Voi NAM, että tulee hyvää! Oli aivan mahtava lounas raikkaan salaatin kera. Salaatti jäi vähän raakileeksi, kun yksinkertaisesti unohdin ostaa mm. fetaa ja paprikaa, jota ajattelin salaatin joukkoon ja olisi sopinut kylkeen. Mutta maistui noinkin. Oon todellakin suolaisten piirakoiden ystävä ja tää on kyllä ihan kestosuosikki. Pitäs tehä pian uudestaan ja vähän varioida sisältöä vaihtelun vuoksi. Kannattaa kokeilla tehdä!

Ps. Jauhojen nyppiminen kylmän voin sekaan on aika v-mäinen homma käsin. Tosi sotkuista. Tein sen ekaa kertaa nyt kumihanskat kädessä (löysin kertakäyttöhanskat kotoa) ja lopputulos oli oikeasti tasainen, ohkaisempi ja siistimpi! 



lauantai 22. lokakuuta 2016

Hankintoja

Tässä on jo pikkuhiljaa syksyn aikana tullut kuin varkain tehtyä erilaisia vauvahankintoja. Jostain syystä en olisi halunnut hankkia vielä mitää, mutta niin sellasia sopivia juttuja on vaan tullut suoraan nenän eteen kannettuna, niin tokihan niihin on tullut sitten tartuttua. Olin asettanut sellaisen rajan, että vasta rakenneultran jälkeen alan suunnitella isompia juttuja. Meillähän on se tilanne, että lähestulkoon kaikki on jo laitettu eteenpäin, koska ajatuksena ei ollut enää kasvattaa perhettä. Nyt harmittaa, että osa on mennyt eteenpäin, mutta niitä on turha enää miettiä. Elämästä ei koskaan tiedä ;)

Suurinpana hankintana on tehty vaunut. Ne on itseasiassa täsmälleen samanlaiset kuin aiemmat vaunut. Entinen työkaverini jäi samoihin aikoihin kanssani aikanaan ekaa kertaa äitiyslomalle ja meille sattui löytymään samat vaunut samalla kuosilla. Oltiin niihin todella tyytyväisiä. Ja täytyy sanoa, että myös tällä kerralla olisin ehdottomasti päätynyt Emmaljungan yhdistelmävaunuihin. Ne ovat niin monikäyttöiset ja hyvät! Erittäin kevyet ja toimivat. No, hän oli sitten juuri tänä syksynä kolmannen lapsensa jäljiltä myymässä niitä pois ja kysäisi ensimmäisenä meiltä, kun oli kuullut, että meille on nyt se kolmas tulossa. Napattiin heti kiinni. Kuvia en vaunuista valitettavasti saa, koska vein vaunut vielä alustavasti säilytykseen vanhempien lämpimään varastoon. Kuka vaunuista tietää, niin ovat perus duo edget, joissa on kova vaunukoppa ja ratasosa.

Hyvä ystäväni puolestaan oli myymässä pois sitteriä ja leikkimattoa ja niihinkin sain "etuosto-oikeuden" ja nappasin pois kuleksimasta ;) Eli nyt on jo paljon kaikkea ehditty hankkia, vaikkei mitään pitänyt vielä edes miettiä.




Vaatteitakin on jo kertynyt muutmia. En edes pysty käsittämään, että ne vaatteet voikin olla niin tajuttoman pieniä. Voiko ne vauvat oikeesti olla niin minikokoisia??? Ensimmäiset pienet tumput ja hatun vauva sai jo kesältä mummolta ja vaariltaan. Samassa kuvassa olevan Me&I muurahaisbodyn tein itse ensimmäisenä hankintana kutsuilta. Pienen vaatekerran puolestaan sain läksiäislahjana työkavereilta. Oli kyllä aivan ihanat. Vauvalla on jo ekat omat farkut <3




Lisäksi tuleva mummo oli löytänyt lapselle konttauspehmusteet polviin. Siitä ei tiedetä vielä onko niistä mitään hyötyä, mutta testiin ehdottomasti. Muistan nimittäin kahden ensimmäisen lapsen kohdalta, että housut kuluivat ihan hetkessä puhki, kun niiden kanssa kontattiin ympäriinsä!




Sitten käväisin hakemassa Babyboxin lastentarvikeliikkeestä, joka sisälsi kaikkea pientä ja tarpeellista alkuun. Mm. vaippanäytteitä ja tutin. Ihan kiva pieni aloituspaketti, jota pääsee jo hypistelemään kun paljoa ei ole valmiiksi laitettuna. Samalla reissulla tarttui mukaan myös rengassuojat vaunuihin. Ihan ehdottomat varsinkin huonoilla keleillä. Säilytämme vaunuja sisällä, joten pysyy lattiat siisteinä, kun ulkoa tullessa iskee rengassuojat pyöriin!



Jonkin verran olen säästänyt lapsista heidän vanhoja potkupukuja yms. eli niitä kyllä löytyy joitain. Oikeastaan isoimpina hankintoina on enää sänky ja turvakaukalo. Niitä pitäisi jossain vaiheessa ruveta miettimään. Mutta ne kyllä koitetaan jättää ensi vuoteen. Silloin ehtii varmasti :) Sitten tietysti on kaikkea pientä, kuten itkuhälyttimet, hoitopöydän alusta yms. Ensin pitäisi saada tämä koti sisustettua niin, että olisi paikka missä säilyttää tulevan pienokaisen vaatteet ja niin ettei seinät kaadu päälle. Meijän makkarissa on tilanne se, että siellä odottaa ihan pienenpieni pintaremontti tekijäänsä. Se jäi aikanaan muutossa kesken, koska oli niin paljon akuutimpaakin tekemistä. Niinpä ollaan puhuttu, että tämä homma hoidetaan kuntoon ennen vauvan tuloa! Jossain vaiheessa pitää sitten vaan ottaa itseä niskasta kiinni. Homma itsessään vie ehkä yhden viikonlopun, koska kyseessä on lähinnä ikkunaseinän sekä katon maalaushommaa ja verhotankojen asennusta. Eniten aikaa vie varmasti pohjatyöt ja maalin kuivuminen.


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Taivaslaulu

Nyt kun vointi on sen taas sallinut, niin olen jaksanut keskittyä lukemiseen. Ajatus ei juurikaan kulkenut sattuneesta syystä aiemmin, joten se harrastus jäi vähän unholaan tuossa kesällä ja alkusyksystä. Viimeisimpänä kirjana sain tänään luettua Pauliina Rauhalan "Taivaslaulu" -kirjan. Kirja kertoo vanhoillislestadiolaisista. Tavat ja opit ovat jollain tasolla itsellekin tuttuja lähipiiristä saatujen kokemusten perusteella. Mielestäni kirja antoi erittäin hienon kuvauksen yhdestä tavasta katsoa maailmaa, yhden naisen ja hänen perheensä näkökulmasta. En kokenut kertaakaan, että uskonnollisuudella tai naisen kokemuksella olisi haettu jonkinlaista provokaatiota tai sensaatiota. Siinä käytiin hyvin asiallisesti läpi kokemuksia, joita kirjassa kuvattu perhe - ja erityisesti perheen äiti - koki.



Lyhyesti kerrottuna päähenkilönä on Vilja, joka tapaa Aleksin. He ovat nuoria ja haluavat toteuttaa haaveensa menemällä naimisiin, perustamalla perheen ja vaalimalla yhteisiä arvojaan. He haluavat lapsia, mutta toivovat samalla yhdessä, ettei perhekoko kasvaisi esimerkiksi neljääntoista lapseen, vaan jäisi luonnollisesti vaikka puoleen siitä. Lestadiolaisuuteen kuuluu ajatus siitä, että jokainen lapsi on Jumalan lahja ja tervetullut. Näin ollen ehkäisy ei ole sallittua ja sitä myöden myös perhekoot kasvavat usein suuriksi. Kirjan pariskunnalla hedelmällisyyttä riittää, joten haaveista huolimatta lapsia alkaa tulla vuoden välein ja pian raskaaksi tuleminen alkaakin olla enemmän paniikin aihe kuin iloinen odotus. Viljalla ei ole toiveitakaan päästä lasten välissä kokeilemaan työelämää, vaan pian neljännen jälkeen hän huomaa olevansa uudestaan raskaana - ja odottavansa tällä kertaa kaksosia.

Kirjassa kuvataan hyvin uupumuksen ja voimattomuuden tunnetta. Vaikka toki lapset ovat äidilleen rakkaita, niin kaiken arjen pyörityksen keskellä hän ei jaksa enää iloita heistä. Ei myöskään aiemmin iloa tuottaneista retkistä tai kotiaskareista, hymyistä ja halauksista. Lisäksi hän vertaa itseään yhteisön muihin naisiin ja äiteihin, joilla saattaa olla lapsia tuplasti enemmän. He jaksavat leipoa leivät, laittaa ruoat, hoitaa kodin, lapset, seurakunnan myyjäiset ja ovat silti tyytyväisiä elämäänsä.

Voin hyvin ymmärtää uupumuksen, sillä aikanaan kun omat lapset olivat molemmat vaippaikäisiä (ikäeroa 1v 11kk) tuntui välillä ettei aika riitä mihinkään eikä oikein ehdi hengähtää. Saatika sitten, jos lapsia olisikin tullut siitä edelleen tasaisin väliajoin. Uskon, että siinä tilanteessa en olisi jaksanut enää antaa lapsille huomiota tai olla heille läsnä siinä määrin kuin olisin halunnut ja he olisivat tarvinneet. On toki ihmisiä, jotka ovat kuin luotuja hoitamaan suurperhettä ympärillään ja nauttivat siitä todella. Itse nautin omasta rauhasta ja tarvitsen sitä, jos siitä voi kolmatta odottava kohta enää edes haaveilla :P Haluan kyetä antamaan lapsille elämän, jossa he muistavat äidin olleen läsnä ja sylin, johon voi aina tulla. Toivon myös, että he näkevät ja muistavat äidinkin olleen onnellinen. Mehän päätimme kuopuksen jälkeen, että perheemme on tässä. Ja väitän, että voimavarat olisivat loppuneet jos meille olisikin jostain syystä yllätyksenä tullut kolmas lapsi heti perään. Nyt kun tilanne on eri ja lapset isompia, uskon, että pystyn jakamaan huomiotani vielä yhdelle. Näitä asioita pohdittuani viime aikoina toivoin kirjaa lukiessani monesti, että jokainen saisi itse päättää mikä on kullekin perheelle oikea perhekoko ja mitkä ovat perheen ja äidin (tai kotona eniten vastuuta ottavan) voimavarat. Ymmärrän myös Viljan tuskan siitä, ettei enää tunnista omaa kehoansa ja haluaisi sen palautuvan ennen mahdollista tulevaa koitosta. Onneksi itse sain tämän asian päättää enkä joutunut asian kanssa painimaan.

Vilja toivoo salaa, että hän ei enää kykenisi saamaan lapsia. Aleksi taas kyseenalaistaa joitakin yhteisön sääntöjä, joiden kokee aiheuttavan enemmän tuskaa kuin iloa. Hänen mielestään uskon pitäisi tuoda nimenomaan iloa ja rauhaa sydämeen. Yhteisössä on muitakin, jotka ovat uupuneita jatkuvaan perheen kasvamiseen. Miehet mainitsevat Aleksille saunassa, että paras aika harrastaa seksiä on, kun vaimo on raskaana. Silloin ei tarvitse pelätä hänen tulevan raskaaksi. Kirjassa kuvataan myös perheen lasten ajatuksia ja pelkoja siitä, ettei olekaan toteuttanut arjen askareitaan tai leikkejään Jumalaa kunnioittaen tai on ajatellut erinäisistä asioista väärin.

On upeaa jos ihminen löytää yhteisön tai kasvaa osaksi yhteisöä, jonka kokee omakseen. Lestadiolaisessa uskossa on selkeät säännöt, joita on noudatettava, mikäli haluaa olla kunnon uskovainen. Tasapainotellaan yhteisölle annetun oikean ja väärän kanssa. Mitä jos oikea ja väärä ei osukaan omaan ajatusmaailmaan? Aleksi pohtii sitä, että yhteisö menee aina yksilön edelle. Kirjassa sivutaan tätä tematiikkaa ja pohditaan osaltaan, että onko huono uskovainen jos haluaa vaikka säännöstellä lapsilukuaan ehkäisyllä. Ja mitä tunnontuskia saattaa tulla siitä, että edes suunnittelee ehkäisyn käyttöä - saati käyttää sitä. Ja mikä pelko hiipii mieleen siitä jos muut yhteisön jäsenet saavat tietää ja mitä siitä voi seurata. Näiden asioiden kanssa painivia ihmisiä auttavat yhteisön sisällä valitut henkilöt. Varmasti on hyvä jutella toisen ihmisen kanssa, mikäli tarvetta ei sen suuremmalle pohdinnalle ole. Mikäli taas oma sisäinen maailma on sekaisin, niin harva näistä auttaviksi valituista henkilöistä on kuitenkaan saanut auttamiseen minkäänlaista koulutusta. Tämä on aikamoinen riski esimerkiksi uupuneelle.

Taivaslaulu herättää paljon ajatuksia ja keskustelua sekä tuo esille yhden tavan elää. Se, mistä pidin on se, että kirjassa ei haeta syyllisiä tai paheksuta lestadiolaisuutta. Pohditaan vain mitä erilaisia ajatuksia ja ristiriitoja se voi tuoda tullessaan. Kirja herätti mielessä erittäin paljon ajatuksia mm. ihmisoikeuksista, naisen asemasta, oikeudesta omaan ruumiiseen sekä toisaalta yhteisön tuomasta turvasta, ilosta ja toisten auttamisesta. Kirja on lukukokemus, joka laittaa pohtimaan asioita eri näkökulmista! Suosittelen ehdottomasti tutustumaan :)

torstai 13. lokakuuta 2016

Kokeileva keittiö

Viikonloppuna tein jälleen vähän uusia testailuja ruoan saralla eli vuorossa oli kokeileva keittiö. En muista aiemmin tehneeni pinaattikeittoa ja nyt sitä teki jostain syystä mieli, niin päätin tehdä sitä uhallanikin. Uhallani sen vuoksi, että tiedän muun perheen vähän karsastavan kyseistä keittoa. Päätin kuitenkin tehdä niin hyvää keittoa kuin suinkin ja muuttaa heidän mielipiteensä. Ohjeeksi googlasin Kotikokin reseptiin. Tosi nopea ja helppo valmistaa, kun pinaattiakin sattui olemaan jo valmiiksi pakkasessa. Vähän laitoin tujummin mausteita kyseisen reseptin ohjeista poiketen. Lisäksi näin jälkikäteen olisin saattanut myöhemmin lisätä ihan vähän vielä suurustetta, jotta keitosta olisi tullut ihan vähän tukusampaa. Mutta maku oli kyllä todella hyvä. Sanotaanko, että eihän se keitto mikään menestys lasten osalta ollut, mutta mies (joka on aina inhonnut pinaattikeittoa) sanoi, että oli parasta pinaattikeittoa, jota hän on syönyt. Eli jotain sentään. Tytön reaktio oli että "ihan hyvää". Poika laittoin lusikallisen suuhun, irvisti ja sanoi, että "tää on ihan hilveetä" :D En voinut kun huvittua noin rehellisestä ja aidosta palautteesta :P Tyttökin ilmeisesti pikkuveljen sanoista rohkaistui ja sanoi, ettei tämä kyllä oikein maistu. Sanoin, että saatte jääkaapista vaikka kinkkukiusausta jos ei yhtään uppoa, mutta maistelkaa vielä muutama lusikallinen. Keitetyt munat upposi kyllä :) Meillä ei ehkä hetkeen tehdä pinaattikeittoa, mutta mun makuun se oli ihan erinomaista!


Helppotekoisena kestosuosikkina tein maanantaina lihakastiketta uunissa. Kastike on äärimmäisen nopea ja helppo tehdä, mutta lihan kypsyttäminen vaatii n. 1h 30min eli harvoin töiden jälkeen sitä lähtee tekemään. On kuitenkin ihan parasta joko riisin tai perunan kera. Tällä kertaa tein helpoimman kautta ja lisukkeeksi valikoitui riisi. Resepti on sama, jonka olen kotona aikanaan oppinut tekemään.

400g possun suikaleita+mausteet oman maun mukaan
jauhoja
vettä
lihaliemikuutio
soijakastiketta
2-3 porkkanaa

Ruskista porsaan suikaleet padassa (mulla käytössä valurautapata) ja mausta mieleiseksi. Käytän itse suolaa, paprikamaustetta, sipulia tai sipulijauhetta sekä jauhelihamaustetta. Lisää n. 3 rkl vehnäjauhoja ja perään vettä. Mausta liemi lorauksella soijakastiketta ja lihaliemikuutiolla. Sen jälkeen porkkanat pilkottuina sekaan. Sitten koko setti uuniin 175c ja n. 1h 30min-1h 45min. NAM!

Muistin ostaa pitkästä aikaa piimää ja se kyllä maistui kokonaisuuden päälle

Olin laittanut salaatin joukkoon paprikaa. Tiedän, ettei muu perhe siitä välitä, mutta saahan niitä sitten nyppiä pois. Tytär kysyi ensimmäisenä pöytään tullessaan, että pitääkö paprikaa ottaa. Sanoin, että voit valkata vaikka pienimmän palan, mutta ois kiva jos maistaisit. Poika tuli perässä ja sanoin, että ennenkuin sanot mitään, niin paprikaa voit ottaa kaikkein pienimmän mitä löytyy. Ihmettelin, kun hän meni ihan hiljaiseksi ja kysyi sitten, että "eikö paplikaa saa sitten syödä?". Naurahdin ja sanoin, että totta kai saa, mutta te olette aina halunneet jättää ne syömättä. No, nyt tilanne on ilmeisesti muuttunut, koska uudessa hoitopaikassa paprika onkin sitten leivän päällä parasta herkkua aamuisin. Katsoin kun poika nyppi salaatista kourallisen paprikoita ja herkutteli onnessaan. Mitä siihen voi sanoa - taisi olla tällä kertaa äiti, jolla niitä ennakkoluuloja oli.

Isosiskoa taisi vähän mietityttää kehut, kun sanoin miten upeaa on, kun on maistellut uusia makuja ja oppinut niistä pitämään. Tyttökin otti sitten salaatin joukkoon enemmänkin paprikaa ja sitten molemmat toivoivat, että iltapalaksi voitaisiin tehdä oikein viimisen päälle herkkuleivät - paprikalla tietysti. Mielestäni leivistä tuli aika herkullisen näköiset. Ja makukin oli aivan kohdillaan!




Talvi tulee

Tänään aamusta satoi ensimmäiset lumihiutaleet maahan <3 Se on joka vuosi yhtä maaginen hetki. Käveltiin tällä viikolla eskariin (muistaakseni tiistaina aamusta) ja sanoin silloin lapsille, että täällä tuoksuu jo talvi. Enpä ollut kovinkaan väärässä ;) En malttaisi odottaa, että koko maa on valkoisen vaipan alla. Maltan kuitenkin mieleni ja pysyn järkikannalla sen aikaa, että saadaan suvikumit vaihdettua talvirenkaisiin. Sen jälkeen tulkoon vaikka taivaan täydeltä! Bring it on! Tänä aamuna oli ensimmäistä kertaa jo pakkasen puolella, vaikkakin sen vaivaisen asteen.

Täytyy sanoa, että hyvään saumaan sattui eilinen etsintä. Jätettiin lapset eskariin ja hoitoon ja lähdettiin metsästämään talvivetimiä. Tyttö ilmoitti, että millään muulla ei oikeastaan ole väliä kunhan väri on pinkki ja mallina haalari, niin ei mene selkään lunta. Oikein tiukassa tapauksessa kuulema myös lila ja punainen menettelisi väreinä. Näiden ohjeiden kera lähti metsästys etenemään. Oon pistänyt tänä vuonna selkeästi merkille, että värit eivät ole mun mieleen. Oli sitten kyseessä vauvan tarvikkeet (hoitopöydän alustat, pinnasängyn pehmusteet, sitterit jne.) tai lasten talvivaatteet. Kovin on tummaa ja tylsännäköistä. Ainakin niissä paikoissa, missä oon näihin törmäillyt. Aikaisempina vuosina on melkein ollut runsauden pulaa, mutta vasta viidennen kaupan kohdalla tuli vastaan haalari, jonka pystyin kelpuuttamaan. Ei ehkä vieläkään saanut aikaan vau-efektiä, mutta vastasi tytön kriteereitä ja oli myös omaan silmääni ihan ok :)

Hinnoista sen verran, että olin aika hämmästynyt samojen haalareiden JÄRKYTTÄVISTÄ hintahaitareista! Samaa esim. ReimaTecin haalaria sai yhdestä firmasta 109€ hintaan ja seuraavassa samainen haalari maksoi 159€!!! Huhheijaa! Päädyin lopulta LassieTecin haalariin ja mätsääviin hanskoihin. En muista meillä Lassien toppahaalareita aiemmin olleen, mutta nyt tulee sitten testattua. Välikausiversiot on olleet ainakin ihan ok!


Kenkiä en itseasiassa lähtenyt etsimään mistään muualta kuin Citymarketista. Ollaan ostettu sieltä joka syksy sekä Reiman loskarit että Kuomat ja kokoja ja värejä löytyy aina. Monesta muusta kaupasta on usein värit tai koot jo loppu, joten en edes lähde muualta etsimään. Ollaan myös käytetty sieltä saatavaa kenkäpassia, jolloin (muistaakseni) joka kuudes kenkäpari on -50%. Kuomia ei ostettu vielä, kun ne kyllä ehtii, mutta loskarit lähti molemmille mukaan.


Oli huojentava fiilis päästä ostosreissulta eskarin kautta kotiin, kun kotona sovitettiin ja kaikki koot oli menneet nappiin. Lisäks saajat olivat tyytyväisiä valintaan ja jokaisen kohdalla oli haltioituneita huokauksia. "Nää kenkien sisällöt on niin pehmeet", "onpa ihanan pehmeet rukkaset", "äiti tää haalari on ihanan muhkee" :D Toivotaan, että äidin tekemät valinnat kelpaa vielä muutaman vuoden suht samoin kommentein.