Päivitystä elämään

26.8.2016

Phuuh, viime viikot on olleet niin raskaita, ettei ole paljon voinut koneella istua. Päivät on menneet oksennellessa tai sitten jos on vähän helpottanut, niin nukkuessa. Kävin jopa uudestaan lääkärissä ja pyysin pääsyä tiputukseen, mutta lääkärin mielestä jos ruoka pysyy parikin tuntia sisällä, niin se riittää. "Juo apteekista saatavaa Osmosalia tai Floridalia jos tuntuu, että heikottaa". Jepujee. Välillä tuntuu, että onko nuo lääkärit edes omalla alallaan. Summa summarum, pari viimeistä päivää on taas olleet olon puolesta voitokkaita eli oon oksentanut enää 2-3krt/vrk ja väleissä on lyhyitä hetkiä, kun ei okseta lainkaan. Eli ehkä tää elämä tästä vielä lähtee! Sain jopa vihdoin uuden läppärin vanhan, vähän kulahtaneen tilalle eli nyt taas vihdoin toimii sekin puoli :)

Tänään kävin niskaturvotusultrassa. Olipa niin parasta nähdä pieni vipeltäjä ruudulla. Ja nimenomaan vipeltäjä. Meillä meni jonkin aikaa, että saatiin edes kunnon kuvaa, kun kaveri hyppi ja pomppi sitä tahtia :P Naureskeltiin vielä miehen kanssa kotiin lähtiessä, että pitäiskö tässä vähän huolestua, kun tää oli selkeesti vilkkain lapsi tähän mennessä ja kotona ei oo mitään hissukoita nytkään :D Noooo, pääasia, että kaikki on hyvin! Eiköhän sekin aikanaan selviä minkälainen kaveri siellä köllöttelee!

20.9.2016

Edellinen kerta jäi luonnokseksi, koska vointi ei ole ollut mitenkään hyvä. Pari viikkoa jopa sinnittelin töissä, kunnes tuli käsky kotiin lepäämään. Nyt sitten levätään taas. Pahoinvointi on pääosin rauhoittunut. Viimeiset päivät olen oksentanut enää aamuisin. Eilinen aamu oli poikkeus, jolloin heräämisestä meni kolme tuntia ja kolme laattaa ennenkuin sain aamiaisen pysymään sisällä. Edes vesi tai mehu ei pysynyt mahassa. Onneksi sitten helpotti. Päivä oli aivan mahtava ja pääsin pitkästä aikaa kotoakin pois! Menin aamusta äidin luokse katselemaan päiväksi toisenlaisia seiniä ja pääsin samalla vähän hoitelemaan asioita ja autolla katselemaan maisemia! Oli ihan mahtavaa!
..kunnes koitti ilta ja päivän "rasitukset" puski päälle. Sain kamalan migreenikohtauksen. Onneksi ei mennyt yhtä pahaksi, kun viime keväinen eli säästyin sairaalakäynniltä. Valmistauduin jo henkisesti, että kohta on lähdettävä hakemaan lääkkeet suoraan suoneen (ja toki huoli vauvan voinnistakin oli niissä kivuissa mielessä), mutta onneksi lopulta alkoi rauhoittua. Nyt enää vähän jomottelee ja otin vihdoin itseäni niskasta kiinni ja PÄÄTIN, että nyt päivitän tilannetta - oli olo mikä hyvänsä. On tää raskausaika niin ihanaa!! :)

Mitä muutakaan elämään kuuluisi kuin lepoa ja raskautta, joten siitä jatketaan :P Koin tänään aika hämmentävän hetken. Katselin ruutu.fi:stä eilistä Toisenlaiset äidit -jaksoa. Siinä kerrottiin yksinhuoltajaäidistä, joka odotti toista lastaan. Mitään kummempia tunteita jakso ei herättänyt, kunnes tuli hetki, kun lapsi oli syntynyt. Eikä se itse syntymäkään, vaan se hetki, kun lapsi tarvitsi lisähappea ja kätilö otti lapsen käteensä ja lähti ripein askelin viemään lasta pois salista. Kun kätilö avasi salin oven ja katosi siitä lapsen kanssa sain ihan hillittömän itkukohtauksen. Nousi niin elävästi mieleen se hetki, kun esikoinen syntyi ja hänet kiidätettiin kiireenvilkkaa lääkärille ja teholle. Kävin aikanaan toisen lapsen odotusaikana siitä keskustelemassa pelkopolilla ja sen jälkeen on ollut hyvä mieli asian suhteen. Toisen synnytyksen jälkeen en muista enää panikoineeni asiaa yhtään. Liekö hormoonit tai raskaus syynä tähän, mutta tuli ihan kamala muistikuva siitä, kun näkee, että nyt vauva ei todellakaan voi hyvin ja sitten jo mentiin. Onneksi kaikki meni lopulta hyvin ja viikon tehohoitojakson jälkeen sain hakea tyytväisen tytön kotiin <3 Mutta ei sitä näemmä silti pääse kaikista pahoista tuntemuksista eroon, vaikka sen kuvittelee kuinka käyneensä läpi. Mitään muuta en tälläkään kerralla toivo kuin että saataisiin hyvävointinen vauva syliin ja päästäisiin koko perhe yhdessä sairaalasta :)

Me on tässä välissä myös ehditty tehdä hankintoja, joita en todellakaan ajatellut tehdä ennen rakenneultraa. Hankintojen tekemättä jättäminen jäi siis yritykseksi :D Yksi ystävä tarjosi sitteriä ja leikkimattoa (jotka tietysti otin ja noudankin heti, kun vointi sen sallii). Toinen ystävä laittoi viestiä, että ootteko miettineet vaunuja. Vaunut ovat tismalleen samanlaiset ja samoihin aikoihin ostettu, kun esikoisen yhdistelmät aikanaan ja tietysti hyväkuntoiset edelleen. Myytiin omat vastaavat pois vuosi sitten tarpeettomana. No heillä tietysti halu päästä vaunuista eroon, joten nekin saadaan sitten jo vähän etuajassa :) Onneks saatiin säilytyspaikka niille vanhempieni luota lämpimästä varastosta, niin ehditään kotona vähän järkkäillä paikkoja. Hassua, enää 4 viikkoa ja ollaan jo puolessa väissä. Mihin ihmeeseen tämä aika katoaa?? Päivisin täällä kotona maatessa tuntuu, ettei aika kulu mihinkään, mutta niin sitä taas huomaa, että eteenpäin on menty.

Nyt jomottelee taas päätä sen verran, että on pakko avata ikkuna ja mennä pimeään makaamaan. Mutta kyllä täältä vielä noustaan - takaan sen ;)