sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elämä on kuitenkin aika ihanaa

Parin vähän alakuloisemman tekstin jälkeen on jälleen aika keskittyä vähän mukavampiin juttuihin :) Eilen oli ensimmäinen neuvola. Ne on (oloista huolimatta) niitä mukavimpia juttuja tässä 9kk:n matkassa. Jotenkin tuntu, että nyt vihdoin tää raskaus alkaa etenemään. Viimeiset viikot on vaan podettu oloja ja tuntuu, että viikot ei oo liikkuneet mihinkään. Nyt saatiin jo lähetettä sinne ja tänne ja oli puhetta rakenneultrasta ja kelan papereista, vaikka ne paljon myöhemmin syksyllä vasta ovatkin. Jotenkin tuntuu, että nyt vasta alkoi odotus, kun mahakin on alkanut pikkuhiljaa kasvaa <3 Seuraavaan ultraan odotellaan aikaa parin viikon sisään. JEIJ! Meillä on vielä neuvolassa se luksustilanne, että päästiin tässä ensimmäisessä neuvolassa kurkkaamaan masuun! Siellä se sydän torstaina (tasan 9+0 viikoilla) jyskytti vahvasti.



Ruokapuolesta pakko sanoa sen verran, että ymmärrän tietysti jos ruokavalio on aivan rempallaan, että niitä käydään läpi. Mutta jotenkin kun itsekin syön aika terveellisesti, niin tuntuu vähän pöntöltä käydä niitä asioita läpi. Yritin kyllä sanoa, että tiedän mikä on suositeltavaa, mutta puolisen tuntia käytiin läpi ruokia. Oon vähän sitä mieltä, että maalaisjärjellä pärjää jo pitkälle. Toki vältän raakaa kalaa, maksaa yms. listalla olevaa, mutta koen ettei niistä nyt kannata peikkoakaan tehdä. Mutta onpahan taas muistutettu nekin mieleen :)

On tehny taas pitkästä aikaa mieli alkaa neuloa. Meilläkään lähiässästä ei saa just niitä värejä joita toivoin, joten olis pitänyt lähteä johonkin isompaan markettiin. Siihen musta ei ois ollut missään tapauksessa. Niinpä olinkin taas olevinani ovela :P Menin Novitan sivuille ja tilasin juuri haluamani värit ja muutamaa puikkokokoa lisää suoraan kotiin. Vielä en päässyt kuvia laittamaan, mutta ensimmäistä kertaa kokeilin vähän jotain uutta! Pitänee laittaa kuvat heti ensi viikon alusta, kun saan ne vaan koneelle :)

Kaikesta tästä oloilusta huolimatta elämässä on kuitenkin niin paljon kaikkea mistä voi sängystäkin käsin nauttia, niin nautitaan niistä sitten. Tänäänkin aamulla, kun lapset oli takapihalla, niin makoilin neulomassa takaterassin sohvalla. Meni se vähän aikaa siinäkin. Ilmassakin alkaa jo ihan selkeesti olla syksyn tuloa! Syksy tuoksuu jo ;)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti