lauantai 2. heinäkuuta 2016

Mannapuuroa ja mansikkaa

Aiai, mikä onkaan sen parempaa, kun jälleen touhukkaan ja mukavan viikon päätteeksi pääsee viikonlopun viettoon! Mikä siinä on, että viikolla ei periaatteessa oo mitään ohjelmaa, mutta yhtäkkiä tajuat tehneesi sitä tätä ja tota? No, nyt päätin, että tänä viikonloppuna ei tehdä YHTÄÄN MITÄÄN! Aion nukkua pitkään, lukea, löhötä ja nautiskella. Oon tähän mennessä nautiskellut kyllä, mutta ei tää mikään lepolauantai ole ollut :D

Aamulla heräsin seitsemän aikaan vessaan ja tyttö oli jo samaan aikaan hereillä. Jäätiin sitten olkkariin juttelemaan ja nuorempikin kömpi sohvalle hetkeä myöhemmin. Päätettiin siltä istumalta, että jätetään iskä nukkumaan ja poika vielä heräilemään ja me tytöt lähdettiin lähileipomoon ostamaan tuoretta aamiaista. Suunnitelmissa oli oikein herkkuaamiainen. Kaikkea toivottua ei sieltä saatu, joten ajettiin vielä toiseen paikkaan ja saatiin herkkuaamiaisen ainekset. Kahdeksan maissa oli loppukin talo jo hereillä, joten alettiin laittamaan herkkuja pöytään. Tuntia myöhemmin istuttiin mahat täynnä ja tyytyväisinä aloittelemassa päivää.









No sitten ajattelin levätä. Vaan keksittiinpäs, että lähdetään tytön kanssa ostamaan hoitotädille pientä muistoa hoitoajasta. Lapset ovat olleet samalla hoitajalla nyt 2,5 vuotta ja tämä taipale loppuu lähiviikkoina, kun jäämme lomalle ja loman jälkeen lapset siirtyvät eskariin/päiväkotiin. Toisaalta tosi haikeeta, mutta toisaalta aika ihanaa, kun alkaa taas vähän uudenlainen vaihe elämässä. Keksittiinkin sitten viettää tyttöjen aamupäivää. Shoppailujen jälkeen ajettiin satamaan vielä jätskille. Vähän meinasi olla aurinko pilvessä, mutta lämpötila oli +24c. Satamassa oli ohjelmaa jos jonkinlaista ja tänä viikonloppuna näytti olevan taas perinteiset Suureet oluet, pienet panimot -tapahtumakin! Sain jäätelölaivalla kesän ensimmäisen pehmiksen/jätskin!






No NYT sitten lepäämään.....? ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti