maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kesä ja loma

Kyllä voi viikossa tapahtua. En oi kun sanoa, että voi olla ihminen poikki!!! Silloin viikko sitten perjantaina aloitettiin remontti huoneiden vaihtamiseksi päikseen...Phuuh, olihan homma. Vedettiin ihan täysillä koko viikonloppu ja sunnuntaina illasta tyttö pääsi jo muuttamaan uuteen huoneeseensa. Kaikki muut saatiin valmiiksi, paitsi kattolistat. Nekin menivät paikalleen eilen, joten nyt huone on oikeasti valmis! Viime viikko oli pullollaan kevätjuhlia, matkavalmisteluja (lapset lähtivät reissuun mummon ja vaarin kanssa) ja pihahommia, joten hengähtää ei ehtinyt. Mutta huone saatiin valmiiksi :)

Tapetti on vaan niiiiiin makee!

Poika jäi lomalle jo tiistaina, joten keskiviikkoaamuna lähdettiin porukalla sitä juhlistamaan aamiaisen merkeissä. Ei olla koskaan aiemmin käyty tuolla aamiaisella, mutta suosittelen! Ihana miljöö ja herkullinen aamiainen! Tutustu tästä!



Kahvila löytyy suoraan Lahden matkakeskuksen ja rautatieaseman yhteydestä!

Aamiaisen jälkeen ei millään malttanut lähteä kotiin, kun ilmakin oli niin mahtava! Ajoimme vielä satamaan korkkaamaan kesän jäätelökausi ja nauttimaan ihanista maisemista.

Sorsaherra rannalla

Pikkuvesijärvi

Viikkoon mahtui tietysti kevätjuhlat ja Suvivirsi! Ei kauniimmissa maisemissa ja paremmalla ilmalla olisi voinut kevätjuhlia viettää. Äitikin selvisi lähes kyynelittä, kun juhlat oli ulkona ja pystyin kävelyttämään kuopusta sivummalla tarpeen tullen ;) 
Suomen luonto ja kesä on niiiiin kaunis!
Kyllä kelpasi seurata kevätjuhlia!
 Lauantaina sitten todistustenjaon jälkeen lapset lähtivät kesälomalle ja reissuun! Me päätettiin sitten juhlia taaperon kanssa kotona. Mentiin heti terassille ja nautittiin ihanasta kesäpäivästä! Kyllä oli valkolakeilla ja muilla valmistuneilla aivan mielettömän upee keli juhlia! Puhuttiin myös sitä, että miten voi olla mahdollista, että on sellanen olo kuin ois lomalla kun kaksi kolmesta on poissa? Koti pysyy siistinä taaperosta huolimatta ja kukaan ei keskeytä keskusteluja. Ihanan lauantaipäivän päätteeksi kuopuskin oppi vihdoin kävelemään 1v3kk iässä :) Sitä taitoa on nyt sitten treenattu pikkuhiljaa paremmaksi <3
Kotiterassi!

Päivällinen
 Sunnuntaiaamu alkoi leppoisasti teen kera takapihalla. Vaikka tehtiin vaikka ja mitä, niin silti tuntui, että ollaan vaan lorvailtu, kun ei tarvinnut pitää huolta kun yhdestä pienestä :)

Viikonloppuun kuului vielä ampiaispesän häätäminen meidän kulmasohvasta terassilta! Pitänee jatkossakin vähän tarkemmin tsekkailla tuota sohvaa! Jonkin aikaa on nimittäin ehtinyt jo pesä olla valmistuksen alla! Onneksi mies huomasi missä mennään!




Tässä meidän ensimmäinen kesäviikko tiivistettynä :D 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti