sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Synttärihumua

Olipas tänään harvinaisen ihana aamu herätä. Heräsin itsekseni jo ennen seiskaa ja siirryin sohvalle katsomaan telkkaria ja yritin samalla estää aamupahoinvointia lasillisella tuorepuristettua mehua. Lapsetkin heräsivät vasta varttia vailla kaheksan, joten sain olla itsekseni hyvän tovin! Ei voi muutakun ihmetellä sitä lasten energiaa herättyään. Viiden minuutin sisällä heräämisestä molemmat olivat täysissä pukeissa leikkimässä legoilla :D

Nyt on taas vihdoin innostuttu legoleikeistä, sillä pääsin tällä viikoilla oloista huolimatta vihdoin hakemaan Ikeasta lastenhuoneeseen uuden säilytysjärjestelmän. Nyt on vihdoin pitkän odotuksen jälkeen kaikki legot omissa laatikoissan väreittäin. Lapsista on ollu niin kiva leikkiä, kun etsittävät osat löytyvät värin perusteella paljon helpommin!! Kun olin pieni, niin meillä oli kotona samanlainen järjestys legoille ja se oli niin kätevä, että piti saada sama homma järjestymään myös omaan kotiin :)

Legot löytyvät nyt näistä Ikean laatikoista, jotka ovat mielestäni tosi tukevia ja toimivia juuri tähän tarkoitukseen. Laatikon pohjassa on vielä kumitassut, joten yhden laatikon saa helposti nostettua lattialle ilman, että koko laatikko valuu perässä hyllyn reunan yli! (Kuva lainattu Ikean sivuilta).

Nyt vihdoin kesästä asti kestänyt kaaos lastenhuoneessa on selätetty. Oman voinnin vuoksi on ollut pakko keskittyä vain pakollisiin kotitöihin eli ruoanlaittoon, yleissiisteyteen ja pyykkeihin. 

Palaten vielä tähän aamuun, niin sain aivan ihanan yllätyksen! Makoilin sohvalla ja katselin telkkaria, kun sain ihanan aamiaisen sohvalle kannettuna onnittelulaulujen kera. Juhlittiin synttäreitä jo vähän etukäteen. Sain lahjaksi kesällä mainitsemani Marimekon Mini Weekender -laukun. Mietin jo kesällä, että se olisi ihan mahtava laukku käyttöön ja ensi vuonna ajaisi myös kätevästi hoitolaukun virkaa!! Nyt on siis sekin puoli jo hoidettuna. Oli ihana makoilla sohvalla rauhassa ja hörppiä aamiaisen jälkeen teetä. Oon nyt muutaman viikonloppuna katsonut Aamusydämellä -ohjelmaa Yleltä. Siellä on ollut muutama tosi mielenkiintoinen aihe. Tänään aiheena oli Endometrioosi. Täytyy sanoa, etten voi edes kuvitella näiden naisten tuskaa liittyen tähän tautiin. Erityisen pahalta tuntui se heille annettu ennuste mahdollisesta lapsettomuudesta. Onneksi heidän kohdallaa tämä pelko oli osoittautunut lopulta turhaksi. Vaikkei kaikki ollutkaan ihan yksinkertaista, niin silti molemmat olivat saaneet toiveestaan omia lapsia. Suosittelen katsomaan vaikka Areenasta.

Ollaan tässä tosiaan tehty myös muutamia hankintoja vauvaakin ajatellen. Pitää jossain vaiheessa ottaa vähän kuvaa ja näyttää tarkemmin mitä tarkoitan :) Nyt lounaalle. Uunista tulee jo ihana makaroonilaatikon tuoksu!! 

Iloista sunnuntaita!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti