torstai 12. toukokuuta 2016

Projektipersoona

Kuten viimeksi mainitsin, niin projekteja on tullu tehtyä tässä viimeisten vuosien aikana. Itseasiassa oon tässä huomannut, että kotoa muuton jälkeen meneillään on ollut jos jonkinmoista projektia. Opiskeluaikana vuokra-asunnossa homma oli lähinnä jotain seinän maalaus -tyyppistä hommaa, mutta kun ostettiin miehen kanssa ensimmäinen oma koti, niin siitä asti on jatkuvasti ollut jotain pientä projektia käynnissä. Ensimmäisen asunnon kohdalla uusittiin keittiö ja kaikki pinnat - osa itse osa ammattilaisten avustuksella. Sen jälkeen päätettiin, että enää yhtään remonttikohdetta ei osteta - vaan kuinkas sitten kävikään xD Päädyttiin ostamaan täysin remonttikuntoinen omakotitalo, joka oli riisuttu kaikesta. Mutta onpahan ollut aivan ihanaa pikkuhiljaa laitella kuntoon. Isoin homma tehtiin (tai isoksi osaksi mies teki ja minä olin kotona pienen lapsen kanssa) ennen muuttoa. Niitä kuvia on niin miljoona, että jätän sen osan historiaa väliin ;) Mutta pieniä prokkiksia on tullut tehtyä jatkuvasti senkin jälkeen. Laitan oheen muutamia ennen ja jälkeen kuvia, joista näkee vähän mitä on touhuttu. Kaikki ei edes liity suoranaisesti taloon, vaan myös joitain kalusteprojekteja on tullut tehtyä :)

Tämän idean löysin aikanaa netistä ja on jo muutaman vuoden takainen prokkis. Halusimme somistaa terassia jollain rennolla tyylillä ja oltiinkin katseltu jo valmiiksi jotain sohvaryhmää tms. Sitten silmiin osui netissä kuormalavoista tehty sohvaryhmä. Miehen ilme oli hieman epäilevä, kun sitä ensimmäisen kerran ehdotin. Kerroin, ettei tarkoitus ole istua parin lavan päällä tikut persauksessa ja kun näytin vielä kuvan ideasta, niin asiasta ei enää tarvinnut keskustella. Projekti alkoi seuraavalla viikolla. Ensin muutama kuva lähtötilanteesta ja alimmaisin kuva tältä viikolta - eli edelleen sohva on loistokunnossa! Sohvatyynytkin löytyi valmiina Ikeasta eli ei tarvinnut alkaa sen kummemmin ompelemaan mitään.







Samana vuonna "uusimme" ulko-oven. Ulko-ovi oli huonossa kunnossa ja tiivisteet falskasivat. Samoin lukko oli jo aikansa nähnyt. Sama projekti tehtiin sekä etu- että takaovelle eli ovi hiottiin, maalattiin ja tiivisteet sekä lukot vaihdettiin. Nyt ovi on kuin uusi ja tässä päästiin oikeasti ihan murto-osan hinnalla verrattuna siihen mitä uusi ovi karmeineen olisi tullut maksamaan. Samalla mies maalasi ja kunnosti myös autotallin oven. Tässä ei vielä näy uusia lukkoja, mutta lopputulos nyt kuitenkin kertonee jotain projektin kulusta ;)



Vielä saman vuoden puolella päädyttiin kohentamaan eteistä. Meillä on ollut siinä neljän oven kaapisto. Täysinalkuperäisestä tilanteesta ei ole kuvaa (tässäkin näkyy ovet ilman vetimiä, hiottuna ja kitattuna), mutta kaapiston reunoissa oli täyspitkät ovet ja keskellä vain yläkaapit. Meille oli muuttorempan yhteydessä jäänyt keittiöstä ylimääräiseksi kahdet täyspitkät ovet ja ne sopivat eteiseen kuin nenä päähän, joten saimme kaapistoon neljä täyspitkää ovea. Oli ihana saada tavarat piiloon ja avaruutta eteiseen. 



Seuraavana keväänä kun kelit taas sallivat ulkona työskentelyn aloitin ensimmäisen ihan täysin oman projektini. Meillä on autotallissa lojunut edellisessä kodissa käytössä ollut "perintövitriini". Se on siis porukoilta joskus meille tullut vitriini ja on ollut käytössä jo omassa lapsuudenkodissani. Ei oikein istunut enää nykyiseen sisustukseen, joten päätin sitä vähän tuunailla. Tämä oli sellanen systeemi, jonka tein alusta asti ihan yksin ;) Oon siinä mielessä äärimmäisen tyytyväinen, että pitkäjänteisesti jaksoin tuunata koko homman alusta asti - enkä ees menettänyt hermojani!!



Samaan aikaan, kun minä väänsin vitriiniä, niin mies tuunasi terassin kaidetta. Meillä on kaunis takorautainen metallikaide, joka on elämää nähnyt. Nyt se on taas uudessa loistossaan:




Tässä välissäkin taisi tapahtua vaikka mitä. Muun muassa kaikki ikkunalaudat hiottiin ja maalattiin, lasten keinut tuli entisöityä, samoin hiekkalaatikko laitettua uuteen uskoon. Tuulikaapin seinät ja lattia laitettiin omaan makuun sopivaksi. Näistä kaikista ei nyt ole kuvaa saatavissa, mutta projekteja muistellessa huomaa, että aika paljon on tullut kaikkea puuhailtua. Jotenkin koko ajan on joku pieni projekti meneillään ja parastahan tässä on, että oman kädenjäljen näkee niin selkeästi!!

Saman kesän projektina oli tämä jo aiemminkin mainitsemani hyötypuutarha, jonka sato oli todella hyvä!! Tässä vähän kuvaa viime vuoden heinäkuusta - en malta odottaa tämän vuoden satoa. Jotain vihreää mullan alta jo puskeekin ;) Tänä vuonna laatikkoja on jo neljä ja uusia lajikkeita kokeilussa.


Elokuussa rakensimme sitten uuden asfaltin saavuttua roskakatoksen, josta laitoinkin jo aiemmin kuvaa. Tässä rakennusvaihetta. Sade yllätti aivan loppuvaiheessa, joten jouduimme suojaushommiin. Jostain syystä harjakaisten jälkeistä valmis -kuvaa ei löydy, mutta edellisessä postauksesta (linkki) näet kuvan valmiista katoksesta.



Viime vuoden isoin projekti taisi olla välikatonkunnostus. Phuuh, siinä meinasi kyllä pieni väsymys iskeä. Meillä oli tarkoitus lähteä miehen kanssa viettämään laatuaikaa kaksin. Oltiin varattu yhdelle viikonlopulle hotelli ja lapsenvahtikin jo sovittu. Soitin lähtöviikon maanantaina miehelle kesken päivän ja sanoin, että mitä jos ei mentäiskään hotelliin vaan alotettaisiin se remppa. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, vaan mies tuli kotiin maalikaupan kautta :D Olohuone-eteinen on samaa tilaa, joten neliöitä riitti. Olin alusta asti ollut tyytymätön olohuoneen tapettivalintaan, joten nyt oli oiva tilaisuus vaihtaa sekin. Poistimme olohuoneesta myös raskaan verhokotelon ja modernisoimme ilmettä sitä kautta. Samoin olohuoneen lamppua olin vihannut alusta asti (se oli isketty siihen siksi aikaa, kunnes löytäisin mieluisan valaisimen). Nyt olen tyytyväinen kokonaisuuteen. Alimmainen kuva ei valitettavasti anna täyttä oikeutta huoneen valoisuuteen ja ilmeeseen, mutta antaa kuitenkin osviittaa. En jaksanut uusia kuvia napsia, vaan löysin puhelimesta yhden talvi-illan pimeydessä napatun "jälkeen" -kuvan. Myös eteiskäytävän valaistus uusittiin led -valaisimilla ja kokonaisuus on nyt todella mieleinen. Toki lisäsimme vielä siistit kattolistat, jotka kruunasivat kokonaisuuden!



Tässä nyt nämä viimeisimmät projektit, jotka ovat pitäneet kiireisinä. Seuraavana suunnitelmissa tosiaan vähän pihanlaittoa kesän aikana sekä välioviremontti. Tarkoituksena siis uusia ovenkahvat, osaan myös mekanismi sekä hioa ja maalata ovet ja karmit siisteiksi. 

Aurinkoista ja lämmintä kesää siis odotellessa ;)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti